Taranton taistelu

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Taranton meritaistelu)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Taranton taistelu
Osa toisen maailmansodan Välimeren sotatoimialuetta
Kartta Taranton taistelusta
Kartta Taranton taistelusta
Päivämäärä:

11.–12. marraskuuta 1940

Paikka:

Tarantonlahti, Taranto, Italia

Lopputulos:

Yhdistyneen kuningaskunnan voitto

Osapuolet

 Yhdistynyt kuningaskunta

 Italia

Komentajat

Yhdistynyt kuningaskunta Lumley Lyster

Italia Inigo Campioni

Vahvuudet

20 torpedo-ja pommikonetta
1 lentotukialus
2 raskasta risteilijää
2 kevyttä risteilijää
4 hävittäjää

6 taistelulaivaa
7 raskasta risteilijää
2 kevyttä risteilijää
8 hävittäjää

Tappiot

2 torpedokonetta
2 kaatunutta
2 vangittua

1 taistelulaiva
2 taistelulaivaa vaurioitui
1 kevyt risteilijä vaurioitui
59 kaatunutta
600 haavoittunutta

Taranton taistelu (operatiiviselta nimeltään operaatio Judgement) oli toisessa maailmansodassa Yhdistyneen kuningaskunnan merivoimien ilmavoimien ja Italian kuninkaallisen laivaston välillä 11.–12. marraskuuta 1940 käyty meritaistelu. Operaatio Judgement oli osa operaatiota MB8.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Italian operaatiot Libyassa 1940 vaativat jatkuvia huoltokuljetuksia Italiasta. Brittien Egyptiin tukeutuvien operaatioiden huoltoon oli kaksi mahdollisuutta saattueiden piti kulkea joko Välimeren poikki Gibraltarilta tai kiertää Afrikka Hyväntoivonniemen reitin kautta. Italian laivastolla oli täten mahdollisuus vaikeuttaa merkittävästi brittien huoltoa.

Pitäytymällä teoriassa laivaston olemassaolosta Italian laivasto jätti aluksensa viisaasti satamaan, varsinkin kun ne olisivat käytännössä olleet vailla ilmasuojaa. Tarantoon oli sijoitettu kuusi taistelulaivaa (viisi taistelukuntoista), seitsemän raskasta risteilijää, kaksi kevyttä risteilijää ja kahdeksan hävittäjää, minkä takia niiden merellelähdön uhka sitoi runsaasti brittiläisiä joukkoja.

Taranton laivastoasema

Tämän vuoksi britit olivat suunnitelleet yllätyshyökkäyksen Tarantoon. Tätä tehtävää varten oli uusi lentotukialus HMS Illustrious komennettu vanhemman HMS Eaglen lisäksi amiraali Andrew Cunninghamin laivastoon. Alun perin operaatio oli tarkoitus toteuttaa 21. lokakuuta 1940 (Trafalgarin muistopäivä), mutta HMS Illustriousin kannella tapahtunut onnettomuus esti hyökkäyksen, lisäksi neljä konetta vaurioitui. Uudeksi hyökkäyspäiväksi määrättiin 11. marraskuuta, mutta silloin ei HMS Eagle ollut osaston käytettävissä, joten osa sen Fairey Swordfish -torpedokoneista siirrettiin HMS Illustriousille hyökkäystä varten. Taisteluosasto koostui HMS Illustriousesta, 20:stä Swordfish torpedo- ja pommikoneesta sekä merkkauskoneesta, kahdesta raskaasta risteilijästä, kahdesta kevyestä risteilijästä ja neljästä hävittäjästä. Hyökkäykseen osallistuneet lentokoneet olivat 813, 815, 819 ja 824 laivueesta. HMS Illustriousilla oli myös 806 laivue ilmapuolustuksena.

Taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ryhmittyminen ja tiedustelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maltalle sijoitetusta Yhdistyneen kuningaskunnan ilmavoimien laivueesta lähetetty Martin Maryland -pommikone teki 10. marraskuuta tiedustelulennon Taranton laivastotukikohtaan. Varhain seuraavana aamuna tukialukselta lähetettiin lentokone noutamaan tiedustelukuvat, jotka vahvistivat Italian laivaston sijainnin. Kuvien perusteella tukikohdassa oli viisi taistelulaivaa. Short Sunderland -lentovene teki vielä 11. marraskuuta klo 22.30 tiedustelulennon ja havaitsivat kuudennen taistelulaivan saapumisen satama-alueelle. Tämä hälytti italialaiset, mutta ilman tutkaa he eivät voineet muuta kuin odottaa.[1]

Taisteluosasto oli 11. marraskuuta klo 18.00 noin 300 kilometrin päässä Tarantosta kreikkalaisen Kefalonian saaren edustalla valmistautumassa hyökkäykseen.[2]

Ensimmäinen hyökkäysaalto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Torpedolla varustettu Fairey Swordfish sotaaedeltävin tunnuksin

Ensimmäinen hyökkäysaalto, johon kuuluivat 12 Fairey Swordfish -torpedopommittajaa 813., 815., 819. ja 824. laivueista johtajana komentajakapteeni K. Williamson (tähystäjänä luutnantti N. J. Scarlett) tutki saatuja tiedustelukuvia ja totesivat, että sataman suojana olevat torpedoverkot sekä sulkupallot sulkivat parhaiten torpedohyökkäyksiin soveltuvat linjat. Tämän seurauksena ainoastaan kuusi koneista varustettiin torpedoilla, neljään asennettiin pommit ja kahteen sekä pommeja että soihtuja maali-alueen valaisemiseksi. Torpedokoneiden kohteeksi määrättiin ulompaan satamaan (ital. Mar Grande) sijoitetut taistelulaivat ja vastaavasti pommein varustetut hyökkäisivät samanaikaisesti ulkona redillä olevia risteilijöitä ja hävittäjiä sekä sisäsatamassa (ital. Mar Piccolo) olevia aluksia vastaan. Koneissa ei ollut taka-ampujia, jotta niihin voitiin asentaa lisätankit paluuta varten.[2]

Koneet nousivat HMS Illustriousilta kello 20.35–20.50 ja ne kokoontuivat 13 kilometrin päässä. Ensimmäinen aalto lähti kello 20.57 kohti Tarantoa, jonne oli matkaa noin 275 kilometriä. Olosuhteet hyökkäykselle olivat lähes parhaat mahdolliset, lähes täysi kuu ja 2 400 metrissä tiivis pilviverho. Koneet jakaantuivat kello 21.15 pilvien yläpuolella hyökkäysryhmiin. Niistä yhden muodosti viisi torpedokonetta, toisen yksi pommikone ja soihduin varustetut koneet ja loput neljä konetta hyökkäisivät itsenäisesti.[2]

Soihduilla varustetut koneet pudottivat kello 22.56 soihdut 2 300 metristä valaisten maalialueen ja tekivät sen jälkeen syöksypommituksen öljyvarastoa vastaan.[2]

Soihtujen valaistessa ensimmäiset kolme torpedokonetta aloittivat rynnäkön 1 200 metristä San Pietron saaren yläpuolelta. Komentajakapteeni Williamssonin johtokone sai ilmatorjuntatulesta osuman ja tuhoutui. Seuraava kone laskeutui kymmeneen metriin satama-altaan puolessa välissä ja hyökkäsi kohti taistelulaiva Conte di Cavouria laukaisten torpedonsa 635 metrin päästä. Minuuttia myöhemmin torpedo räjähti maalina olleen aluksen kyljessä. Kolmas kone otti maalikseen saman aluksen.[2]

Loput kolme torpedokonetta valitsivat maalikseen kaksi Littorio-luokan taistelulaivan Littorion ja Andrea Doria -luokan taistelulaivan Caio Duilion ja raportoivat osumista palattuaan. Tämän osaston hyökätessä aloittivat satamassa olleet risteilijät ilmatorjuntatulen, jonka sanotaan osuneen satamassa olleeseen kauppalaivaan. Samoin ilmatorjuntatuli tuhosi ainakin kolme sulkupalloa.[3][2]

Pommein varustetuista koneista ensimmäinen pudotti pomminsa satamassa olleisiin kahteen risteilijään, toinen rivissä olleisiin neljään hävittäjään ja kolmas, joka ei löytänyt sopivaa kohdetta sisäsatamasta, jatkoi sisämaahan ja pommitti lentotukikohtaa ilmoittaen osumasta hangaariin.[2]

Toinen hyökkäysaalto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen aallon yhdeksän konetta komentajakapteeni J. W. Halen (tähystäjä luutnantti G. A. Carline) johdolla nousivat tukialuksen kannelta kello 21.23 alkaen. Koneista viisi oli varustettu torpedoilla, kaksi pommeilla ja kaksi pommeilla ja soihduilla. Koneiden valmistautuessa lähtöön kahdeksas kone (luutnantti E. W. Clifford ja luutnantti G. R. M. Going) törmäsi edellä olleeseen ja se piti siirtää korjattavaksi. Kone sai luvan lähteä muiden perään ja nousi lentotukialukselta 20 minuuttia muiden perään.[4]

Yhden Fairey Swordfish-koneen oli palattava lentotukialukselle 20 minuutin lennon jälkeen teknisen vian vuoksi. Loput koneet näkivät Tarantossa palavat soihdut ja ilmatorjunnan 95 kilometrin päästä, mikä helpotti suunnistamista. Juuri ennen puolta yötä soihtukoneet valaisivat uudelleen satama-altaan ja torpedokoneet hyökkäsivät taistelulaivojen kimppuun.[4]

Yhteen hyökkäävistä torpedokoneista osui konekiväärisuihku, joka esti tilapäisesti koneen ohjaamisen. Kone oikeni juuri ennen vettä ja kone jatkoi hyökkäystä. Lähtökaarrossa koneeseen osui toisen kerran tuhoten ylemmän siiven. Tässä vaiheessa ilmatorjuntaa ammuttiin risteilijöiltä, rannasta ja taistelulaivoilta. Myös satamassa olleet alukset saivat osumia ilmatorjuntatulesta.[4]

Toisen aallon jälkeen lähtenyt luutnantti Clifford saapui satama-alueelle noin 15 minuuttia toisen aallon tekemän hyökkäyksen jälkeen. Palavat alukset valaisivat koko sataman ja ilmatorjuntatuli keskitettiin yksinäiseen hyökkääjään, joka pudotti pomminsa risteilijöihin.[5]

Toisen aallon koneet palasivat tukialukselle kello 02.30 lukuun ottamatta yhtä alasammuttua.[3][5]

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hyökkäyksissä taistelulaiva Littorioon osui kolme torpedoa ja taistelulaivoihin Conte di Cavour sekä Caio Duilio osui yksi torpedo kumpaankin. Sisäsatamassa lentopommit vaurioittivat risteilijää. Englanti menetti kaksi lentokonetta hyökkäyksessä, jolloin niiden miehistöistä kaksi sotilasta kaatui ja kaksi jäi sotavangeiksi.[6]

Conte di Cavour 1937–1938

Italian laivaston tappiot olivat huomattavat, se menetti puolet taisteluristeilijöistään. Italian laivasto siirsi hyökkäytä seuranneena päivänä vahingoittumattomat alukset Tarantosta pohjoisempana sijaitseviin laivastotukikohtiin suojellakseen niitä lentohyökkäyksiltä. Littorion korjaus kesti noin neljä kuukautta ja Caio Duilion kuusi kuukautta. Conte di Cavour tarvitsi paljon pelastustyötä ja sen korjaus oli vielä kesken, kun Italia, lukuun ottamatta Saksan hallitsemaa Salòn tasavaltaa, antautui liittouneille vuonna 1943.

Välimerta Saksan tuella hallinnut Italian laivasto menetti merkitystään ja Kuninkaallinen laivasto lisäsi suhteellista voimaansa Välimerellä. Hyökkäyksen jälkeen Regia Marinalla oli resursseja Spartiventon taisteluun 27. marraskuuta 1940. Britit voittivat Italian laivaston muutamaa kuukautta Matapanin taistelussa maaliskuussa 1941.

Lentokonetorpedoasiantuntijat olivat olleet yleisesti sitä mieltä, että torpedohyökkäykset aluksia vastaan vaativat vähintään 30 metriä syvää vettä. Tarantossa syvyys oli vain 12 metriä, mutta Kuninkaallinen laivasto käytti muutettuja torpedoja, jotka tiputettiin hyvin matalalta. Japanilaiset tutkivat myös brittien hyökkäystä Tarantoon suunnitellessaan hyökkäystä Pearl Harboriin joulukuussa 1941.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bauer, Eddy: Toinen Maailmansota osa 1. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1973. ISBN 951-0-05841-6.
  • Taylor, H. A.: Fairey Aircraft since 1915. Annapolis: Naval Institute Press, 1988. ISBN 0-87021-208-7. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. The War facsimiles - Fleet Air Arm s. 56–57
  2. a b c d e f g The War facsimiles - Fleet Air Arm s. 57
  3. a b Fairey s. 252
  4. a b c The War facsimiles - Fleet Air Arm s. 58
  5. a b The War facsimiles - Fleet air arm s. 60
  6. Lowry, Thomas P.; Wellham, John W. G.: The Attack on Taranto: Blueprint for Pearl Harbor, s. 81–82. Stackpole Books, 2000. ISBN 0811726614. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]