Tauno Ilmoniemi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tauno Ilmoniemi

Tauno Ilmoniemi ent. Granit (16. toukokuuta 1893 Kuopion maalaiskunta21. syyskuuta 1934 Oulu) oli suomalainen jääkärieversti. Hänen vanhempansa olivat lehtori, kunnallisneuvos Bruno Granit-Ilmoniemi ja Bertha Lagus. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1926 Sylvi Irene Koskimiehen kanssa.[1][2]

Urheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmoniemi osallistui Tukholman olympiakisoihin vuonna 1912, ja voitti hopeamitalin joukkuevoimistelun vapaan järjestelmän -kilpailussa.[3] Hän osallistui myös suoriin kerroshyppyihin, mutta karsiutui loppukilpailusta.[4]

Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hän kirjoitti ylioppilaaksi Kuopion klassillisesta lyseosta vuonna 1912 ja liittyi Savolaiseen osakuntaa. Hän jatkoi opintojaan teknillisen korkeakoulun koneinsinööriosastolla vuosina 1912–1915 ja suoritti diplomitutkinnon 1. osan vuonna 1914. Hän oli komennettuna noin kuukauden kestäville Helsingissä pidetyille ns. ylemmän päällystön kursseille vuonna 1923. Sotakorkeakoulun komentajakurssin hän suoritti vuonna 1927 ja yleinen osaston vuosina 1931–1932.[1][2]

Jääkäriaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Värväreitä ja etappimiehiä: vasemmalta ylhäältä: jääkärimajuri Kurt Wallenius (käytti nimeä Aarne Pursiainen), kapteeni Urho Sihvonen (Oravapoika), majuri Lennart Oesch (Johansson), vänrikki Väinö Sutinen (Blomberg), kapteeni Erkki Viitasalo (Torniaisen Ville), kapteeni Tauno Ilmoniemi (Möttönen) ja vänrikki Eino Koivisto (Aho); keskirivissä: kapteeni Friedel Jacobsson (metsänhoitaja Borg), maisteri H. Stenberg, vääpeli Väinö Heikkinen (Hallan Väinö) ja tohtori Valter Sivén, alarivissä: kapteeni Aarne Salminen (Virén), vääpeli Savolainen ja Vääpeli Vilkman. Kuva: Tukholma tammikuu 1917

Hän liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 7. lokakuuta 1915, josta hänet siirrettiin 21. huhtikuuta pataljoonan täydennysjoukkoon ja komennettiin edelleen värväys- ja etappitehtäviin Suomeen. Värvärinä Hän toimi Suomessa itäisellä etapilla Puolangan etappiaseman hoitajana peitenimellä Möttönen. Takaisin Saksaan pataljoonan yhteyteen hän saapui 27. maaliskuuta 1917 ja sijoitettiin pataljoonan 3. komppaniaan. Hänet komennettiin 1. elokuuta 1917 Polangenin erikoiskursseille (pommarikurssi) ja sieltä edelleen 20. joulukuuta 1917 erikoistehtäviin Suomeen.[1][2]

Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös: Suomen sisällissota

Hän saapui Tornioon 30. tammikuuta 1918 ja liittyi Perä-pohjolan suojeluskuntaan, jonka mukana otti osaa sisällissodan puhjettua Tervolan ja Tornion valtauksiin. Näiden valtauksien jälkeen hän toimi Rovaniemen alueella sotilaskouluttajana, kunnes siirtyi maaliskuussa 1918 Kuolajärvelle kootun vapaaehtoisen komppanian, sittemmin Kuolajärven pataljoonan 1. komppanian päälliköksi ja otti osaa sotatoimiin Tuntsan - Kivisalmen suunnalla ja Kilislammen taisteluun. Huhtikuun lopulla vuonna 1918 hänet komennettiin Sallan rykmenttiin esikuntapäälliköksi.[1][2]

Rauhan aikainen palvelus armeijassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisällissodan jälkeen hän toimi 1. elokuuta 1918 alkaen komppanianpäällikkönä Lapin I rajavartiopataljoonassa, jonka nimi muutettiin myöhemmin Lapin ryhmän II pataljoonaksi. Hän oli lomalla ollessaan 15. joulukuuta 1918 – 1. helmikuuta 1919 Pohjolan suojeluskuntapiirin piiripäällikkönä. Hänet komennettiin 22. maaliskuuta 1919 alkaen Sisäasiainministeriön käytettäväksi ja määrättiin Kainuun rajakomendantiksi ja Kainuun rajavartioston päälliköksi sekä 1. tammikuuta 1922 alkaen rajavartiostojen tarkastajan apulaiseksi. Hänet siirrettiin 1. tammikuuta 1923 Keski-Suomen rykmentin III pataljoonan komentajaksi ja 24. syyskuuta 1924 alkaen Sotaväen esikuntaan (joka sittemmin yhdistettiin Yleisesikuntaan) henkilötoimiston päälliköksi. Polkupyöräpataljoona 1:n komentajaksi hänet nimitettiin 31. elokuuta 1926, josta tehtävästä hänet siirrettiin 15. kesäkuuta 1928 Pohjois-Savon rykmentin komentajaksi. Hänet komennettiin 20. elokuuta 1932 Pohjois-Savon sotilasläänin komentajaksi ja siirrettiin 1. heinäkuuta 1933 Pohjois-Pohjanmaan sotilasläänin komentajaksi.[1][2]

Luottamustoimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hän toimi 4:nnen sekakomitean Suomalaisena puheenjohtajana vuonna 1920 Suomen ja Venäjän välisen välirauhasopimuksen toimeenpanoa valvomaan asetetussa suomalais-venäläisessä sekakomiteassa.[1][2]


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
  • Jaakko Suomalainen, Johannes Sundvall, Emerik Olsoni, Arno Jaatinen toim. Suomen Jääkärit, elämä ja toiminta sanoin ja kuvin osa 1, Osakeyhtiö sotakuvia Kuopio 1933.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e f Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975
  3. Suomen olympiakomitea: Voimistelu
  4. SR/Olympics sports: Diving at the 1912 Stockholm Summer Games: Men's Plain High