Talvisodan ilmatorjunta

Pommitetussa Helsingissä palaa sodan ensimmäisenä päivänä.

Talvisodan ilmatorjuntajoukot kuuluivat osana Suomen ilmavoimiin ja niiden tehtävänä oli pyrkiä estämään tai vähentämään puna-armeijan ilmavoimien aiheuttamia tappioita suomalaisjoukoille ja kotialueelle.

Historiaa

Suomalaisen ilmatorjunnan syntymäpäivänä pidetään heinäkuun 1. päivää vuonna 1925, jolloin Suomenlinnassa aloitti toimintansa Ilmapuolustuskomennuskunta.

Tuota päivämäärää aiemminkin oli tehty erilaisia kokeiluja erikaliiperisilla aseilla suoritetuista ammunnoista lentävään maaliin.

Tämän jälkeen taas ilmatorjunnan kehittäminen oli enemmän tai vähemmän sattumanvaraista ja riippui yksittäisten sotilashenkilöiden kiinnostuksesta. Toki joitakin määrätietoisempiakin yrityksiä aselajin kehittämiseksi tehtiin.

Tämän vuoksi ilmatorjunnan valmius oli vielä erittäin vaatimaton Saksan hyökättyä Puolaan 1. syyskuuta 1939 ja toisen maailmansodan näin alkaessa.

Komentosuhteet

Päämajassa toimi suoraan ylipäällikön alaisuudessa Ilmapuolustuksen komentajana kenraalimajuri Jarl Lundqvist oman esikuntansa avustamana. Esikuntaan kuului muun muassa Ilmatorjuntajoukkojen komentaja eversti Franz Helminen, jonka johdolla päämajan ilmatorjuntatoimisto ohjasi ilmatorjuntajoukkoja.

Ilmatorjuntajoukot oli jaettu Kotiseudun ilmatorjuntakomentajan ja Kenttäarmeijan ilmatorjuntakomentajan kesken. Aselajin joukkojen vähäisyydestä johtuen edes armeijakuntiin ei kuulunut orgaanista ilmatorjuntaa, joten ne johtivat vain satunnaisesti alueelleen alistettuja ilmatorjuntajoukkoja. Armeijakunnissa toimi oma ilmatorjunnan komentajansa, mutta esimerkiksi divisioonista se jo puuttui, koska joukkoja ei sinne enää riittänyt.

Vasta helmikuussa 1940 divisiooniin muodostettiin omat ilmatorjuntaosastonsa ja armeijakunnatkin alkoivat saada käskyvaltaa alueellaan oleviin ilmatorjuntajoukkoihin.

Voimasuhteet talvisodan alla

Neuvostoilmavoimien vahvuus

Neuvostoliiton ilmavoimien kokonaismääräksi ennen toista maailmansotaa on arvioitu noin 5 000–5 500 lentokonetta, joista ajankohdan vaatimukset täyttäviä uskotaan olleen noin 2 100 konetta. Talvisotaan arvioidaan osallistuneen suuri osa (n. 800–1 000) viimeksi mainituista lentokoneista..

Talvisodan alkaessa Neuvostoliiton ilma-aseella arvioitiin olevan Baltian tukikohdissa (jotka NL oli saanut haltuunsa syksyn 1939 aikana) noin 200 lentokonetta, Leningradin rintamalla noin 300 lentokonetta, Aunus–Maanselkä-alueella noin 100 lentokonetta ja siitä pohjoiseen vielä noin 170 lentokonetta.

Konemäärän arvioitiin jakautuvan siten, että hävittäjiä olisi ollut noin 60 %, pommituskoneita noin 30 % ja muita (yhteys- ja tiedustelukoneet) noin 10 %.

Neuvostoliiton käyttämät koneet olivat pääosin tyypiltään:

• Hävittäjät
  • I-15
  • I-153
  • I-16
• Pommituskoneet
  • SB-2
  • DB-3
  • TB-3, vähäisemmässä määrin.

Suomalainen ilmapuolustus talvisodan alla

Talvisodan ilmavoimien kehnosta kalustotilanteesta on kirjoitettu paljon. Ilmavoimillahan oli käytännössä vain yksi laivueellinen torjuntaan kykenevää lähes ajanmukaisena pidettyä kalustoa. Kyseessä oli Lentolaivue 24, jolla oli käytössään 36 Fokker D.XXI -konetta.

Ylimääräisten harjoitusten (YH:n) julistamisen aikaan ilmatorjuntajoukkojen kalustotilanne oli, mikäli suinkin mahdollista, vieläkin katastrofaalisempi. Käytössä oli:

• 76 mm:n ilmatorjuntakanuunoita 38 (joista 10 jo täysin vanhentuneita)
• 40 mm:n ilmatorjuntakanuunoita 9
• 20 mm:n ilmatorjuntakanuunoita 4 (peräisin 1920-luvun alkupuolelta)
• 7,62 mm:n ilmatorjuntakonekiväärejä 125 (joiden lisäksi tavanomaisia konekiväärejä)

YH:n aikana oli suunniteltu perustettavaksi:

• 18 Raskasta ilmatorjuntapatteria
• 13 Kevyttä ilmatorjuntapatteria
• 5 Kevyttä jaosta
• 28 Raskasta ilmatorjuntakonekiväärijoukkuetta
• 8 Ilmatorjuntakonekiväärikomppaniaa
• 6 Ilmatorjuntakonekiväärijoukkuetta,

mutta yllä mainituista kalustomääristä johtuen suuri osa joukoista jäi perustamatta (varustamatta) YH:n aikana.

YH:n aikana ilmatorjuntaan saatiin lisää 20 mm:n ja 40 mm:n kalustoa siten, että sodan syttyessä niitä oli käytössä 30 asetta molemmissa kaliiperiluokassa. Lisäksi merivoimille ja koulutuskäyttöön luovutettuna oli 23 kpl 40 mm:n tykkejä. Hankinnat onnistuivat 40 mm:n osalta Ruotsista ja 20 mm:n osalta Saksasta (josta aseet oli tilattu jo vuonna 1938).

Aselisäykset huomioiden oli talvisodan alkaessa varustettu 10 raskasta ja 7,5 kevyttä ilmatorjuntapatteria sekä 5 It-konekiväärikomppaniaa ja 16 konekiväärijoukkuetta.

Ilmatorjunnan keskittäminen

Sodan alussa ilmatorjunta oli ryhmitetty osin Kenttäarmeijan ja osin Kotiseudun alueille. Toimialueiden raja kulki pääpiirteisen linjan Hamina–Mikkeli–Varkaus–Kuopio–Oulu itäpuolitse.

Ilmatorjunnan selkeä painopiste oli eteläisessä Suomessa ja käytännössä ilmatorjuntayksiköitä ei ollut Turku–Tampere–Jyväskylä–Joensuu-linjan pohjoispuolella.

Katso myös: Talvisodan suomalaiset ilmatorjuntayksiköt

Raskas ilmatorjuntatykistö

Raskas ilmatorjuntatykistö (75–76 mm:n aseet) keskitettiin käytännössä vain Helsingin ja Viipurin suojaamiseen. Viipurin osalle tuli viisi raskasta patteria (joista yksi tosin siirrettiin Helsinkiin lokakuun lopulla) ja Helsingin osalle viisi raskasta patteria (joista yksi siirrettiin myöhemmin Tampereelle ja yksi jaos Turun suojaksi). Näiden lisäksi yksi patteri perustettiin alkujaan Tampereelle ja kaksi Jyväskylän seudulle (joista toinen sijoitettiin Vihtavuoren alueelle ja toinen lomautettiin kaluston puuttumisen vuoksi).

Kevyt ilmatorjuntatykistö

Kevyt ilmatorjuntatykistö (20–40 mm:n aseet) keskitettiin lähes kokonaisuudessaan Kaakkois-Suomen alueelle. Osa toimi kotiseudun alueella (mm. Kouvola kolme patteria, joista tosin kaksi siirrettiin myöhemmin Jyväskylään ja Helsinkiin) ja osa kenttäarmeijan alueella (mm. Elisenvaara kaksi patteria, Antrea samoin kaksi patteria sekä Imatra ja Kiviniemi yksi patteri)

Ilmatorjuntakonekiväärit

7,62 mm:n kaksois-ilmatorjuntakonekivääri m/31

Ilmatorjuntakonekiväärien muita aseita suuremman lukumäärän vuoksi niitä riitti useampaan paikkaan. Pääpiirteissään jako tapahtui kotiseudun merkittävien asutuskeskusten (teollisuus- ja liikenne) ja kenttäarmeijan alueen välillä.

Ensin mainituista muun muassa Jyväskylä, Tampere ja Imatran alue sai suojakseen neljä It-konekiväärijoukkuetta, Kouvolan seutu ja Turku kaksi joukkuetta sekä muun muassa Lahti, Savonlinna, Rajamäki ja Riihimäki yhden joukkueen.

Kenttäarmeijan alueelle keskitettiin vain muutama yksittäinen It-konekiväärijoukkue (mm. Jänisjoki ja Kiviniemi), mutta merkittävämpänä ilmatorjuntavoimana oli kenttäarmeijan alueella neljä ilmatorjuntakonekiväärikomppaniaa (osa alistettuina yhtymille). Yksi It-konekiväärikomppania puolusti Helsinkiä.

Valonheitinyksiköt

Ilmatorjuntajoukkoihin kuuluvat valonheitinyksiköt oli keskitetty Helsinkiin ja Viipuriin käsittäen kaksi Vh-patteria ja yhden Vh-jaoksen (yksi patteri Helsingissä ja loput Viipurissa). Valonheitinyksiköt käsittivät kahdeksan kuulonsuunnin-laitetta koneiden paikannusta varten ja kahdeksan hakuvalonheitintä sekä 20 seurantavalonheitintä.

Ilmatorjunnan sotatoimet

30. marraskuuta 1939

Neuvostoliittolaisia SB-2 koneita Helsingin yläpuolella sodan ensimmäisenä päivänä.

Neuvostoliiton aloittaessa sotatoimet Suomea vastaan aamulla 30. marraskuuta 1939 tapahtuivat myös ensimmäiset ilmahyökkäykset kotialuetta vastaan. Ensimmäinen ilmahälytys annettiin Viipurissa klo 9 ja Helsingissä klo 9.20. Ensimmäiset hyökkäykset tapahtuivat käytännössä yllätyksenä. Valmistautumattomuus nykyaikaiseen sodankäyntiin johti raskaisiin tappioihin: yksinomaan Helsingissä kuoli 91 henkeä, jonka lisäksi 36 vaikeaa loukkaantumista sekä pari sataa lievää haavoittumista (pääosa kuolonuhreista tuli iltapäivän hyökkäyksessä). Päivän aikana laskettiin vihollisen tehneen hyökkäyksiä yhteensä noin 140 lentokoneen voimin muun muassa Helsinkiä, Viipuria, Kotkaa, Hankoa ja Ensoa vastaan. Mainitun päivän sää oli huono sekä lentäjien että torjunnan kannalta pilviverhon ollessa alle tuhannessa metrissä. Suomeen pudotettiin 362 räjähdys- ja 172 palopommia. Kuolleita koko maassa oli kaikkiaan 110 ja haavoittuneita yli 250. Rakennuksia tuhoutui 22 ja vaurioitui 29.

Joulukuu 1939

1. joulukuuta 1939 oli sääoloiltaan edellistä päivää otollisempi vihollisen toiminnalle ja konesuorituksia kotiseudulla laskettiin olleen kaikkiaan noin 250. Hyökkäykset jakautuivat laajasti koko eteläiseen ja itäiseen Suomeen. Etelä-Suomen kaupungeista saivat osansa muun muassa Helsinki, Lahti, Loviisa, Kotka, Hamina, Kouvola ja Viipuri, joista viimeistä pommitti jopa 40 konetta. Itäisessä Suomessa pommitettuja paikkakuntia oli muun muassa Koivisto, Antrea, Värtsilä, Ilomantsi, Suomussalmi, Kuhmo ja Kemijärvi. Ilmapuolustus sai myös toimintansa kunnolla käyntiin ja ilmavoimien kerrottiin ampuneen alas 10 viholliskonetta ja ilmatorjunnan ilmoitettiin tuhonneen ainakin viisi (mahdollisesti seitsemän) viholliskonetta. Ilmatorjunnan pudotuksista ainakin kaksi tapahtui Helsingissä, jossa toinen koneista putosi mereen kaupungin edustalle, ja toinen Munkkiniemeen omakotitalon pihaan. Pommitusvauriot jäivät vähäisiksi.

Parin seuraavan päivän aikana lentojoukkojen hävittäjät ja ilmatorjunta pudottivat vielä yhdeksän viholliskonetta lisää, mikä osaltaan yhdessä joulukuun alkupuolen huonojen lentosäiden johti vihollisen lentotoiminnan merkittävään vähenemiseen.

Ajanjaksona 4.-14.12.1939 vihollisen lentotoiminta oli vähäistä, jonka ilmapuolustusjoukot käyttivät hyväkseen. Lentojoukot alkoivat siirtyä jäätukikohtiin, joka mahdollisti voimien paremman hajauttamisen, eikä tukikohdat enää olleet vihollisen tiedossa. Ilmatorjuntajoukot käyttivät aikaa uudelleen ryhmittymiseen ja uusien joukkojen kouluttamiseen.

Joulukuun aikana (mukaan lukien 30. marraskuuta) ilmatorjuntajoukot ampuivat alas yhteensä 66 viholliskonetta, jotka jakautuivat eri asetyypeille seuraavasti :

• 76 mm:n aseet 15 pudotusta
• 40 mm:n aseet 26 pudotusta
• 20 mm:n aseet 11 pudotusta
• 7,62 mm:n aseet 14 pudotusta

Joulukuun 1939 aikana maahan saapui uutta ilmatorjuntakalustoa melko paljon. Pääosin Ruotsin puolustusvoimien ja teollisuuden luovuttamana saapui käyttöön 48 kappaletta 40 mm:n Bofors-kanuunoita. Saksasta saapui 20 20 mm:n BSW-tykkiä, jotka kuuluivat aiemmin tilattuihin aseisiin. Nämä tykit jäivätkin viimeisiksi Saksasta saaduiksi aseiksi koko talvisodan aikana (Saksallahan oli hyökkäämättömyyssopimus Neuvostoliiton kanssa, jota se pyrki noudattamaan). Näillä saapuneilla aseilla saatiin varustettua 8 kevyttä ilmatorjuntapatteria. Lisäksi joulukuun aikana saatiin varustettua kolme It-konekiväärikomppaniaa.

Tammikuu 1940

Tammikuun aikana ilmatorjuntajoukot pudottivat yhteensä 56 viholliskonetta, jotka jakautuivat asetyypin mukaan seuraavasti:

• 76 mm:n aseet 4 pudotusta
• 40 mm:n aseet 15 pudotusta
• 20 mm:n aseet 26 pudotusta
• 7,62 mm:n aseet 11 pudotusta

Helmikuu 1940

Helmikuun aikana vihollisen lentotoiminnan painopiste siirtyi kuun alussa alkaneen suurhyökkäyksen tukemiseen, joka johti pudotusten kokonaismäärän kasvuun ja lähellä rintamaa olevien ilmatorjuntajoukkojen pudotusmäärän merkittävään kasvuun. Asetyypin mukaan jaoteltuna pudotusluvut (kokonaisuudessaan 131 pudotusta) olivat :

• 76 mm:n aseet 8 pudotusta
• 40 mm:n aseet 60 pudotusta
• 20 mm:n aseet 42 pudotusta
• 7,62 mm:n aseet 21 pudotusta

Helmikuun alkuun mennessä Suomeen saapui Italiasta 48 Breda-tehtaan valmistamaa 20 mm:n ilmatorjuntatykkiä. Näillä aseilla varustettiin vain kaksi kevyttä ilmatorjuntapatteria, minkä lisäksi divisioonille saatiin vihdoin perustettua omat orgaaniset ilmatorjuntaosastonsa (2 x 20 mm:n ja 2 x 7,62 mm:n aseet).

Maaliskuu 1940

Maaliskuussa oli vain 13 taistelupäivää, mutta ilmatorjunnan pudotusten tahti säilyi suurin piirtein samana kuin edellisessäkin kuussa, koska ankarat taistelut Kannaksella jatkuivat. Pudotusten kokonaismäärä oli 61 viholliskonetta, jotka jakautuivat asetyypin mukaan:

• 76 mm:n aseet 4 pudotusta
• 40 mm:n aseet 27 pudotusta
• 20 mm:n aseet 25 pudotusta
• 7,62 mm:n aseet 5 pudotusta

Maaliskuussa saatiin käyttöön ensimmäiset uudet raskaat ilmatorjuntatykit. Turkulaisin lahjoitusvaroin ostettiin Ruotsista yhdeksän Boforsin 75 mm:n ilmatorjuntakanuunaa, joista muodostettiin kolme 3-tykkistä patteria Turun suojaamiseen. Lisäksi maaliskuun aikana Suomeen saapui Englannista 24 Vickers-tehtaan 76 mm:n ilmatorjuntakanuunaa sekä Italiasta jälleen Breda-tykkejä 76 mm:n kaliiperisena yhteensä 12. Boforsin tykkejä lukuun ottamatta kanuunat olivat peräisin zeppeliinien torjunnan ajoilta, joten niiden käyttöarvo oli sangen kyseenalainen. Lisäksi mainittuja englantilais- ja italialaistykkejä ei saatu valmiiksi taisteluyksiköiksi ennen sodan päättymistä, koska muun muassa miehistön kouluttaminen oli kesken.

Ilmatorjunnan tulokset

40 ItK 38 -kalustolla pudotettiin talvisodan aikana 128 konetta.

Ilmatorjunta saavutti vähälukuisuudestaan huolimatta merkittäviä tuloksia. Ilmatorjuntajoukkojen laskettiin pudottaneen 314 ja vaurioittaneen noin 360:a viholliskonetta, joista ainakin osan uskotaan pudonneen ennen tukikohtaan pääsyään.

Ilmasodankäyntiin kuuluva kilpailu pudotuksista lienee johtanut joissain tapauksissa siihen, että esimerkiksi hävittäjäkoneiden vaurioittama kone olisi pudonnut ilman ilmatorjunnan tultakin ja näin pudotus kirjautuikin ilmatorjunnan osalle vaikka pudotus olisi ehkä osin kuulunut hävittäjälle. Lentojoukkojen pudotusmääräksi laskettiin 190 viholliskonetta.

Toisaalta Carl-Fredik Geust on kirjassaan Red stars Vol 7 Talvisota ilmassa käymällä läpi neuvostoarkistot yksiköiden alkuperäisistä tappioilmoituksista päätynyt tulokseen jonka mukaan suomalaiset ilmatorjuntajoukot olivat ampuneet alas vain 119 neuvostoliittolaista konetta ja hävittäjälentäjät 131. Neuvostoliiton lentokonetappoista tämän tutkimuksen mukaan yli 70 % olisi johtunut lähinnä koneiden teknistä ongelmista, säätekijöistä, sekä henkilöstön virheistä ja heikosta osaamisesta. Kokonaistappiot olisivat olleet talvisodassa peräti noin 900 lentokonetta tuhoutuneena tai vauriopoistoina.

Ilmatorjunnan alas ampumat koneet

Ilmatorjuntajoukkojen alas ampumien koneiden kuukausittainen ja asetyypin mukainen jakauma oli seuraava :

• Joulukuu: yhteensä 66 konetta (76 mm / 15; 40 mm / 26; 20 mm / 11; 7,62 mm / 14) ml. 30.11.1939
• Tammikuu: yhteensä 56 konetta (76 mm / 4 ; 40 mm / 15; 20 mm / 26; 7,62 mm / 11)
• Helmikuu: yhteensä 131 konetta (76 mm / 8; 40 mm / 60; 20 mm / 42; 7,62 mm / 21)
• Maaliskuu: yhteensä 61 konetta (76 mm / 4; 40 mm / 27: 20 mm / 25; 7,62 mm / 5) Huom! Vain 13 taistelupäivää

Kokonaispudotusmäärä asekaliipereittain oli siis :

• 76 mm yhteensä 31 konetta
• 40 mm yhteensä 128 konetta
• 20 mm yhteensä 104 konetta
• 7,62 mm yhteensä 51 konetta

Ilmatorjunnan vaikutus tappioihin

Ilmatorjunnan tuloksellisuutta arvioitaessa pelkillä pudotusluvuilla ei kokonaisuuden kannalta ole oleellista merkitystä kokonaistehtävän suorittamista arvioitaessa. Ilmatorjunnan teho perustuu osin ns. pelotevaikutukseen, jolloin vihollisen pommikoneet joutuvat torjunnan vuoksi nostamaan toimintakorkeutta ja sen seurauksena niiden osumatarkkuus heikkenee.

Ilmatorjunnan vähäisyydestä johtuen kotialue kärsi merkittäviä tappioita muun muassa tuhoutuneina rakennuksina ja kuljetusvälineinä (=mm. veturikalustosta laskettiin tuhoutuneen liki kolmannes). Kokonaisuudessaan materiaalisten tappioiden arvioidaan olleen useita miljardeja tuolloista rahaa.

Siviiliväestö kärsi myös tappioita, joiden kokonaisluku menehtyneinä oli 848 henkilöä.

Kenttäarmeijan osalta arvioita vihollisen ilmavoimien aiheuttamista tappioista ei ole esitetty, mutta puna-armeijan ilmavoimien keskittyessä helmi- ja maaliskuussa maataisteluiden tukemiseen on selvää, että tappioitakin on suomalaisjoukoille syntynyt. Ilmatorjunnan osuutta tappioiden vähentämisessä on myös näiltä osin mahdotonta arvioida.

Ilmatorjunnan kokonaisvaikutusta on mahdotonta arvioida, mutta oletettavasti sillä on kuitenkin ollut merkittävä osuus siinä, että pommitustappiot jäivät lopulta melko vähäisiksi vihollisen suuren pommituskonemäärän huomioiden.

Muina tappioiden vähäisyyteen vaikuttavina tekijöinä oli muun muassa neuvostolentäjien koulutuksen puutteellisuus (joka johti heikkoon osumatarkkuuteen), pimeä vuodenaika ja sodan alun huonot lentosäät. Näiden tekijöiden lisäksi hyvin järjestetyllä ilmavalvonnalla ja toimivalla väestönsuojelulla oli merkittävä osuus nimenomaan henkilötappioiden vähäisyyteen kotialueella.

Katso myös

• Talvisodan pommitukset
• Tuhon sunnuntai
• Suomalaisen ilmatorjunnan kalusto (talvi- ja jatkosota)

Lähteet

• Ahti Lappi: Ilmatorjunnan Vuosikirja 2000-2001 (ss. 18-52)
• Kalervo Huuhka: Ilmatorjunnan Vuosikirja 1988-1989 (ss.156-173)
• Sotatieteen laitos: Talvisodan historia. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1991. ISBN 951-0-17565-X.
• Atena Kustannus OY 1989: Talvisota Kronikka / ISBN 951-20-3446-8
• Pentti Palmu: Yön yli päivään. Ilmatorjuntaupseeriyhdistys, 1989. ISBN 952-90083-0-9.