Talvi 2010–2011 Suomessa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Talvi 2010–2011 oli sitä edeltäneen talven tapaan runsasluminen ja aiheutti varsinkin pääkaupunkiseudulla paljon töitä aurauskalustolle.

Talvi 2010–2011 oli toinen peräkkäinen 2010-luvulla Suomessa koettu harvinaisen kylmä talvi. Se oli koko maanlaajuisesti 0,3 astetta kylmempi kuin talvi 2009–2010.[1] Mutta toisin kuin talvella 2009–2010, tämän talven aikana ei kuitenkaan koettu suuressa osassa Suomea ennätyksellisen pitkiä pakkasjaksoja, lähinnä Lapissa koettiin edeltänyttä talvea pidempiä pakkasjaksoja.[2] Talven aikana joulukuu ja helmikuu olivat harvinaisen kylmiä kuukausia, jopa kylmempiä kuin edeltäneen talven joulu- ja helmikuu. Sen sijaan tammikuu oli lähellä vuosien 1971–2000 keskiarvoa.[3][4][5][6]

Talvella 2010–2011 kovimmat pakkaset jakautuivat lähes koko Suomenlaajuisesti kahteen osaan. Ensimmäinen pakkasjakso alkoi marraskuun puolivälissä ja jatkui aina tammikuun alkuun asti.[7] Toinen puolestaan alkoi helmikuun puolivälissä ja päättyi maaliskuun alussa. Pakkasjaksoista ensimmäinen oli 40–50 päivän pituinen, jonka aikana rikottiin esimerkiksi Maarianhaminassa marraskuun entinen, vuodelta 1909 peräisin ollut −19,5 asteen ennätys −20 asteella.[8] Toinen pakkasjakso puolestaan kesti helmikuun loppupuoliskon ajan ja siitä muodostui Suomen historian kylmin helmikuun loppupuoli 50 vuoteen. Samalla koko talven alin lämpötila, −41,8 astetta, mitattiin 18. helmikuuta 2011 Sallan Naruskassa.[9]

Tämä talvi oli edeltäneen talven tapaan erittäin runsasluminen ja vahinkoja aiheuttanut, sillä LähiTapiola uutisoi 19. tammikuuta, että huonojen ajokelien myötä ajoneuvo- ja rakennusvahingot ovat lisääntyneet ja ruuhkauttaneet puhelinkorvauspalvelun.[10] Joulukuussa jopa lähenneltiin Helsingin Kaisaniemessä vuodelta 1915 peräisin olevaa 70 cm:n paksuista joulukuun lumensyvyysennätystä kun siellä havaittiin 20. joulukuuta lumensyvyydeksi 67 cm.[11]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.