Tammer-Golf

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tammer-Golf

Tammer-Golf on golfklubi Tampereella Ruotulassa. Sen kotikenttä, "Ruotulan kenttä", on 18-reikäinen, ja sen par-luku on 72 (37 + 35). Kentän ja seuran omistaa Tammer-Golf ry.

Tammer-Golfin pro-opettajina toimivat Kari Järvenpää ja Esa Lehti.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1965 Jaakko Tiitola, Lasse Helin sekä Kurt, Harry ja Peter Sucksdorff alkoivat suunnitella oman golfseuran perustamista. Keskusteltuaan aiheesta aikansa, he päättivät kutsua kokoon asiasta kiinnostuneita henkilöitä. Tammer-Golfin perustava kokous pidettiin 12. marraskuuta 1965. Läsnä oli 23 henkilöä, jotka liittyivät seuran jäseniksi.

23. syyskuuta 1966 Tammer-Golf ry ja Tampereen kaupunki allekirjoittivat vuokrasopimuksen Ruotulan alueesta. Aluksi sopimus oli lyhytaikainen, mutta se muutettiin myöhemmin 20 vuoden pituiseksi. Nykyinen vuokrasopimus on voimassa vuoteen 2015 asti. Myöhemmin kävi ilmi, että toisena vaihtoehtona harkittu Rusthollin alue olisi ollut sijainniltaan parempi, sillä valittu alue oli lähes kokonaan suota.

Alussa rahapula oli suuri, ja suurin osa töistäkin tehtiin talkoilla. Rahaa oli kuitenkin saatava, ja kun valtio ja kaupunki eivät rahaa antaneet, täytyi ottaa lainoja. Vasta vuonna 1968 Tammer-Golf sai ensimmäisen kerran avustusta veikkausvoittovaroista. Kaupunki tuki myös osaltaan hanketta jättämällä monena vuonna vuokransa perimättä ja takaamalla seuralle lainoja.

29. elokuuta 1969 9-reikäinen Tammer-Golf vihittiin käyttöön virallisesti. Ensimmäisen lyönnin suoritti Suomen Golfliiton varapuheenjohtaja Aimo Laaksonen. Mukana avajaisissa olivat myös kaupungin ja nimikkoväylien edustajat, jotka kukin löivät avauslyönnit nimikkoväylillään.

70-luvun alussa kaupunki ajoi Ruotulaan Amurin kaupunginosan purkujätteitä ja irtomaata suon täytteeksi. Jätteillä täytettiin varsinkin väylää 14 (nykyään 18). Kesällä 1975 voitiin taas ottaa muutama uusi väylä käyttöön.

Elokuussa 1987 Ruotulaa pelattiin ensimmäistä kertaa 18-reikäisenä Pohjolan Malja-kilpailussa.

Kunnollinen lyöntiharjoittelualue (driving range) valmistui 1989.

Tammer-Golf ry:n toiminnanjohtajana on viimeiset parikymmentä vuotta toiminut Eeva Tamminen. Syyskuussa 2016 uutena toiminnanjohtajana aloitti Markus Junni.

Kenttä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kenttä on 18-reikäinen slopattu kenttä, jonka par-luku on 72.

Ulosmenon par-luku on 37, ja siellä sijaitsee kentän vaikein väylä, 5. Se on pieneen ylämäkeen pelattava loiva dog-leg, jota pelattiin ennen par-5 -väylänä pituutensa (klubitiiltä 371 metriä) takia. Ulosmenon ainoa par-3 -väylä on viimeinen, yhdeksäs väylä, joka on 130 metriä klubitiiltä, ja sen avaus lyödään vesiesteen ylitse.

Taukokioski sijaitsee 10. viheriön vieressä, ja sen takana olevasta metsiköstä löytyy wc-rakennus.

Tauon jälkeen avataan 11. väylä, joka on klubitiiltä 192 metriä pitkä par-3 -väylä. Se on samalla Pirkanmaan toiseksi pisin par-3-väylä Nokian Rivergolfin väylän 14 jälkeen. Heti sen jälkeen vuorossa on 500-metrinen par-5-väylä 12, joka on kentän pisin väylä. Viimeinen väylä, 18, on kentän toiseksi vaikein väylä. Se on 381-metrinen par-4, joka kääntyy lievästi oikealle. Väylän oikealla puolella on out of bounds -rajan jälkeen tulevan ojan takana Tampereen Tenniskeskus.

Kentän haastavuutta lisää lukuisien hiekka- ja vesiesteiden lisäksi myös pitkät raffit, joista pelatessa saattaa tulla ongelmia tuloksen suhteen. Tammerissa lyöntien pituudet eivät ole tärkeimmässä roolissa, vaan klubipelaajien kannattaa pelata väyliä pitkin.

Oheisalueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kentän lisäksi alueelta löytyvät driving range, puttiviheriö, chippiviheriö sekä pitchiviheriö, jolle voi lyödä lähestymislyöntejä alle sadasta metristä. Driving rangelle pääsee lyömään myös katoksesta ja nurmelta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]