Talonvaltaus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Eurooppalaisen talonvaltausliikkeen symboli

Talonvaltaus tai squattaus on tapahtuma, jossa joukko ihmisiä ottaa tyhjillään olevan rakennuksen haltuunsa ilman rakennuksen omistajan lupaa.[1] Talonvaltausta pidetään yhtenä kansalaisaktivismin muotona.

Suomessa ja useissa muissa maissa talonvaltaus on laitonta, sillä sen katsotaan loukkaavan rakennuksen omistajan tai haltijan hallintaoikeutta.

Haltuun otettua tilaa saatetaan käyttää asumistarkoituksiin, tai se saatetaan valjastaa sosiaalikeskukseksi, jonka tarkoitus on tarjota esimerkiksi harjoittelutiloja yhtyeille, ateljeetiloja ja kokoontumistiloja. Joskus tavoitteena on purku-uhan alla olevan vanhan rakennuksen suojelu.

Talonvaltaus Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1970–2000[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lepakko, Helsinki (vallattiin 1979, purettiin vuoden 1999 lopulla)
  • Annankatu 6, Pori (1980)
  • Auran panimo, Turku (1984)
  • Lutherkirkko, Fredrikinkatu 42, Helsinki (Kiinnittääkseen huomiota nuorten huonoon asuntotilanteeseen joukko nuoria aktivisteja valtasi tilan 1986, valtaus synnytti asuntopoliittisen valtausliikkeen Freda 42:n. 2000-luvulla tila on ollut yökerhokäytössä.[2][3])
  • Kulttuuribunkkeri eli Hankkijan talo, Joensuu (vallattiin 4. toukokuuta 1989[4])
  • Huuskon talo, Oulu (Vallattiin joulukuussa 1991, kun kaupunki aikoi purkaa rakennuksen. Nykyään asuinkäytössä.lähde?)
  • Putkinotko, Helsinki (purettiin 1993)
  • Tallipiha, Tampere (Vallattiin, koska kaupunki aikoi purkaa rakennukset.)
  • Vuoritalo, Helsinki (toiminta lopetettiin 30. huhtikuuta 2006)
  • Helsingissä oli lisäksi kaksi talonvaltausta 1980-luvulla; elokuussa 1986 sekä syksyllä 1987, jolloin vallattiin talo läheltä Sörnäisten metroasemaa.lähde?

2000-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talonvaltaus on ollut 2000-luvulla erityisesti Helsingissä ja Tampereella aktiivista.

Helsingissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingissä ainut pysyväksi jäänyt vallattu talo on ollut asunnottomien yönä 17. lokakuuta 2002 vallattu Siperia Herttoniemessä. Valtaajilla on ollut tavoitteena saada kaupunkiin autonominen sosiaalikeskus. 26.–28.8.2003 vallattuna oli entiset päiväkodin tilat osoitteessa Hiihtäjäntie 1. Niistä saatiin neuvoteltua Oranssi ry:lle uusi, väliaikainen toimintakeskus, Hertsiga. Kesäkuussa 2005 vallattiin Squat Omegaksi nimetty talo Kluuvissa.[5] Siperian tuhouduttua tulipalossa 14. kesäkuuta 2006 valtaajat ovat etsineet uutta tilaa.

16.–25. toukokuuta 2007 valtaajat pitivät hallussaan Katajanokalla taloa, jolle annettiin nimi Squat Karku. Vyökatu 3:ssa sijaitseva rakennus oli Katajannokan lakkautetun vankilan henkilökunnan entinen virkistys- ja saunatila. Karkun valtaus synnytti uuden "valtausaallon", jonka tavoitteena oli järjestää kansalle epäkaupallista tilaa kulttuuritoimintaan ja vapaaseen oleskeluun. Kun Squat Karku häädettiin, valtaajat järjestivät omavaltaisesti 25. toukokuuta ja 8. kesäkuuta toimintaa entisen Café Piritan tiloissa Hakaniemessä. Seuraava kohde oli Squat Telakka Munkkisaaressa 16.–28. kesäkuuta. Pisimmäksi valtaukseksi vuonna 2007 jäi lähes viiden kuukauden ajan (2.8.–20.12.) vallattuna ollut Elimäenkatu 15 A, jossa ehdittiin järjestää paljon konsertteja, työpajoja ja muuta toimintaa. Nuorisoasiainkeskus katsoi tilat kuitenkin liian huonokuntoisiksi kunnostaa, joten talo tyhjennettiin. Muutamien päivien ajan vallattuina olivat myös Kaasutehtaankatu 9 (26.8.2007 & 31.1.2007), Saarenkatu 17 (11.–14.1.2008), Kauppalantie 2 (14.–16.2.2008) ja Oranssin entiset tilat Hiihtäjäntie 1:ssä (16.2.2008–). Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus on luvannut etsiä valtaajille pysyvät tilat, mutta heidän hitaudestaan johtuen valtaajat ovat toimineet itse.[6]

Tampereella[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ratakatu 5 Pispalassa elokuussa 2008
Vetoomus graffitimaalareille saman talon seinässä

Tammelan kaupunginosassa Tampereella oli vuosina 2000-2003 neljä vallattua taloa: Squatit Kyllikki ja Irmeli vuosina 2000 ja 2001, sekä Itä- sekä Länsi-Berliini syksyllä 2002 (talot olivat itä-länsi -suunnassa ja niiden välissä oli ollut aita, "muuri"). Tammelan puutalot toimivat pääasiassa asuintaloina, mutta niillä pyrittiin myös luomaan omaehtoista tilaa ruohonjuuritason toiminnalle, sekä kiinnittämään huomiota kaupungin yritykseen tuhota lopullisesti Tammelan perinteikkäät puutalokorttelit.

Vappuna 2004 joukko tamperelaisia ottivat Hyhkystä talon sosiaalitilakäyttöön. Talo toimi vaihtelevalla aktiivisuudella kesään 2006 asti. Syksyllä 2005 vallattiin Tampereen Pispalassa talo osoitteessa Kannaksenkatu 12. Se toimi kierrätyskeskuksena pari viikkoa, kunnes poliisi hääti sen omistajan pyynnöstä.

Seuraavan kerran Tampereen talonvaltaajat aktivoituivat 18.6.2007, jolloin Pispalassa aloitti sosiaalikeskus Ratakatu Squat toimintansa osoitteessa Ratakatu 5. Ratakatu Squatilla järjestettiin lukuisia keikkoja, elokuvanäytöksiä, työpajoja ynnä muuta. Ratakatu Squatin taru loppui 1. lokakuuta samana vuonna. Vuoden 2008 keväällä (12.4.2008-13.5.2008) Tampereella toimi Squat Alatalo, jonka toiminta oli hyvin paljolti Ratakatu Squatin kaltaista. Kesällä 2008 Tampereella vallattiin poliisivankilan vieressä sijainnut Squat Sori, joka oli sen vuoden pisimpään säilynyt vapaa tila Tampereella. Squat Sori vallattiin 3.8.2008 ja häädettiin 21.10.2008. Vastaiskuna Sorin häädölle valtaajat ottivat haltuun Pispalassa Haulitornin vieressä sijainneen Hauli Squatin (tai Haulitalon) 24.10.2008. Valtaajat eivät kuitenkaan nähneet Haulitalon soveltuvan pitkän tähtäimen sosiaalitilatoimintaan. Tästä sekä kaupungin hanakasta ikkunoiden vaneroimisesta ja oven lukkojen uusimisesta johtuen valtaajat jättivät tilan 13.11.2008.

Joulukuussa 2013 Tampereella vallattiin vanha rautatieläisten seuratalo Morkku.

Muut kaupungit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtauksia on lisäksi ollut ainakin Turussa, Joensuussa, Jyväskylässä, Vantaalla, Torniossa ja Hämeenlinnassa.

Jyväskylässä opiskelijat valtasivat Senaatti-kiinteistöjen omistaman ja Jyväskylän yliopiston hallinnassa olevan Polaari-rakennuksen huhtikuussa 2008. Valtaus alkoi 1. huhtikuuta ja päättyi seuraavana päivänä poliisin tyhjentäessä rakennuksen. Jälkikäteen osa valtaukseen osallistuneista tuomittiin hallinnan loukkauksesta ja niskoittelusta poliisia vastaan 20–27 päiväsakon suuruisiin sakkorangaistuksiin.[7]

Äärioikeistolaiset talonvaltausliikkeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen vastarintaliike järjesti lokakuussa 2011 uusnatsien ja fasistien tilaisuuden, jossa vieraili Euroopan sosiaalisia talonvaltausliikkeitä. [8]

Saksan Vapaat nationalistit -liike (Freie Nationale Strukturen) sai alkunsa 1990-luvun alun "oikeistolaisista" talonvaltauksista. [8]

CasaPound[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

CasaPound on italialainen fasistinen talonvaltausliike, joka sai alkunsa Rooman kaupungin asuntopolitiikkaa vastustaneista fasisteista vuonna 2003. Liike myös tarjoaa arkielämän palveluja ja naapuriyhteisöllisyyttä mutta "vain italialaisille". [8]

CasaPoundilla on 5000 jäsentä. Johtaja Simone di Stefanon mukaan järjestö kannattaa Mussolinin fasismia CasaPoundin talouspoliittiset näkemykset ovat täsmälleen samat kuin Mussolinin: "Haluamme, että viestintä, liikenne, energia ja terveydenhoito kansallistetaan ja valtio rakentaa taloja, jotka se myy halvalla perheille". [9]

Maahanmuuttoa järjestö silti vastustaa, koska maahanmuuttajat polkevat palkkoja. Fasistitervehdykset kuuluvat hautajaisiin. Järjestö valtaa taloja, edistää halpaa asumista sekä tukee velallisia ja luonnonkatastrofien uhreja. [9]

Vallattuja taloja maailmalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vallattu talo Stuttgartissa

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kulttuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.