Tapiolan kuoro

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tapiolan kuoro on espoolainen lapsi- ja nuorisokuoro. Kuoron perusti Erkki Pohjola vuonna 1963. Tapiolan kuoro on yksi maailman arvostetuimmista lapsikuoroista ja se esittää niin kansanmusiikkia kuin myös hyvin vaativaa 1900-luvun ja 2000-luvun kuoromusiikkia. Kuoro esiintyy vuosittain aktiivisesti Suomessa ja ulkomailla. Kuoroa johti vuodesta 1994 Kari Ala-Pöllänen. Kuoron taiteellisena johtajana on elokuusta 2008 lähtien toiminut Pasi Hyökki. Keväällä 2013 kuoron uudeksi toiminnanjohtajaksi nimitettiin muusikko (AMK), oik. yo. Virpi Eroma.

Aiheesta muualla [muokkaa]

Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.