Taulustolaitos

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Taulustolaitos eli tabellilaitos (ruots. Tabellverket) on 1749–1858 koottu Ruotsin väestötilastojen järjestelmä. Se on ensimmäinen koko valtion tiedot sisältävä väestötilasto. Se on maailman vanhin lajissaan. Tilastojen laadintaa johti 1756 perustettu tabellikomissio.[1] Tilastojen tietojen kerääminen oli monivaiheinen tapahtumasarja. Aluksi papisto laati kirkonkirjojen perusteella taulukon seurakunnan asukkaista. Seurakuntien taulukkojen avulla tehtiin yhdistelmätaulukko rovastikunnittain ja näiden avulla hiippakunnittain, sitten lääneittäin ja lopuksi koko Ruotsista.[2]

Taulukkoja laadittiin sekä väestömuutoksista että väkiluvusta ja väestön rakenteesta. Väestömuutostaulukot sisälsivät tiedot syntyneistä, vihityistä ja kuolleista sekä myöhemmin myös muuttaneista. Väestötaulukot ryhmittelivät kansan ammatin, iän, siviilisäädyn ja sukupuolen mukaan sekä myöhemmin vielä kielen, syntymäpaikan ja koulutuksen mukaan. Väestötilasto laadittiin aluksi vuosittain, 1751 alkaen joka kolmas vuosi, 1775 lähtien joka viides vuosi ja 1880 alkaen joka kymmenes vuosi.[2] Vuonna 1858 tilastoja alkoi laatia Statistiska centralbyrån.[3] Suomen ja Ruotsin eron jälkeen Suomen tilastoja laati senaatin kamari- ja tilintekotoimituskunta, jolta tehtävä siirrettiin 1865 väliaikaiselle tilastolliselle toimistolle. Siitä muodostettiin 1884 Tilastollinen päätoimisto, josta 1971 tuli Tilastokeskus.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • A. Hjelt (August Johannes Hjelt): De första officiella relationerna om svenska tabellverket åren 1749–1757, Sällskapet för Finlands geografi 1899, sarja Fennia 16,3.
  • A. Hjelt: Det svenska tabellverkets uppkomst, organisation och tidigare verksamhet, Sällskapet för Finlands geografi 1900, sarja Fennia 16,2 (mikrofilmikopiona Kansalliskirjastossa).
  • Martti Kovero: Ruotsi-Suomen taulustolaitoksen syntyhistoriaa, teoksessa Kansantaloudellinen aikakauskirja, Kansantaloudellinen yhdistys 1948, sivut 26–43.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Uusi tietosanakirja, Tietosanakirja oy 1960–1966, hakusana tabellilaitos.
  2. a b Otavan iso tietosanakirja, Otava 1960–1965, hakusana taulustolaitos.
  3. Nationalencyklopedin, Bokförlaget Bra Böcker 1995.