Tapio Kaitaharju

Ilmari Tapio Kaitaharju (18. kesäkuuta 1923 Hamina – 28. tammikuuta 2004 Helsinki^[1]) oli suomalainen kirjailija ja henkiparantaja.

Kaitaharju lähti vapaaehtoisena jatkosotaan vuonna 1941 ja hän pääsi ylioppilaaksi sodan aikana 1942. Kaitaharju haavoittui polveen sodan loppuvaiheissa 1944 ja sodan jälkeen hän asettui asumaan Kouvolaan. Hän oli valtion rautateiden palveluksessa ja toimi viimeksi liikennetarkastajana. Eläkkeelle jäätyään Kaitaharju muutti vaimonsa Ailin kanssa Helsingin Munkkiniemeen. ^[1]

Kaitaharju aloitti kirjallisen uransa kirjoittamalla pakinoita Kouvolan Sanomiin nimimerkillä Antinpoika. Omia kirjoja hän alkoi julkaista 1970-luvulta alkaen. Kaitaharju käsitteli kirjoissaan muun muassa ihmisen ja luonnon välistä suhdetta sekä rajatietoon liittyviä aiheita.^[1] Keskeisiä aiheita olivat yhteys henkimaailmaan ja luonnonhenkiin. Kaitaharju toimi henki- ja kaukoparantajana.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parantava voima. Alea-kirja, Helsinki 1972, 3. painos 1975
Tuhoutuuko ihminen. 1974
Avartuva elämä. 1975
Rajan tuntumasta. Alea-kirja, Helsinki 1979 , sisältää teokset Parantava voima (1972) 4. painos, Tuhoutuuko ihminen (1974) 2. painos, Avartuva elämä (1975) 3. painos.
Maaäidin kirja ; kuv. Liisa Kuningas. Gummerus 1980, 2. painos 1984
Ystävien kesken ; kuv. Matti Waskilampi. Gummerus 1982
Edessämme ratkaisujen ajat. Kirjayhtymä, Helsinki 1986
Yhteytemme elämän energioihin. Arator, Helsinki 1991
Me suomalaiset. Arator, Helsinki 1992
Sivustakatsojana tässä ajassa. Arator, Helsinki 1997
Toisin tietäminen : Tapio Kaitaharju 80 v. ; toimittajat Esko Paakkola, Kari Turunen ; kirjoittajat Tapio Kaitaharju ym. Arator, Helsinki 2003