Tarja Lunnas

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tarja Lunnas (s. 11. elokuuta 1960 Tampere) [1] on suomalainen iskelmälaulaja. Hän tuli tunnetuksi vuoden 1989 Seinäjoen Tangomarkkinoilla, jolloin hän sijoittui toiseksi. Hän on osallistunut Eurovision laulukilpailujen Suomen karsintoihin kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla karsintakappale oli "Naurus sun ja katseesi sun" vuonna 1990 ja toisella kerralla kappale "Kuka tykkää suukoista" vuonna 1994. Syksyn Sävel -kilpailuun Lunnas osallistui kolme kertaa. Hänen kilpailukappaleensa "Seine" hylättiin kilpailusta vuonna 1997. Kaksi vuotta myöhemmin Lunnas sijoittui kilpailussa kolmanneksi kappaleella "Lemmenpölyä" ja vuonna 2000 "Paratiisisaari" toi myös kolmannen sijan. Hän on vuoden 2012 Iskelmä Finlandia ehdokas. Hän asuu Tällä hetkellä Merimaskussa. [.|Kuva:ISKELMÄ FINLANDIA 2012 ehdokkaiden julkistamis tilaisuudesta]

Sisällysluettelo

Kilpailut/kiertueet/saavutukset [muokkaa]

  • Tangoprinsessa 1989
  • Sinitaivas - konserttikiertue 1990
  • Suomen Euroviisukarsinnoissa (Naurus sun ja katseesi sun)1990
  • Tangomarkkinat-esikarsintakiertuen vetäjä 1991
  • Suomen Euroviisukarsinnoissa (Kuka tykkää suukoista)1994
  • mukana Syksyn Sävelessä, joka sitten diskattiin (Seine) 1997
  • Ehdokkaana Emma-Gaalassa Vuoden Naissolistiksi 1997
  • Syksyn Sävel -finalisti (Lemmenpölyä)1999
  • Syksyn Sävel -finalisti (Paratiisisaari) 2000
  • Viihteellinen Joulukonsertti Jouni Kerosen kanssa 2002
  • Vuoden Ruskolainen Teko -tunnustus 2002
  • Kaukainen Ystävä - Pentti Viherluodon muistokonsertti 2005
  • Iskelmäkonserttikiertue (Mikko Mäkeläisen kanssa) 2005
  • Sony Musicin myöntämä tunnustus 250 000 myydystä levystä 2010
  • Ystävänpäivän hyväntekeväisyyskirkkokonsertti 14.2. Turku, Mikaelin kirkko 2012
  • Arto Nuotion 60-vuotis syntymäpäiväkonsertti 9.9. Turku, Logomo 2012
  • Ehdolla Iskelmä Finlandia -palkinnon saajaksi 2012


Diskografia [muokkaa]

  • 1989 – Tangomarkkinat 2, kokoelma-LP

Omat levytykset [muokkaa]

  • Rakkautes sun 1991
  • Soita kun tunnet niin 1993
  • Tarja Lunnas (single) 1994
  • Kuunsiltaa 1995
  • Oi beibi jää 1996
  • Seine 1997, kultaa
  • Pariisin kuu (single) 1998
  • Pariisin kuu 1998, kultaa
  • Baila baila doka zuppa (single) 1999
  • Kultakruunu (single) 1999
  • Lemmenpölyä, (single) 1999
  • Lemmenpölyä 1999
  • Takatalvi (single) 2000
  • Paratiisisaari (single) 2000
  • Kaikki parhaat 2000, kultaa
  • Salamoi (single) 2001
  • Oon rakastunut (single) 2001
  • Oon rakastunut 2002
  • Meidän hehkuva hiillos (single) 2002
  • Ilta saapuu (single) 2003
  • Laivat kulkee, merta riittää (single) 2003
  • Suojatie/La Laila (single) 2003
  • Onnen tahdoin jakaa (single) 2004
  • Onnen tahdoin jakaa 2004, kultaa
  • En katso taaksepäin (single) 2005
  • Siniset Silmät (single) 2005
  • Kaikki parhaat 2 – Siniset silmät 2005
  • Mitä, missä, milloin (single) 2006
  • Tuo yksi ruusu vain 2006
  • Kaipaus silmissään (single) 2007
  • Kaipaus silmissään 2007
  • Onnentyttö (single) 2007
  • 40 Unohtumatonta Laulua kokoelma 2008
  • Se päivä tulee kerran (single) 2008
  • On aika mennyt menojaan (single) 2009
  • On aika mennyt menojaan 2009
  • Legendat kokoelma 2009
  • Saanko luvan DVD 2010
  • Vaikka oot, mitä oot (single) 2010
  • Lasienkeli (single) 2011
  • Tuulen tie (single) 2012

Lähteet [muokkaa]

  1. Tony Latva, Petri Tuunainen: Iskelmän tähtitaivas. WSOY, 2004. ISBN 951-0-27817-3.

Aiheesta muualla [muokkaa]