Tampereen lyseon lukio
Tampereen lyseon lukio (myös Rellu) on tamperelainen lukio. Vuonna 1884 perustetussa oppikoulussa opiskeli aluksi ainoastaan poikia, ja se tunnettiin nimellä Tampereen reaalilyseo. Koulu toimi vuosina 1914−1973 nimellä Tampereen lyseo ja sen jälkeen vuoteen 1976 nimellä Pyynikin yhteislyseo.[1] Nykyään oppilaitoksen rehtorina toimii Heini Mäenpää. Vuonna 1936 valmistunut koulurakennus sijaitsee F.E. Sillanpään kadulla, Pyynikintorin tuntumassa, ja oppilaat pääsevät varsin vaivattomasti linja-autoilla lukioon.
Vuonna 1976 peruskoulu-uudistuksen yhteydessä perustettu lukio on Tampereen arvostetuimpia, ja sen sisällä toimivat yleislukion lisäksi Eurooppa-linja ja IB-linja . Lukio on menestynyt hyvin myös MTV3:n lukiovertailuissa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Rellun historiaa
Tampereen reaalilyseo aloitti toimintansa Tampereen Työväen Teatterin paikalla olleessa puutalossa. Koulutalo osoittautui pian liian pieneksi, siksi koulu muutti vuonna 1890 Aleksanterin kirkon viereen Hallituskadun varrelle. Tässä talossa toimi Tampereen yliopiston lastentarhanopettajakoulutus, kunnes siitä tuli Tampereen yhteiskoulun lukion lisärakennus.[2] 1910-luvulla koulua alkoi vaivata tilanpuute. Jo 1910-luvulla alettiin anoa isompaa rakennusta, mutta vasta 1930-luvulla aloitettiin rakennustyöt Pyynikintorin reunalla. Koulu valmistui vuonna 1935 ja tällöin voitiin aloittaa muutto, mutta koulun varsinainen toiminta aloitettiin vasta vuonna 1936.[3]
Valmistuessaan lyseon lukion rakennus oli yksi Suomen suurimmista kouluista. Koulun tontti oli pieni tilantarpeeseen verrattuna, joten kouluun tehtiin erikoisia arkkitehtonisia ratkaisuja. Koulun sisätiloihin tuli maalauksia, jotka esittivät vertauskuvallisesti opiskeluun liittyviä asioita. Maalukset on entisöity vuosina 1989-1990 toteutetussa koulun peruskorjauksessa.[4]
Sota-ajan jälkeen lyseoon tulivat ns. suuret ikäluokat. Koulussa oli jopa yli tuhat poikaa. Sotien jälkeinen aika on ollut myös muutosten aikaa Rellussa. Koulu sai oman ruokalan ja keittiön vuonna 1968. Näkyvin muutos tapahtui vuonna 1973, jolloin tytöt tulivat Relluun. Tämän seurauksena koulun nimi päätettiin muuttaa Pyynikin yhteislyseoksi. Perinteikkään nimen hylkäämistä vastustettiin voimaakkaasti, joten parin vuoden kuluttua koulu sai takaisin entisen nimensä. Kun Tampereella siirryttiin peruskouluun vuonna 1976, muuttui Rellu lyhyen välivaiheen kautta Tampereen lyseon lukioksi. Alimmat luokat jäivät pois ja niiden tilalle yhdistettiin ylimmät luokat kahdesta läheisestä koulusta. Vuonna 1982 siirryttiin kurssimuotoiseen lukioon ja vuonna 1995 aloitettiin muutos kohti luokatonta lukiota.[5]
[muokkaa] Yleislukio
Lyseon lukiossa on laaja kurssivalikoima. Kielitarjonnassa ovat A-kielet englanti, saksa, ranska ja espanja, B1-kielenä voi opiskella ruotisia, B2-kielinä ranskaa ja saksaa sekä B3-kielinä espanjaa, ranskaa, saksaa ja venäjää. Koulussa tarjotaan myös suomi toisena kielenä -opetusta. Koululla on kattava tarjonta matemaattis-luonnontieteellisissä ja humanistis-yhteiskunnallisissa aineissa sekä taito- ja taideaineissa.[6]
[muokkaa] Eurooppa-linja
Eurooppa-linja on Tampereen lyseon lukion opintolinja, joka noudattaa erityisesti yhteiskunnallisiin asioihin painottunutta opetussuunnitelmaa. Linjan opiskelijat suorittavat tavallista lukiolinjaa laajemman kokonaisuuden yhteiskuntaopin kursseja ja opiskelevat englannin lisäksi vähintään yhtä vierasta kieltä. Opiskelijat tutustuvat lukion aikana myös yliopisto-opiskeluun suorittamalla vähintään viiden opintopisteen opinnot Tampereen yliopistossa. Opintoja voi suorittaa myös kesäyliopistossa. Eurooppa-linjaan kuuluu opintomatkoja: ensimmäisenä vuonna opintomatka kohdistuu Suomeen, toisena vuonna johonkin Pohjoismaahan ja kolmantena vuonna Brysseliin.[7]
[muokkaa] IB-linja
International Baccalaureate Diploma eli IB-tutkinto on kansainvälinen englanninkielinen ylioppilastutkinto, jonka suorittaminen tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden päästä huippuyliopistoihin maailmalle. Tampereen lyseon lukion IB-linjan opiskelijat ovat tunnettuja myös menestyksestään esimerkiksi Suomen Akatemian Viksu-kilpailussa ja Kerhokeskuksen Tutki-Kokeile-Kehitä -kilpailuissa. Tutkintoon kuuluva Theory of knowlegde -oppiaine kannustaa opiskelijoita ajattelemaan asioita pintaa syvemmältä. Kaikkien IB-opiskelijoiden on myös suoritettava liikunnallista, taiteellista, sosiaalista ja yhteiskunnallista aktiivisuutta vaativa CAS-projekti. Opinnot ovat haastavat, sillä niihin kuuluu paljon pakollisia työsuoritteita kuten laboratoriotöitä ja portfolioita.[8]
[muokkaa] Koulukirjasto
Kirjastossa on 24-paikkainen lukusali käsikirjastoineen sekä lainaosasto, jossa on noin 5 000 nidettä. Kirjasto on oppilaiden ahkerassa käytössä, se tarjoaa rauhallisen opiskelupaikan sekä mahdollisuuden tiedonhankintaan.
Tampereen lyseon lukion koulukirjasto on kuulunut vuodesta 2006 lähtien TOKI-verkkokirjastoon. Kirjastolla on nimikkeitä luetteloituna lähes 3 000.Tampereen kaupungin Tietohallinon TOKI-hankkeen kautta kirjastoon saatu ammattimaista apua luettelointiin. Koulu on osallistunut vuosina 2009-2011 Pirkanmaan toisen asteen oppilaitosten AVOKI-hankkeeseen, jonka ansiosta koulukirjaston koko kalustus uusittiin vuonna 2010. Vuonna 2011 kirjasto sai 2. palkinnon (15 000 € ) Kopioston kilpailussa, jonka teemana oli Koulukirjasto - tilaa luovuudelle. Palkintosumma kohdistettiin uusien materiaalien hankintaan.
[muokkaa] Verkkotoveri
Koulussa ilmestyy Verkkotoveri-blogilehti, jota toimitetaan opiskelijavoimin. Verkkotoveria julkaistiin vuodesta 1996 lähtien Aamulehden kouluille tarjoamalla julkaisupohjalla, joka lakkautettiin vuonna 2010. Ennen verkkoaikaa koululehti oli vuosikymmenien ajan paperille tuotettu Toveri.
[muokkaa] Vuokko-kerho
Koulun perinteikäs luontokerho Vuokko on ollut toiminnassa jo yli sata vuotta. Vaikka Vuokko on luontokerho, se toimii myös monien koulun viihtyvyyteen ja koulunkäyntiin vaikuttavien asioiden edistäjänä. Vuokon toimintaan osallistuu kaikkien vuositasojen opiskelijoita. Kerholaiset julkaisevat Vuokko-lehteä. [9]
[muokkaa] Debate Club
Koulussa on monenlaisia arkista koulutyötä piristäviä kursseja. Yksi niistä on vuosittain järjestettävä Debate Club, joka valmentaa osallistujiaan The Federation of Finnish-British Societiesin järjestämään englanninkieliseen väittelykilpailuun. Tampereen lyseon lukion väittelytiimi on voittanut Pirkanmaan osakilpailun useana vuonna, viimeksi lukuvuonna 2011-2012. Alueellisten kilpailujen voittajakoulut osallistuvat Ison-Britannian suurlähetystössä kansalliseen loppukilpailuun.
[muokkaa] Kansainvälinen toiminta
Yhteistyössä Tampereen Ammattiopiston kanssa kolu on mukana Student’s Voice -nimisessä Comenius-projektissa, joka jatkuu vuoden 2012 loppuun. Projektin osallistujamaat ovat Ranska, Italia, Itävalta, Britannia ja Suomi. Lyseon lukiolla on ystävyyskoulut Molinassa, Espanjassa sekä Rennesissä, Ranskassa. Ystävyyskouluihin tehdään opintomatkoja noin joka toinen vuosi, välivuosina lyseolaiset toimivat ulkomaalaisten opiskelijoiden isäntinä Tampereella. Lyseon lukion opiskelijaryhmä osallistuu joka vuosi Cambridgen yliopiston järjestämään Science Festival -tapahtumaan Britanniassa. Koulussa käy varsin usein sekä kotimaisia asiantuntijoita että kansainvälisiä vieraita esiintymässä, luennoimassa tai tutustumassa koulun arkeen.[10]Kenian Nairobissa sijaitseva slummikylä Kibera on lyseon oma avustuskohde. Kiberaan on kohdistettu koulun taksvärkkipäivän tuotto; lisäksi on järjestetty muita tapahtumia, joiden tuotto on lähetetty suoraan Kiberaan.[11]
[muokkaa] Tunnettuja oppilaita
Tunnettuja Tampereen reaalilyseon ja Tampereen lyseon lukion oppilaita: [12]
[muokkaa] Lähteet
- Tampereen lyseon lukion kotisivut Viitattu 1.12.2011.
[muokkaa] Viitteet
- ↑ http://tampereenlyseonlukio.yhdistysavain.fi/yleista/rellun-historia/
- ↑ Aamulehti 7.11.2009.
- ↑ http://tampereenlyseonlukio.yhdistysavain.fi/yleista/rellun-historia/
- ↑ http://tampereenlyseonlukio.yhdistysavain.fi/yleista/rellun-historia/
- ↑ http://tampereenlyseonlukio.yhdistysavain.fi/yleista/rellun-historia/
- ↑ http://tampereenlyseonlukio.yhdistysavain.fi/yleislukio/
- ↑ http://tampereenlyseonlukio.yhdistysavain.fi/eurooppa-linja/
- ↑ http://tampereenlyseonlukio.yhdistysavain.fi/ib-linja/
- ↑ http://tampereenlyseonlukio.yhdistysavain.fi/yleista/vuokkokerho/
- ↑ http://tampereenlyseonlukio.yhdistysavain.fi/yleista/kansainvalinen-toiminta/
- ↑ http://verkkotoveri.blogspot.com/2011/11/for-slum-in-nairobi.html
- ↑ "Rellun Remmi." Aamulehti 7.11.2009.
Sivulta puuttuu