Talvitie

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kulkuväylää. Muita merkityksiä käsittelee täsmennyssivu Talvitie.

Talvitiet ovat tilapäisiä lumesta ja jäästä rakennettuja teitä.

Talviteiden historiaa Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osa Suomen teistä on ehkä peräisin jo esihistorialliselta ajalta. 1200-luvulla tiet yhdistivät hallintopaikkoja eli linnoja toisiinsa. Erityisesti talvitieurat lienevät kuitenkin syntyneet pääosin harvaan asuttujen kylien välille, samoin kuin kylien ja kirkkojen välille. Suomen keskiajalta onkin tähän viittaavia kirjallisia mainintoja, kuten vuodelta 1459 Kyrönkankaan talvitiestä. Talvitiet olivat jo varhain vuodenaikaan sidottuja, mutta samalla linjaukseltaan usein tarkoituksenmukaisimpia vaihtoehtoja koviin kangasmaastoihin tehdyille kesäteille. Kesäinen vesistöreitti saattoi olla osin yhteinen talvitien kanssa samasta syystä.

Käyttökohteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talviteitä rakennettiin aikanaan ja rakennetaan yhä metsätalouden kuljetustarpeisiin. Suomessa ne olivat savottatyömaiden yleisin tietyyppi, joita myöten tukit ajettiin uittoa varten veden äärelle. Kanadassa ja Siperiassa talvitiet ovat yhä tässä käytössä yleisiä, mutta niitä käytetään talvikuukausien aikana myös tilapäisinä tieyhteyksinä sellaisiin asutuskeskuksiin, joihin ei ole kiinteää tieyhteyttä. Sota-aikoina talviteillä oli merkitystä suurten joukkojen ja varusteiden siirtämisessä huomiota herättämättä paikasta toiseen. Jo nuijamiehet marssivat Pohjanmaalta Hämeeseen talvitietä myöten vuonna 1596, kun heitä odotettiin tulevaksi kesätietä pitkin.

Talvitiet olivat varsinkin aikaisemmin tärkeitä myös muuten tiettömillä alueilla sijaitsevalle asutukselle. Niitä pitkin tuotiin käyttötavaroita ja elintarvikkeita eli ajettiin rahtia, ihmisten liikkumisen ohella. Vastaavista syistä, kun vesistöt ovat suurille veneille tai laivoille liian paksun jään peitossa tai lumi vaikeuttaa lentoliikennettä, niitä käytetään yhä raskaiden ajoneuvojen, rakennustarvikkeiden ja muun tavaran kuljetuksissa. Kokonaisia rakennuksia voidaan siirtää talviteitä myöten paikkoihin, joihin ei ole kesäisin mitään kuljetusyhteyttä.

Talviteitä käytetään laajamittaisesti Albertassa ja Brittiläisessä Kolumbiassa alueilla, joilla talvikuukausina porataan öljyä. Talviteitä rakennetaan myös useisiin Kanadan provinssien pohjoisosissa sijaitseviin kyliin ja intiaanireservaatteihin.

Rakentaminen ja kulkeminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talviteitä rakennetaan pääasiassa alueille, joilla pysyvien maanteiden rakentaminen ja ylläpito olisi kallista esimerkiksi suoperäisen maaston, kallioiden tai monien vesistöjen ylitysten takia. Talvitien vaikutukset ympäristöön ovat pienemmät kuin kiinteiden tieyhteyksien aiheuttamat vaikutukset, mutta tieuran raivaus saattaa näkyä maastossa pitkään. Talvitien ura merkitään yleensä maastoon viitoilla tai muilla merkeillä, tiellä voi olla myös liikennemerkkejä ja muita opasteita.

Koska talvitie ei ole tarkoitettu ympärivuotiseen käyttöön, se on alueesta ja ilmastosta riippuen käytössä muutamasta viikosta kuukausiin kalenterivuoden aikana. Aikanaan talvitiet saatettiin jäädyttää sekä hevosreen kitkan vähentämiseksi että tien käyttöajan pidentämiseksi. Talviteillä kuljettiin ennen lähes yksinomaan hevosilla, nyttemmin pääasiassa kuorma-autoilla tai muilla raskailla ajoneuvoyhdistelmillä. Niitä voidaan joskus kulkea myös henkilöautoilla. Suositeltavat ajonopeudet talviteillä ovat alhaisia, ajoneuvoyhdistelmillä noin 15 kilometriä tunnissa.

Nykyaikainen kevyt versio talvitiestä on moottorikelkkaura, joka usein linjataan kuten muutkin talvitiet eli vesistöjä ja soita myöten, niin että sen vaatimat perustamistyöt olisivat vähäiset. Myös monet kesällä kulkukelpoiset metsäautotiet muuttuvat vain moottorikelkoilla kuljettaviksi talvisiksi tieuriksi, kun lunta ei poisteta linkoamalla tai auraamalla.

Talvitie Piltuanjoen varressa Pudasjärvellä.

Tunnettuja suomalaisia talviteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Perälä, L. 2007. Kyrönkankaan talvitie. Oikotie Hämeestä Pohjanmaalle. 32 s. PDF-dokumentti