Tanssiteatteri Minimi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tanssiteatteri Minimi on kuopiolainen vuonna 1991 perustettu kiertävä ammattiteatteri, joka liikkuu niin teatterin kuin tanssinkin alueella. Teatterin tunnetuimpia esityksiä ovat katuteatteriesitys Aitoa ilonpitoa ja tanssiesitys Absolut Finland, joka pureutuu Suomen eksoottisuuksiin.[1] Teatterilla on kuusihenkinen vakituinen henkilökunta, ja sen tukikohta on Kuopiossa Sotkun talossa[2], jonka peruskorjaus valmistui keväällä 2008.[3] Minimi harjoittaa myös tanssin ja luovan ilmaisun opetustoimintaa kouluille ja yrityksille.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanssiteatteri Minimi muodostettiin 1980-luvun lopulla, perustajina Tommi Huovinen, Paula Tuovinen, Monna Korhonen ja Jari Fyhr.[2]

Huovisen yhteistyö entisen Minimin tuotantojohtajan Anja Lappi-Hautamäen sekä Johanna Keinäsen ja Liisa Ruuskasen kanssa alkoi vuonna 1990. Seuraavana vuonna he perustivat vakinaisesti toimivan ryhmän (nykymuotoisen Minimin synty), johon kuului myös valosuunnittelija Juha Westman. [2]

Minimi toimi vuoteen 1997 asti Joroisissa, josta se siirtyi Kuopioon.[2]

Vuodesta 2009 Minimin teatterinjohtajana on toiminut tanssitaiteilija Antti Lahti. Lahti aloitti Minimissä tanssijana 2003, ja Lahti on toiminut Minimin taiteellisena johtajana vuodesta 2006 lähtien. [2]

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joka tuotantoon kiinnitetään työryhmä. Teatterille on ominaista huumorin käyttö. Eräs erikoisimmista Minimin produktioista oli keväällä 2007 Jätekukon kanssa yhteistyössä tehty reggaefantasia Lastenesitys Jätekukko, joka keskittyi tematiikaltaan kierrätykseen ja välittämiseen ja oli luonteeltaan vahvasti valistuksellinen. Se esitettiin Jätekukon sponsoroimana kymmenelle kuopiolaiselle ja kymmenelle muualla Jätekukon toimialueella sijaitsevalle koululle.[4] Lastenesitys Jätekukon esityksiä on sittemmin jatkettu vuonna 2009[5].

Elinkaarensa aikana Minimi on joutunut keksimään monenlaisia uusia rahoituslähteitä, mistä edellinen tuotanto on myös osoitus.

Palkinnot ja tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kuopion paras teatteri, City-lehti, 2007
  • Vuoden teatteri, Suomen teatterit ry, 2007[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Absolut Finland. Tanssiteatteri Minimi. Viitattu 22.10.2007.
  2. a b c d e f Reunamäki, Hannu: Minimistä Vuoden Teatteri. Savon Sanomat, 21.10.2007, 100. vsk, s. B17.
  3. Löf, Risto: Sotkun remontti valmistuu maaliskuussa Savon Sanomat. 21.2.2008. Viitattu 21.9.2008.
  4. Jätekukko ja Tanssiteatteri Minimi yhteistyöhön - tuloksena reggaefantasia lapsille. 9.2.2007. Jätekukko. Viitattu 22.10.2007.
  5. Kuopion alueen tapahtumia 20.2.2009 Tapahtumakalenteri. Kuopion kaupunki. Viitattu 14.4.2009.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]