Tawadros II

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tawadros II.

Tawadros II (kopt. Ⲡⲁⲡⲁ Ⲁⲃⲃⲁ Ⲑⲉόⲇⲱⲣⲟⲥ, arab. البابا تواضروس الثاني‎, Al-Bābā Tawāḍrūs aṯ-Ṯānī, syntymänimeltään Wagih Sobhi Baki Soliman, arab. وجيه صبحى باقى سليمان‎, Wajīh Ṣubḥī Bāqī Sulaymān; 4. marraskuuta 1952 Al-Mansura) on 118. Aleksandrian paavi eli Aleksandrian koptilais-ortodoksinen kirkon johtaja. Hänet valittiin tehtäväänsä marraskuussa 2012 aikaisemmin samana vuonna kuolleen Shenouda III:n seuraajaksi.

Sulaymān opiskeli 1970-luvulla farmasiaa Aleksandrian yliopistossa ja ryhtyi munkiksi vuonna 1988. Hänet nimitettiin Al-Buhairan hiippakunnan piispaksi vuonna 1997 nimellä Tawadros. [1]

Paaviksi Tawadros valittiin 4. päivänä marraskuuta 2012. Ehdokkaita oli yhteensä kolme ja valinta suoritettiin arpomalla. Ehdokkaiden nimet oli kirjoitettu paperilapuille, joista arpojana toiminut poika valitsi silmät sidottuina yhden. Paavin tehtävään vihkiminen tapahtui 18. marraskuuta. [2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tawadros II: The 118th pope of the Coptic Church 4.11.2012. Egypt Independent. Viitattu 4.12.2012.
  2. Egyptin koptit arpovat uuden johtajansa 4.11.2012. YLE Uutiset. Viitattu 4.12.2012.
Edeltäjä:
Shenouda III
Aleksandrian paavi Seuraaja:
-
Tämä pappiin tai piispaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.