Tarja Halonen

Tarja Kaarina Halonen
Suomen tasavallan 11. presidentti
1. maaliskuuta 2000 – 1. maaliskuuta 2012
Edeltäjä	Martti Ahtisaari
Seuraaja	Sauli Niinistö
Oikeusministeri
Holkerin hallitus 1. maaliskuuta 1990 – 26. huhtikuuta 1991
Edeltäjä	Matti Louekoski
Seuraaja	Hannele Pokka
Ulkoasianministeri
Lipponen I 13. huhtikuuta 1995 – 15. huhtikuuta 1999 Lipposen II hallitus 15. huhtikuuta 1999 – 25. helmikuuta 2000
Edeltäjä	Paavo Rantanen
Seuraaja	Erkki Tuomioja
Kansanedustaja
24. maaliskuuta 1979 – 29. helmikuuta 2000
Tiedot
Syntynyt	24. joulukuuta 1943 Helsinki
Puolue	SDP
Koulutus	oikeustieteen kandidaatti
Puoliso	Pentti Arajärvi
Allekirjoitus

Tarja Kaarina Halonen (s. 24. joulukuuta 1943 Helsinki) oli Suomen tasavallan yhdestoista presidentti vuosina 2000–2012 ja samalla ensimmäinen naispuolinen presidentti Suomessa. Ennen tasavallan presidentin tehtävää hän oli toiminut kansanedustajana vuodesta 1979 sekä ministerinä useassa eri hallituksessa, muun muassa oikeus- ja ulkoministerinä. Poliittisen uransa lisäksi Halosella on pitkä työhistoria työmarkkina- ja kansalaisjärjestöissä.

Halonen on valmistunut Helsingin yliopistosta oikeustieteen kandidaatiksi vuonna 1968. Halonen oli opiskeluaikoinaan aktiivinen opiskelijaliikkeessä ja toimi sosiaali- ja järjestösihteerinä Suomen ylioppilaskuntien liitossa. Vuonna 1971 hän liittyi Suomen sosiaalidemokraattisen puolueen jäseneksi ja työskenteli juristina Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestössä, kunnes hänet valittiin eduskuntaan vuonna 1979.

Eduskunnassa Halonen edusti Helsingin vaalipiiriä kuuden kauden ajan vuodesta 1979 vuoteen 2000 asti. Hänellä on takanaan myös pitkä ura Helsingin kaupunginvaltuustossa, jonka jäsen hän oli vuodesta 1976 vuoteen 1996 asti. Hän aloitti ensimmäisen presidentinvaalikampanjansa vuoden 1999 alussa sen jälkeen, kun istuva presidentti Martti Ahtisaari ilmoitti ettei aio asettua ehdolle tulevissa vaaleissa. Hän voitti helposti oman puolueensa esivaalit ja sai ensimmäisellä presidentinvaalien kierroksella 40% kaikista äänistä. Toisella kierroksella hän voitti vastustajansa Keskustan Esko Ahon tiukasti 51,6% ääniosuudella.

Halonen on ollut erittäin suosittu suomalaisten keskuudessa: kyselyjen mukaan hänen suosionsa oli huipussaan joulukuussa 2003, jolloin 88% suomalaisista oli Haloseen tyytyväisiä. Vaikka hänen suosionsa on ollut korkea, häntä ei valittu suoraan toiselle presidenttikaudelle vuoden 2006 presidentinvaaleissa. Hän voitti toisella kierroksella kokoomuksen Sauli Niinistön 51,8% ääniosuudella. Presidenttikausi on Suomessa lain mukaan rajattu kahteen, joten Halosen presidenttikausi päättyi 1. maaliskuuta 2012, kun hän luovutti presidentin tehtävän seuraajalleen kokoomuksen Sauli Niinistölle.

Halonen tunnetaan erityisesti hänen kiinnostuksestaan ihmisoikeuksia kohtaan. 1980-luvun alussa Halonen työskenteli puheenjohtajana Seksuaalinen tasavertaisuus SETA ry:ssä, joka on suomen merkittävin HLBT oikeuksia ajava kansalaisjärjestö. Presidenttikausiensa aikana hän on kiinnittänyt erityistä huomiota tasa-arvoon ja naisten oikeuksiin sekä globalisaation haittavaikutuksiin. Vuonna 2006 Halonen mainittiin useissa eri lähteissä mahdollisena ehdokkaana Yhdistyneiden kansakuntien seuraavaksi pääsihteeriksi, mutta hän ilmoitti että haluaa suorittaa presidentin tehtävänsä loppuun ennen muiden tehtävien harkintaa.

Nuoruus

5-vuotias Tarja Halonen vuonna 1948.

Tarja Halonen syntyi jouluaattona vuonna 1943. Halosen lapsuudenkoti oli Helsingissä, Kallion kaupunginosassa, joka oli tuolloin vahvasti työväenluokan kaupunginosa. Halosen äiti Lyyli Elina Loimola (ent. Öfverström, 1917-1990) oli somistaja, isä Kuopiosta kotoisin ollut Vieno Olavi Halonen (1915-1981) työskenteli Hitsaajana. Halosen vanhemmat olivat avioituneet talvisodan alkaessa ja Tarja Halonen syntyi muutama vuosi myöhemmin. Vieno oli rintamalla ja Lyyli Halonen työskenteli kenkätehtaassa, kun Tarja Halonen syntyi. Sodan päätyttyä Halosen vanhemmat päättivät erota ja vuonna 1950 Lyyli Halonen meni uudelleen naimisiin sähköasentaja Thure Herman Forssin kanssa.

Thure Forss oli hyvin aktiivinen työväenliikkeessä ja Halonen on myöhemmin todennut hänellä olleen erittäin suuri vaikutus Halosen maailmankatsomukseen Halosen äidin ohella. Halonen on sanonut, että hänen äitinsä oli todellinen selviytyjä, aina aktiivinen ja sitkeä ihminen, joka arvosti hyviä, rehellisiä ja vaatimattomia, kovasti töitä tekeviä ihmisiä. Kun Halonen lähti mukaan politiikkaan, hän totesi itse arvostavansa ja kunnioittavansa juuri näitä samoja piirteitä ihmisissä.

Vuonna 1950 Halonen aloitti opintonsa Kallion kansakoulussa mistä hän myöhemmin jatkoi opintojaan Kallion oppikoulussa. Tämä ei ollut 1950-luvulla työläisperheiden lasten kohdalla kovinkaan tavallista, sillä oppikoulu oli maksullinen. Halonen pärjäsi koulussa hyvin ja kirjoitti ylioppilaaksi Kallion yhteiskoulusta keväällä 1962. Tämän jälkeen hän opiskeli ensin vuoden taidehistoriaa Helsingin yliopistossa ennen kuin siirtyi lukemaan lakia. Oikeustieteen kandidaatiksi hän valmistui Helsingin yliopistosta vuonna 1968 pääaineenaan rikosoikeus.

Halonen aloitti ensimmäiset työnsä juristina jo ennen valmistumistaan vuonna 1967 luotonvalvontayritys Luotonvalvonta Oy:ssä. Työskenneltyään yrityksessä muutaman vuoden hänet palkattiin Suomen ylioppilaskuntien liiton sosiaali- ja järjestösihteeriksi vuonna 1969. Opiskelijatovereidensa mukaan Halonen ei kuulunut opiskelijaliikkeen radikaalisiipeen, sillä Halonen ei juurikaan ottanut osaa opiskelijapolitiikkaan ja Vanhan valtauksessakin vuonna 1968 Halonen oli mukana lähinnä sivustaseuraajana. Hän oli enemmän suuntautunut ihmisoikeus- ja tasa-arvo kysymyksiin ja erityisen lähellä nuoren Halosen sydäntä olivat jo tuolloin vähemmistöjen puolustaminen sekä kehitysmaiden ongelmat.

Halosen työskentely ylioppilasliikkeessä sai hänet kiinnostumaan politiikasta aiempaa enemmän ja vuonna 1970 hän siirtyi työskentelemään juristina Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestöön (SAK). Hän oli samalla ensimmäinen nainen, joka oli koskaan työskennellyt juristina SAK:ssa. Samana vuonna Halonen liittyi SDP:n Kallion osaston jäseneksi.

Poliittinen ura

Alku

Politiikka alkoi kiinnostaa Halosta enemmänkin viimeistään 1970-luvun puolivälissä, kun SDP:n puheenjohtaja ja ulkoministeri Kalevi Sorsa pyysi häntä poliittiseksi sihteerikseen. Halonen suostui tehtävään, mutta jatkoi samanaikaisesti työtään myös SAK:n lakimiehenä. Liittyessään SDP:hen Halonen kuului sen vasemmistosiipeen. Vuonna 1973 Halonen oli mukana allekirjoittamassa vasemmiston yhteistä ”EEC-kauppasopimus torjuttava” -adressia ja vuosina 1970–1972 hän osallistui varapuheenjohtajana ja SAK:n edustajana DDR:n tunnustamiskomitean toimintaan, mistä Halosta myöhemmin vuoden 2006 presidentinvaaleissa kritisoitiin. Halonen torjui kritiikin ja totesi, että komitean jäsenenä oli ollut myös oikeistopoliitikkoja ja vuonna 1973 Suomi tunnusti sekä Saksan liittotasavallan että Saksan demokraattisen tasavallan.

Halonen asettui ehdolle eduskuntavaaleissa vuonna 1975, mutta ei vielä tällöin saanut riittävästi ääniä päästäkseen läpi. Samana vuonna Halonen valittiin Osuusliike Elannon edustajistoon, jossa hän toimi aina presidentiksi tuloonsa asti. Todellinen Halosen uran nousukiito alkoi vuonna 1977, kun hänet valittiin ensimmäisen kerran Helsingin kaupunginvaltuustoon, jossa hän toimi aina vuoteen 1996 asti. Vuoden 1979 eduskuntavaaleissa hän pyrki toistamiseen eduskuntaan ja tuli valituksi. Vain muutamaa kuukausi ennen valintaansa Halosesta oli tullut äiti, kun hän ja SDP:n eduskuntaryhmän silloinen sihteeri Kari Pekkonen saivat Anna-tyttären. Perhe-elämää kesti vain muutaman vuoden, sillä Halonen ja Pekkonen erosivat 1980-luvun alkupuolella.

Eduskunnassa Halonen sai huomiota sanavalmiina ja rohkeasti omaa linjaa vetävänä poliitikkona. Hän imetti tytärtään kesken työpäivän, ja vuosina 1980 - 1981 hän toimi seksuaalista tasa-arvoa ajavan Setan puheenjohtajana. Setan puheenjohtajana ollessaan Halonen teki eduskuntakyselyn seksuaalisten vähemmistöjen syrjinnästä.. Eduskunnassa Halosen ensimmäinen merkittävä tehtävä oli sosiaalivaliokunnan puheenjohtajuus vuosina 1984–1987.

Ministeriksi Harri Holkerin hallitukseen

Halonen toimi pitkään rivikansanedustajana, kunnes vuonna 1987 Kalevi Sorsa pyysi häntä toiseksi sosiaali- ja terveysministeriksi Harri Holkerin hallitukseen. Vakaumuksellisena sosialistina Halonen suhtautui ensin epäluuloisesti työskentelyyn sinipunahallituksessa, mutta suostui kuitenkin lopulta ottamaan tehtävän vastaan. Myöhemmin tehtävää tääydennettiin vielä Pohjoismaiden yhteistyöministerin salkulla vuosina 1989–1991.

Kolme vuotta myöhemmin vuonna 1990 Halosesta tehtiin saman hallituksen oikeusministeri, kun Matti Louekoski siirtyi valtiovarainministerin tehtävään. Oikeusministerin tehtävä merkitsi ensimmäistä rajua ryöpytystä, johon Halonen poliittisella urallaan joutui. 1990-luvun alun laman aikana Suomeen pyrki Neuvostoliitosta useita loikkareita. Oikeusministeri Halonen teki loikkareita koskevat käännytyspäätökset, joita kansalaiset arvostelivat ankarasti. Kaikki tiesivät, että loikkareita ei naapurimaassa kohdeltu mitenkään helläkätisesti, mutta Halonen tukeutui kansainvälisiin sopimuksiin ja lakipykäliin eikä provosoitunut arvostelusta.

Nousu ulkoministeriksi

SDP oli yksi vuoden 1991 eduskuntavaalien häviäjistä ja Halonen siirtyi puolueen mukana kansanedustajaksi oppositioon, kun Esko Ahosta tuli Suomen pääministeri. Neljä vuotta myöhemmin SDP otti vuoden 1995 eduskuntavaaleissa murskavoiton, jonka pohjalta pääministeriksi nousi SDP:n puheenjohtaja Paavo Lipponen. Lipponen pyysi Halosta hallituksensa ulkoministeriksi, mikä tuli yllätyksenä myös monille sosiaalidemokraateille. Ulkoministerin salkkua oli pedattu SDP:n pitkän linjan vaikuttajalle Pertti Paasiolle, eikä yksikään nainen ollut aiemmin toiminut ulkoministerinä. Myös ulkoministeriössä nimitystä ihmeteltiin, sillä Halosta ei pidetty erityisen diplomaattisena tai sanojaan säästelevänä poliitikkona. Halosen alku ulkoministerinä olikin hankala, ja häntä on myöhemmin arvosteltu ajoittaisesta tuiskahtelusta ministeriön virkamiehille.

Vastoinkäymisistä huolimatta Halonen jatkoi ulkoministerin tehtävässä myös Lipposen toisessa hallituksessa vuoden 1999 eduskuntavaalien jälkeen. Ulkoministerin tehtävä merkitsi Haloselle ennestään merkittävämpää näkyvyyttä sekä suomessa, että kansainvälisesti. SDP:ssä ryhdyttiin tällöin pohtimaan, voisiko Halonen asettua ehdolle vuoden 2000 presidentinvaalien SDP:n esivaaliin.

Ennen valintaansa presidentiksi Halonen ehti toimia ministerinä 3 238 päivää. Tämä tekee hänestä toiseksi kauimmin ministerinä Suomessa toimineen naisen SDP:n Sinikka Mönkäreen jälkeen.

Vuoden 2000 Presidentinvaalikampanja

Pääartikkeli: Suomen presidentinvaali 2000

Tasavallan presidentti Martti Ahtisaari ilmoitti vähän ennen ehdokkaaksi ilmoittautumisajan päättymistä, että hän jää syrjään vuoden 2000 presidentinvaalien esivaalista. Esivaaliehdokkuuden toteutumiseen olisi uusien esivaalisääntöjen mukaan puolueen viiden perusyhdistyksen pitänyt kannattaa ehdokasta tämän suostumuksella. Tämän vuoksi käytiin SDP:n esivaali jo kilpaan ilmoitettujen ulkoministeri Tarja Halosen, europarlamentaarikko Pertti Paasion ja EU:n oikeusasiamies Jacob Södermanin kesken. Halonen voitti SDP:n esivaalin saamalla 7 300 ääntä. Muut esivaaliehdokkaat saivat 2 800 ja 2 500 ääntä.

Aluksi Halonen oli mielipidetiedusteluissa asetetuista presidenttiehdokkaista neljännellä sijalla. Halosen varsinainen kampanja pyrki tekemään hänestä inhimillisen ja ymmärrettävän hahmon, jota on helppo lähestyä. Samalla julkisuuskuva kuitenkin pyrittiin säilyttämään edustavana ja tahdikkaana. Halonen sai presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella 40 % annetuista äänistä.

Halosen kanssa presidentinvaalien toiselle kierrokselle pääsi 1991–1995 pääministerinä toiminut Esko Aho, joka oli ensimmäisellä kierroksella saanut 34 %:n kannatuksen. Halonen sai 51,6 % annetuista äänistä ja Aho 48,4 %, ja näin Halosesta tuli Suomen 11. tasavallan presidentti.

Vuoden 2006 Presidentinvaalikampanja

Pääartikkeli: Suomen presidentinvaali 2006

Halosen kannatus tiedotusvälineissä julkaistuissa mielipidetutkimuksissa ylitti koko vaalikampanjan ajan 50 %:n rajan. Pääasiallinen kiinnostus tiedotusvälineissä kohdistui siksi siihen, miten toiseksi ja kolmanneksi suosituimpien ehdokkaiden kannatus vaihtelee. Kolmen suurimman puolueen puheenjohtajien keskinäisestä sopimuksesta, jonka mukaan tasavallan presidentin valtaoikeuksia ei muuteta presidenttikaudella 2006–2012, seurasi näihin valtaoikeuksiin liittyvän keskustelun laantuminen.

Kysymys presidentin ylipäällikkyydestä herätti kuitenkin keskustelua. Perustuslakivaliokunnan valmisteltavana oli vaalien aikaan rauhanturvalain korvaava kriisinhallintalaki, joka nosti avoimia kysymyksiä nykyisen, vuonna 2000 hyväksytyn perustuslain tulkinnasta. Tasavallan presidentti, ulkoasiainministeri, pääministeri ja puolustusministeri kannattivat kaikkia puolustusvoimien joukkoja koskevaa tasavallan presidentin ylipäällikkyyttä tehtävästä, mandaatista ja suorittajasta riippumatta, mutta perustuslakivaliokunnan mielestä EU-vetoiset operaatiot kuuluivat hallituksen toimialaan. Vaalien jälkeen asiasta säädettiin poikkeuslaki, jolla myös EU-operaatiot todettiin presidentin vastuulle kuuluviksi. Samaan ongelmakokonaisuuteen liittyen Halonen on kannattanut tasavallan presidentin aktiivista osallistumista Euroopan unionin huippukokouksiin. Rajanveto tunnetaan suomalaisessa politiikassa nimellä kahden lautasen kysymys.

Halonen asettui ehdokkaaksi myös toiselle kaudelle alkaen 2006. Halosta ilmoittautui hänet ehdokkaaksi asettaneen SDP:n lisäksi tukemaan myös Vasemmistoliitto ja SAK. Halosen kampanjapäällikkönä toimiva FT Markku J. Jääskeläinen ilmoitti vuoden 2005 lopulla, että SDP ohjaa toisen kierroksen kampanjavarat ensimmäisen vaalikierroksen käyttöön, jotta vaali voitaisiin voittaa jo ensimmäisellä kierroksella ja säästää valtion varoja 7 miljoonaa euroa. Tämän ilmoituksen väitettiin vieroksuttaneen kansalaisia ja sitä on jopa pidetty eräänä syynä sille, että Halonen ei voittanut jo ensimmäisellä kierroksella.

Kampanjaansa Halonen sai humoristista tukea myös amerikkalaiselta talk-show-isännältä, Conan O'Brienilta. Halonen tapasi O'Brienin myöhemmin tämän Suomen-vierailun aikana ja antoi tälle lahjaksi Muumeja.

Halonen sai ensimmäisellä kierroksella kaikista äänistä 46,3 %, ja hänen kanssaan toiselle kierrokselle pääsi kokoomuksen Sauli Niinistö. Halonen arveli alentuneen äänestysprosentin johtaneen ennakoitua pienempään äänimäärään ensimmäisellä kierroksella. Ulkoasiainministeri Erkki Tuomiojan mukaan hän oli varautunut toiseen kierrokseen, jonka varmuudella uskoi päättyvän voittoon. Puheenjohtaja Eero Heinäluoman mukaan SDP:llä oli suunnitelma toiselle kierrokselle.

Toisesta kierroksesta tuli yllättävän tiukka kamppailu istuvan presidentin vaaleja edeltäneisiin suosiolukuihin nähden. Tarja Halonen valittiin presidentiksi uudelle kuusivuotiskaudelle 51,8 %:n kannatuksella 29. tammikuuta 2006.

Toiminta presidenttinä

Halonen on kaudellaan pyrkinyt herättämään keskustelua ajankohtaisista aiheista. Yksi hänen saavutuksistaan on Presidenttifoorumi, missä ajankohtaisten aiheiden vaikuttajat keskustelevat ja vaihtavat mielipiteitä. Halonen ei kannata NATO-jäsenyyttä tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa^lähde?.

Virkanimitykset

Venäjän senaikainen presidentti Vladimir Putin ja Tarja Halonen Helsingissä vuonna 2001.

Presidentti Tarja Halonen kansainvälisessä ydinturvallisuuskokouksessa Washingtonissa Yhdysvalloissa vuonna 2010.

Uusi perustuslaki, jossa presidentin valtaa rajoitettiin erityisesti sisäpolitiikassa, mutta jossa nimitysoikeutta toisaalta säilytettiin ennallaan, tuli voimaan Halosen virkakauden alussa. Halonen on käyttänyt nimitysoikeuttaan itsenäisesti esimerkiksi nimittäessään Suomen Pankin johtokuntaan pankinjohtaja Pentti Hakkaraisen, eikä pankkivaltuuskunnan esittämiä poliitikkoja Esko Ahoa ja Ilkka Kanervaa, sekä nimittäessään Sinikka Salon ohi hallituksen esityksen. Myös eräät hallituksen esityksen mukaisesti tehdyt nimitykset ovat herättäneet keskustelua. Halonen nimittänyt Erkki Liikasen Suomen Pankin johtokunnan puheenjohtajaksi (pääjohtajaksi), mitä muun muassa pääministeri Matti Vanhanen kannatti. Erkki Liikasen vastaehdokkaana oli muun muassa Ecofin-neuvoston pääjohtaja Sixten Korkman.

Korkeimman oikeuden presidentiksi Halonen nimitti esittelyn mukaisesti oikeustieteen kandidaatti Pauliine Koskelon, jota eräät oikeustieteilijät vastustivat. Koskelo ei ole suorittanut oikeustieteen tohtorin tutkintoa, joka useilla hänen edeltäjillään oli ollut.

Yleisö

Taloustutkimus Oy:n tekemän kyselyn mukaan maaliskuussa 2005 85 % suomalaisista koki Tarja Halosen toimineen presidentin virassaan hyvin tai melko hyvin. Lokakuussa 2005 hän sai vastaavassa tutkimuksessa 71 %:n tyytyväisyyslukeman.

Armahdusoikeus

Halosella on rikollisten armahtamisen suhteen suhteellisen tiukka linja. Hän armahti joulukuussa 2004 elinkautisvanki Reijo Hammarin sekä lokakuussa 2006 kaksi muuta elinkautisvankia: miehensä insuliinilla surmanneen naisen sekä japanilaisen Yoshio Tanin.

Kritiikki

Eräiden talouselämää lähellä olleitten piirien esim. Tekniikka ja Talous -lehden nimimerkin Perusinsinööri Veijo Miettisen mielestä ”Halosen uudelleenvalinta oli talouspoliittinen signaali, joka vähentää merkittävästi ulkomaista investointihalukkuutta Suomeen kertomalla asenteesta yksityisyritteliäisyyteen”. Toinen arvostelija, jonka arvostelu myös muuttui toiminnaksi, oli Joensuun yrittäjien puheenjohtaja Kyösti Kakkonen, joka kirjoitti yrittäjien tiedotuslehdessä Kipinässä, että yrittäjien pitäisi ryhtyä "maksulliseen arvovalintavaikuttamiseen", koska presidentiksi nousi SAK:n tuella järjestön oma "juoksutyttö".

Björn Wahlroos on krtisisoinut Halosta presidentti-instituution kärsimisestä, Halosen poliittista linjaa ja asemoitumista eri taholle kuin kansantaho.

YK:n pääsihteerispekulaatio

Halosta on väläytelty ensimmäiseksi suomalaiseksi (tai suomalaissyntyiseksi) YK:n pääsihteeriksi moneen otteeseen viime vuosien aikana. Huhtikuussa 2006 Ruotsin ulkopolitiikan veteraaneihin kuuluva Pierre Schori ilmaisi lehtijutussa, että Halonen on hänen oma suosikkinsa kyseiseen pestiin. Edellisellä viikolla Washington Post oli nimennyt Halosen yhdeksi ennakkosuosikeista pääsihteerimittelöissä. Pääsihteerin valinnassa vakiintuneen maanosien kiertokäytännön mukaisesti virkaan valittiin kuitenkin vuorossa olevan maanosan Aasian edustaja, Etelä-Korean Ban Ki-moon.

Yksityiselämä

Tarja Halonen yhdessä puolisonsa Pentti Arajärven kanssa Pietarissa vuonna 2003.

Halosen aviopuoliso on oikeustieteen tohtori Pentti Arajärvi. Heidät vihittiin 26. elokuuta 2000. Halosella on tytär Anna Halonen avoliitosta Kari Pekkosen kanssa. Halosella on harmahtava Rontti-kissa ja kaksi punakorvakilpikonnaa, Miki ja Kiki. Rontti oli STT:n uutisen mukaan mukana Halosen vuoden 2006 presidentinvaalikampanjassa. Halosen kissat Miska ja Rontti pääsivät mukaan kampanjakorttiin, jota Halosen tukiryhmä jakoi. STT:n toimittamassa uutisessa on mainittu Halosen kissojen keräävän ääniä kissaihmisiltä.

Vapaa-aikanaan Halonen on ilmoittanut harrastavansa itämaista tanssia, uimista, kuvataidetta, erityisesti ikoneiden keräilyä, ja teatteria.

Ensimmäisen Ruotsiin suuntautuneen valtiovierailun yhteydessä Ruotsin lehdissä kutsuttiin Halosta Muumimammaksi hänen mukanaan pitämänsä suuren käsilaukun vuoksi. Nimitys on jäänyt elämään.

Halonen ei kuulu kirkkoon, mutta ei ole kuitenkaan ateisti. Hän on muun muassa toiminut aktiivisesti kristillisessä setlementtiliitossa. Kirkosta Halonen erosi 1970-luvulla vastalauseena sille, ettei kirkko tuolloin sallinut naispappeutta ja että se syyllistyi seksuaalivähemmistöjen syrjintään. Myöhemmin Halonen on harkinnut kirkkoon liittymistä, mutta ei presidenttikaudellaan ole halunnut toteuttaa tätä, jotta yksityisen päätöksen pohjalta ei tehtäisi poliittisia johtopäätöksiä.

Halosesta tehdään dokumenttielokuva. Elokuvan ensi-ilta on 30. maaliskuuta. Elokuvan nimi on Rouva presidentti.

Poliittisen uran aikajana

Viron Suomen-suurlähettiläs Mart Tarmak yhdessä Halosen kanssa keväällä 2010.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama yhteiskuvassa Halosen kanssa puolisoineen.

• Pääministerin eduskuntasihteeri 1974–1975
• Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen 1977–1996
• Kansanedustaja 1979–2000
• Ministeri sosiaali- ja terveysministeriössä 30.4.1987–28.2.1990 (Holkeri)
• Pohjoismainen yhteistyöministeri 8.12.1989–26.4.1991 (Holkeri)
• Oikeusministeri 1.3.1990–26.4.1991 (Holkeri)
• Ulkoasiainministeri 13.4.1995–25.2.2000 (Lipponen I ja Lipponen II)
• Suomen tasavallan presidentti 1.3.2000–1.3.2012

Järjestötoiminnan aikajana

• Suomen ylioppilaskuntien liiton sosiaalisihteeri 1969–1970
• DDR:n tunnustamiskomitean varapuheenjohtaja 1970–1972
• SAK:n juristi 1970–1974 ja 1975–1979
• Sosialidemokraattisen puolueen jäsen 1971–2000
• Suomi–Chile-seura 1973–
• Osuusliike Elannon valtuuston jäsen 1975–2000
• Osuusliike Elannon edustajiston jäsen 1975–1999
• Setan puheenjohtaja 1980–1981
• Osuusliike Elannon hallintoneuvoston jäsen 1980–1996
• Suomen Setlementtiliiton puheenjohtaja 1989–1996
• Kansainvälisen solidaarisuussäätiön hallituksen puheenjohtaja 1989–2000
• Työväen Näyttämöiden Liiton puheenjohtaja 1994–2000
• Suomi–Nicaragua-seura

Palkinnot ja tunnustukset

• Tarja Halonen tuli viidenneksi Yleisradion ennen itsenäisyyspäivää 2004 järjestämässä Suuret suomalaiset -äänestyksessä.

• Jazzmuusikot ry valitsi presidentti Halosen kolmanneksi Vuoden Jazzdiggariksi vuonna 2010.

• Vuonna 2010 hänet palkittiin myös Kultainen sääntö -palkinnolla Suomen uskontodialogi-verkoston toimesta.

Kunniatohtori

• Kazanin yliopisto, Tatarstan, Venäjä, 2010
• Helsingin yliopiston filosofinen tiedekunta, 2010
• Teatterikorkeakoulu, 2009
• Uumajan yliopisto, 2009
• Minnesota Duluthin yliopisto, Yhdysvallat, 2008
• Teknillinen korkeakoulu, 2008
• Jerevanin valtionyliopisto, Armenia, 2005
• Tarton yliopisto, Viro, 2004
• Bluefieldsin yliopisto, Nicaragua, 2004
• Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, 2003
• Finlandia University, Yhdysvallat, 2003
• Kiinan metsäakatemia, Peking, 2002
• Budapestin yliopisto, Unkari, 2002
• Kentin yliopisto, Iso-Britannia, 2002
• Ewhan yliopisto, Etelä-Korea, 2002
• Helsingin kauppakorkeakoulu, 2001
• Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, 2000

Lähteet

• Irma Sulkanen, Maria Lähteenmäki, Aura Korppi-Tommola: Naiset eduskunnassa, Suomen eduskunta 100 vuotta 4, Suomen eduskunta – Edita Helsinki, 2006 ISBN 978-951-37-4544-8.

Aiheesta muualla

• Viralliset kotisivut
• Presidenttikauden aikainen verkkosivusto
• Tarja Halonen Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
• Tarja Halonen Suomen ministerit. Valtioneuvosto.
• Maria Lähteenmäki: Halonen, Tarja (1943 - )(maksullinen artikkeli) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 30.10.2007. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
• YLE/Elävä arkisto: Tarja Halonen – Suomen ensimmäinen naispresidentti
• Yleisradion kansallinen äänigalleria: presidentinvaalitilaisuus 4. syyskuuta 2000
• Suuret suomalaiset: Tarja Halonen
• Tarja Halonen & SETA
• Kari Pekkosen haastattelu Turun Sanomissa
• Risto Kolanen: Tarja Halonen
• Työväen arkisto, vaalijulisteita (Halosen juliste alimpana)
• A-Raportti: Kansanedustaja Tarja Halonen SETA:n puheenjohtajana

Suomen presidentit

Ståhlberg | Relander | Svinhufvud | Kallio | Ryti | Mannerheim | Paasikivi | Kekkonen | Koivisto | Ahtisaari | Halonen | Niinistö

Suomen vuoden 2006 presidentinvaalien ehdokkaat

2: Bjarne Kallis (KD) | 3: Sauli Niinistö (Kok.) | 4: Timo Soini (PS) | 5: Heidi Hautala (Vihr.)
6: Henrik Lax (RKP) | 7: Matti Vanhanen (Kesk.) | 8: Arto Lahti (Val.yhd.) | 9: Tarja Halonen (SDP)

Suomen vuoden 2000 presidentinvaalien ehdokkaat

Tarja Halonen (SDP) | Esko Aho (Kesk.) | Riitta Uosukainen (Kok.) | Elisabeth Rehn (RKP) | Heidi Hautala (Vihr.) | Ilkka Hakalehto (PS) | Risto Kuisma (Rem.)