Talletussuoja

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Talletussuojaksi kutsutaan järjestelyjä, joilla pankin tallettajien saamiset turvataan tapauksessa, jossa pankki on maksukyvytön. Talletushan on pohjimmiltaan pankin velka asiakkaalle, ja pankkikin voi ajautua maksukyvyttömäksi tai jopa tehdä konkurssin. Tällaisessa tapauksessa tililtä ei voi nostaa varoja eikä tililtä voi tehdä esimerkiksi tilisiirtoja, ellei jokin taho turvaa tallettajien saamisia.

Talletussuojajärjestelmien tarpeellisuutta on perusteltu muun muassa sillä, että tavallisilla pientallettajilla ei ole edellytyksiä arvioida talletuspankkien luotettavuutta ja vakavaraisuutta. Heidän on voitava luottaa siihen, että talletukset on joka tapauksessa turvattu. Talletussuojan avulla voidaan monissa tapauksissa estää talletuspako.

Kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kriitikot ovat esittäneet, että talletussuojajärjestelyt ovat omiaan edistämään ns. moraalikatoa: tallettajien ei enää kannata välittää pankin ottamista riskeistä, joten erittäin riskihakuistakin toimintaa harjoittava pankki pystyy keräämään rahoitusta tallettajilta. Jos riskihakuinen sijoitus- ja luotonantopolitiikka epäonnistuu, tappiot päätyvät talletussuojajärjestelmän maksettaviksi. Jos toiminta onkin tuottoisaa, pankin osakkaat voivat jakaa voitot keskenään. Tällainen kansantaloudellisesti arveluttava toiminta ei olisi mahdollista, jos talletussuojajärjestelmää ei olisi, sillä riskihakuinen pankki ei saisi riittävästi talletusrahoitusta.

Talletussuoja estää elinkelvottomien pankkien ajautumisen konkurssiin ja turvaa näin niiden olemassaolon. Jos pankki toimii riskiä suuresti ottaen, pankin mennessä konkurssiin muut maksavat. Pankin riskialttiin toiminnan tuottaessa voittoa pankille, voitot jaetaan omistajien kesken. Yhteiskunta ei hyödy talletussuojasta.

EU:n talletussuojadirektiivi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

EU- ja muissa ETA-maissa on voimassa talletussuojadirektiivi (94/19/EY), joka säätelee tallettajien saamisten turvaamista. Direktiivin mukaan jokaisen pankin tallettajien saamiset turvataan sen kotivaltion talletussuojajärjestelmässä. Jokaisessa maassa on oltava vähintään yksi tällainen järjestelmä. Jos pankilla on sivukonttoreita muissa ETA-maissa, sivukonttorin tallettajien saamiset eivät ole tallettajien vaan pankin kotimaan järjestelmän suojaamia. Sen sijaan erillinen tytärpankki toisessa ETA-maassa kuuluu paikalliseen talletussuojajärjestelmään.

Direktiivin mukaan yhden tallettajan saamiset yhdessä pankissa on turvattava vähintään 20 000 euroon saakka. Ylärajaa suojalle ei ole, vaan kansallisesti voidaan päättää kuinka kattavasta suojasta tahansa. Talletussuojajärjestelmät eivät ole valtioiden takaamia, vaan ne edustavat eräänlaista pankkien yhteisvastuuta: varoja mahdollisten korvausten maksamiseen kerätään pankeilta.

Vuoden 2011 alusta lähtien kaikissa EU-maissa talletussuoja on 100 000 euroa. Myös korvauksen saantia on nopeutettu kolmesta kuukaudesta 20:een työpäivään.

Talletussuoja Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa toimiluvan saaneet pankit ovat velvollisia kuulumaan talletussuojarahastoon ja maksamaan sille kannatusmaksuja vuosittain. Jos rahaston varat eivät riitä mahdollisiin korvauksiin, se voi ottaa lainaa ja alkaa periä korotettuja kannatusmaksuja. Viime kädessä Finanssivalvonta päättää rahaston varojen maksamisesta tallettajille. Suoranaista valtion takausta rahastolla ei ole, eikä valtio muutenkaan enää nykyään Suomessa takaa tallettajien saamisia - eduskunnan pankkitukiponnen ollessa voimassa kaikki pankkien velat olivat tosiasiallisesti valtion takaamia.

Suomen talletussuojajärjestelmä takaa tallettajien saamiset 100 000 euroon pankkia ja tallettajaa kohti. Suuremmankin summan saa kokonaan suojan piiriin jakamalla rahat useaan pankkiin tai vaikkapa perheenjäsenten kesken. Suomen talletussuojan erikoispiirteisiin kuuluu myös määräaikainen asuntokaupparahojen suoja ilman ylärajaa. Jos asiakas pystyy osoittamaan, että tilillä olleet varat on saatu omassa käytössä olleen asunnon myynnistä ja että ne on tarkoitus käyttää omaan käyttöön tulevan asunnon ostamiseen, ei suojan kattavuudella ole mitään ylärajaa mikäli varat on talletettu tilille enintään kuusi kuukautta ennen pankin maksukyvyttömyyden alkamista. Maksukyvyttömyys katsotaan alkaneeksi Finanssivalvonnan tehtyä päätöksen talletussuojarahaston maksuvelvollisuudesta.

Sijoitustoiminnassa käytettyjen saatavien turvaamiseen sovelletaan Sijoittajien korvausrahaston sääntöjä. Sijoittajien korvausrahastosuoja on ei-ammattimaisille sijoittajille 90% sijoittajan saatavan suuruudesta, kuitenkin enintään 20 000€. Ammattimaiset sijoittajat eivät kuulu Suomessa sijoittajien korvausrahastosuojan piiriin. Sijoittajan onkin syytä selvittää minkä talletussuojan piiriin hänen saatavansa milloinkin luetaan.[1]

Talletussuojarahastosta maksettiin ensimmäisen kerran korvauksia tallettajille toukokuussa 2010, kun Finanssivalvonta perui Sofia Pankin toimiluvan. Suomen talletussuojarahaston kaltainen järjestely on ETA-maissa hyvin tavallinen, ja esimerkiksi pohjoismaiden järjestelmät ovat pohjimmiltaan hyvin samantapaisia. Tosin Norjassa suojattu summa on selvästi korkeampi kuin muissa pohjoismaissa.

Talletussuojan piirissä olevia talletuksia oli vuonna 2008 noin 52 miljardia euroa. Talletussuojarahastolla oli varoja noin 550 miljoonaa euroa eli 1,1 % suojattavista talletuksista.[2]

Talletussuoja muissa maissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talletussuojan suuruus vaihtelee suuresti maittain.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sampo Pankki: Rahoitustarkastuksen hyväksymä asiakastiedote 16.11.2007
  2. Toimintakertomus 2008 (pdf) Talletussuojarahasto. Viitattu 17.11.2009.
  3. Kankare, Matti: Suomalaisraha virtaa islantilaispankkeihin / Talletussuoja voi yllättää Talouselämä. 21.11.2007. Viitattu 21.11.2007.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]