Talvisota (elokuva)
|
|
|
|---|---|
| Ohjaaja | Pekka Parikka |
| Käsikirjoittaja | Antti Tuuri Pekka Parikka[1] |
| Tuottaja | Marko Röhr[1] |
| Säveltäjä | Juha Tikka[1] |
| Kuvaaja | Kari Sohlberg[1] |
| Leikkaaja | Keijo Virtanen[1] |
| Lavastaja | Pertti Hilkamo Aarre Koivisto |
| Erikoisefektit | Esa Parkatti |
| Pääosat | Taneli Mäkelä Vesa Vierikko Timo Torikka |
|
|
|
| Valmistusmaa | |
| Tuotantoyhtiö | National-Filmi Oy[1] |
| Ensi-ilta | |
| Kesto | Alkuperäinen: 195 min Yhdysvallat: 125 min Televisiosarja: 265 min |
| Alkuperäiskieli | suomi |
| Ikäraja | |
| Budjetti | 23 500 000 mk |
| Katsojat | 628 276 |
|
|
|
| IMDb | |
| Elonet | |
| Allmovie | |
Talvisota on vuonna 1989 ensi-iltansa saanut talvisotaan sijoittuva suomalainen elokuva, jonka ohjasi Pekka Parikka.[1] Elokuvan käsikirjoitus perustuu Antti Tuurin kirjaan Talvisota.[1] Kyseinen teos kertoo talvisotaan osallistuneen 8. divisioonan I/JR 23:n 4. komppanian ensimmäisen ryhmän[2] taisteluiden tiestä.[3]
Talvisodan syttymisen 50-vuotispäivään ajoitettu[4] elokuva oli aikansa katsotuin suomalainen elokuva.[5] Sillä oli noin 650 000 katsojaa.[5]
Elokuva palkittiin muun muassa kuudella Jussi-palkinnolla (ohjaus, miespääosa, miessivuosa, musiikki, järjestäjä ja äänitys).[1]
[muokkaa] Televisiosarja
Viisiosaisessa televisiosarjassa on noin tunti enemmän materiaalia kuin teatteriversiossa. Sarjan ensiesitys oli 20. marraskuuta – 18. joulukuuta 1991.[1] Uusintaesitys oli marras-joulukuussa 1999.[1] YLE TV2 esitti sarjan jälleen huhti-toukokuussa 2009.[6] TV-sarja julkaistiin DVD:llä 22. tammikuuta 2010.[7]
[muokkaa] Näyttelijät
- Taneli Mäkelä – sotamies Martti Hakala
- Sotamies Martti Hakala: on hiljaisempi ja elämänmyönteinen, taitava sotilas. Hän saa "tehtäväkseen" äidiltä pitää huolta nuoremmasta veljestään Paavosta, ja tunteekin kovaa syyllisyyttää Paavon kuoltua. Haavoittuu kerran lievästi kranaatinsirpaleesta, mutta selviää hengissä.
- Vesa Vierikko – vänrikki Jussi Kantola
- Vänrikki Jussi Kantola: on maanläheinen ja taitava vänrikki. Hän on miesten keskuudessa suosittu. Selviää sodasta.
- Timo Torikka – sotamies Pentti Saari
- Sotamies Pentti Saari: on rohkea mandoliinia soittava veijari. Hän on sotamies Ahti Saaren veli. Valittaa usein ruoan puutteesta. Hän joutuu esittämään kerran kuolluttakin, mutta selviää hengissä.
- Heikki Paavilainen – sotamies Vilho Erkkilä
- Sotamies Vilho Erkkilä: on sotamies Martti Hakalan velipuoli. Hän on muita ehkä hieman arempi, ja saakin sodan alkuvaiheessa paniikkikohtauksen. Haavoittuu vakavasti sodan loppupuolella, ja kuolee pian saamiinsa vammoihin.
- Antti Raivio – alikersantti Erkki Somppi
- Alikersantti Erkki Somppi: on rohkea ja sisukas taitava alikersantti. Hän osaa suhtautua miehiin todella hyvin ja onkin siksi melko suosittu. Hän kaatuu aivan sodan lopussa saatuaan kaksi pikakiväärin sarjaa rintaansa.
- Esko Kovero – lääkintäalikersantti Juho "Jussi" Pernaa
- Lääkintäalikersantti Juho "Jussi" Pernaa: on harras uskovainen ja rauhallinen poika. Estää kahden haavoittuneen venäläissotilaan teloituksen. Hän haavoittuu vakavasti sodan loppupuolella, mutta selviää hengissä.
- Martti Suosalo – sotamies Arvi Huhtala
- Sotamies Arvi Huhtala: on oikea naistenmies, ja siviilissä melkoinen herrasmies. Hän on miesten keskuudessa todella hyvä taistelukaveri. Kaatuu tykistökeskityksessä Linnakankaan lohkolla.
- Markku Huhtamo – sotamies Aatos Laitila
- Sotamies Aatos Laitila: on vanhempi uskovainen sotamies. Hän on myös hyvin aktiivinen ja intensiivinen. Kaatuu kranaatti-iskussa Linnakankaan lohkolla.
- Matti Onnismaa – alikersantti Veikko Korpela
- Alikersantti Veikko Korpela: on vaitonainen ja oikeudenmukainen, mutta taitava alikersantti. On mukana aina sodan loppuvaiheisiin asti, mutta hänen lopullinen kohtalonsa jää epäselväksi.
- Konsta Mäkelä – sotamies Paavo Hakala
- Sotamies Paavo Hakala: on kokematon ja nuori sotamies. Hän ei kovasti pelkää sotaa, mutta vivahteita siitä voi olla. Hän on Martti Hakalan pikkuveli, ja ärsyyntyy välillä Martin liialliseen huolehtimiseen. Hän haavoittuu ensin hävittäjäkoneen tulituksesta kylkeen, mutta kaatuu lomalta tultuaan kranaatista, ja katkeaa kahdesta kohtaa.
- Tomi Salmela – sotamies Matti Ylinen
- Sotamies Matti Ylinen: on karski suomalainen mies, joka kuuleman mukaan tappoi puukolla kolmekymmentä ryssää. Hän katoaa sodan alkupuolella, eikä hänestä sittemmin kuulla.
- Samuli Edelmann – sotamies Mauri Haapaluoma
- Sotamies Mauri Haapaluoma: on kokematon, ja hieman arka ja heikompi sotamies. Tulee sotaan vapaaehtoisena. Hän vahvistuu loppua kohden, mutta kaatuu aivan lopussa, saatuaan pikakiväärin sarjan rintaansa.
- Vesa Mäkelä – luutnantti Yrjö Haavisto
- Luutnantti Yrjö Haavisto: on kokenut ja hienostunut ammattiluutnantti. Hän on hyvin rohkea, ja aikoo itse tulla "täydennykseksi". Hän kaatuu puolessa välissä.
- Aarno Sulkanen – kapteeni Kaarlo Sihvo - pataljoonan komentaja
- Kapteeni Kaarlo Sihvo: on jurompi suomalainen pataljoonan komentaja. Hän on hieman äreä, mutta silti taitava kapteeni. Kaatuu Äyräpään taistelussa komentopaikan saatua suoran osuman.
- Kari Kihlström – luutnantti Jorma Potila
- Luutnantti Jorma Potila: on hienostunut ja oikeudenmukainen luutnantti. Hän on yleensä vaitonaisempi. Kaatuu Äyräpään taistelussa komentopaikan saatua suoran osuman.
- Esko Salminen – everstiluutnantti Matti Laurila
- Ari-Kyösti Seppo – sotamies Ahti Saari
- Sotamies Ahti Saari: on Pentti Saaren veli. Hän on naiivi ja keskinkertainen sotamies. Paljastaa venäläisten vakoilijan juuri ennen sodan syttymistä. Kaatuu ensimmäisessä taistelussa konekiväärin sarjaluodeista.
- Kari Sorvali – vääpeli Hannu Jutila
- Vääpeli Hannu Jutila: on kovasanainen ja hieman "rosvomainen" huoltovääpeli. Hän on hyvin maanläheinen, ja sisukas. Kaatuu lopussa, saatuaan luodin otsaan.
- Esko Nikkari – sotamies Yrjö 'Ylli' Alanen
- Sotamies Yrjö "Ylli" Alanen: on iäkäs ja kokenut, mutta viisas sotamies. Hän ei pelkää turhia, ja kuoleekin ensimmäisessä tykistökeskityksessä, saatuaan kranaatinsirpaleen takaraivostaan läpi.
- Ville Virtanen – vänrikki Jaakko Rajala
- Vänrikki Jaakko Rajala: on ylimielinen ja ilkikurinen vänrikki. Hänellä on eripuraa sotamies Martti Hakalan kanssa. Hän kasvaa loppua kohden henkisesti, ja selviää hengissä. Jaakko Rajala pohjautuu hahmona vänrikki Matti Passiin, josta tuli komppaniapäällikkö luutnantti Haaviston kaaduttua. Luutnantiksi ylennetty Passi haavoittui kuolettavasti Leppäselän taistelussa 28.7.1941.
- Eero Melasniemi – nostomies Eino Nisula
- Nostomies Eino Nisula: on hieman lihavahko ja tumma nostomies. Hän menettää oikean kätensä omien tulituksessa, mutta selviää hengissä.
- Pertti Sveholm – nostomies Antti Jouppi
- Nostomies Antti Jouppi: saapuu täydennysmiehenä Äyräpään taistelun alkuvaiheessa. Heikkojen varusteiden takia hänen jalkansa paleltuvat. Lopullinen kohtalo jää epäselväksi.
[muokkaa] Viitteet
- ↑ a b c d e f g h i j k l Talvisota Elonet. Viitattu 18.4.2009.
- ↑ "...I pataljoonaan 4. komppanian ensimmäisessä ryhmässä ovat miehet, joiden tarinaa sarjassa seurataan sotamies Martti Hakalan (Taneli Mäkelä) näkökulmasta." Viite: Disney sai ideansa Euroopasta Keskisuomalainen. 1.4.2009. Viitattu 18.4.2009.
- ↑ Kortelainen, Veli-Markku: Sotilaat tarvitsevat soppansa (JR 23:ssa palvelleen Kalevi Viljakaisen haastattelu) Hymy. 16.5.2008. Viitattu 18.4.2009.
- ↑ Bamberg, Rolf: Sota tulee iholle (Pekka Parikka: Talvisota) Uutispäivä Demari. 2009. Viitattu 18.4.2009.
- ↑ a b Katsotuimmat kotimaiset 19.2.2009. Kansallinen audiovisuaalinen arkisto. Viitattu 18.4.2009.
- ↑ Talvisota 2009. Ohjelma.yle.fi: YLE. Viitattu 18.4.2009.
- ↑ Talvisota TV-sarja Finnkino. Viitattu 19.2.2010.
Sivulta puuttuu