Taulakääpä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Taulakääpä
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumalliset Eucarya
Kunta: Sienet Fungi
Kaari: Kantasienet Basidiomycota
Alakaari: Avokantaiset Agaricotina
Luokka: Varsinaiset avokantaiset Agaricomycetes
Lahko: Polyporales
Heimo: Käävät Polyporaceae
Suku: Taulakäävät Fomes
Laji: fomentarius
Kaksiosainen nimi

Fomes fomentarius
(L.) J.J. Kickx[1]

Katso myös

  Taulakääpä Wikispeciesissä
  Taulakääpä Commonsissa

Taulakääpä (Fomes fomentarius) on kääpä, jota esiintyy Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Suomessa sitä tavataan koko maassa. Se lahottaa lähinnä koivua, mutta myös muita lehtipuita kuten pyökkiä. Taulakääpä tunkeutuu elävään puuhun kuoren vioittumien kautta. Se aiheuttaa valkolahoa ja tuhoaa puun nopeasti.[2][3]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taulakääpä on monivuotinen, nuorena kiilamainen, vanhempana kaviomainen, itiöemä kasvaa 8–25 cm:n levyiseksi.[4] Kuori on kova, korkkimainen ja ensin ruskearaitainen, mutta vanhetessaan muuttuu tuhkanharmaaksi, lopulta lähes mustaksi. Siinä on selviä kasvuvyöhykkeitä näkyvissä. Pillikerros on paksu; pillit ovat nuorena likaisen valkoisia, vanhemmiten pillipinta on violetinruskea ja tummuu kosketuskohdista ruskeaksi, pillejä on 3–4 millimetrillä.[3]

Kasvupaikka ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taulakääpä kasvaa koko Suomessa aina tunturikoivikoissa asti. Kasvaa sekä pystyyn kuolleissa rungoissa että maapuissa, elävissä sekä kuolleissa puissa.[3]

Halkaistussa taulakäävässä näkyy ylinnä kuori, jonka alla on kellanruskea huopamainen malto ja paksu pillikerros. Tummanruskea hohkainen ydin sijaitsee sisimpänä puunrunkoa vasten.

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oijesh Sverlovin selkä on täynnä arpia taulanpoltosta Petsamossa 1933.

Taulakääpä on ennen ollut myös arvokas hyötysieni: nimen mukaisesti taulakäävästä valmistetaan taulaa eli sytykettä, jota käytetään tulen tekemisessä tuluksilla.[4][3] Tähän viittaa myös sen tieteellinen nimi (lat. fomes: taula, sytyke). Ennen sairaaloissa käytettiin taulakäävän maltoa veren imeyttäjänä leikkauksissa ja verenvuodon tyrehdyttämiseen haavoissa.[3] Alpeilta löytyneellä esihistoriallisella Ötzillä oli tulentekovarusteissaan taulakääpää. On myös toinen teoria, jonka mukaan Ötzillä olisi ollut taulakääpä mukanaan lääkintäsienenä.[5] Saamelaiset ovat myös käyttäneet taulakääpää taulaamishoitoon, jossa kääpä sytytetään kytemään, ja sen kuuman tuhkan annetaan putoilla iholle.[6] Sitä on myös käytetty oranssin- tai kellanruskean värin lähteenä värjäyksessä.[4]

Erityistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taulakäävällä on ns. seuraajalajeja jotka tulevat puuhun, taikka itse taulakääpään, vasta sen jälkeen. Vanhoilla taulakäävillä sekä sen lahottamassa puussa viihtyvät mm. pilliharsukka (Trechispora mollusca),[7] rustikka (ent. Protomerulius caryae, nyk. Aporpium canescens),[8] silokääpä (Gloeoporus pannocinctus)[8] ja sitkokääpä (ent. Antrodiella semisupina, nyk. Antrodiella pallescens).[7] [9]

Kuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kosonen, Lasse: Uusi perheen sienikirja, s. 188. Porvoo: WSOY,, 1994. ISBN 951-0-19559-6.
  • Pertti Salo, Ulla Salo: Suomen sieniopas. Helsinki: WSOY : Luonnontieteellinen keskusmuseo, kasvimuseo, 2006. ISBN 951-0-30359-3.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Taksonomian lähde: Index Fungorum Viitattu 02.12.2017
  2. Tiedebasaari: Taulakääpä kelpaa vaikka todistajaksi tiedebasaari.com. Arkistoitu 3.12.2017. Viitattu 02.12.2017.
  3. a b c d e Laji.fi: taulakääpä (Fomes fomentarius) laji.fi. Viitattu 02.12.2017.
  4. a b c Kosonen, Lasse: Uusi perheen sienikirja, s. 188. Porvoo: WSOY,, 1994. ISBN 951-0-19559-6.
  5. Iceman’s mushrooms key in Copper Age and today seacoastonline.com. Viitattu 02.12.2017.
  6. Luonnonyrtit - Lääkinnälliset sienet: taulakääpä luonnonyrtit.blogspot.fi. Viitattu 02.12.2017.
  7. a b UPM - Metsiemme kääpiä metsamaailma.fi. Arkistoitu 17.11.2017. Viitattu 02.12.2017. s. 14 (pdf)
  8. a b Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja: Haapametsien käävät 2012, Junninen, Kaisa (toim.) julkaisut.metsa.fi. Viitattu 02.12.2017. , s. 41. ISBN 978-952-446-942-5 (pdf)
  9. Tuomo Niemelä: Suomen käävät, s. 15–16. Helsinki: Norrlinia, 2016. ISBN 978-951-51-2434-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä sieniin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.