Taivaan pilarit (televisiosarja)
|
|
|
|---|---|
|
|
|
| Kestoaika | 8 × 60 |
|
|
|
| Tuottajat | Ridley ja Tony Scott |
| Ohjaajat | Sergio Mimica-Gezzan |
| Käsikirjoittajat | John Pielmeier |
| Säveltäjä | Trevor Morris |
|
|
|
| Virallinen sivusto | |
| IMDb | |
Taivaan pilarit (The Pillars of the Earth) on kahdeksanosainen television minisarja. Se perustuu Ken Follettin historialliseen romaaniin Taivaan pilarit (1989). Sarja oli vuonna 2011 ehdokkaana Golden Globe -palkinnon saajaksi.[1]
Sarjan tekemiseen meni vuosi, ja se tuli kalliiksi, 40 miljoonaa dollaria. Sarjan rahoitus oli peräisin Saksasta ja Kanadasta, osin Britanniasta ja Yhdysvalloistakin.[1]
Tarinan tapahtumat sijoittuvat 1100-luvun Englantiin, jolloin vuosina 1135-1153 käytiin sisällissotaa. Koko yhteiskunta romahti tästä valtariidasta alkaneesta sodasta. Tarina kertoo kuvitteellisesta Kingsbridgen kaupungista, jossa rakennetaan katedraalia.[1]
Epookkidraaman teko on kallista, ja kirjassa on myös runsaasti henkilöhahmoja. Näiden seikkojen on arveltu vaikuttaneen siihen, että filmatisointi tehtiin vasta parikymmentä vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen.[1]
Tarinan sankari on Tom Rakentaja, joka rakentaa katedraalia. Vanhojen pyörökaarien sijasta hän suunnittelee rakennukseen goottilaistyyppiset suippokaaret. Tarinan konna on piispa Waleran Bigod, ja välittäjänä toimii kaupungin luostarin priori Philip.[1]
Juoni on alkuun monimutkainen sekavien perimyskiistojen ja niihin osallistuvien lukuisten aatelisten vuoksi, mutta toinen osa on selkeämpi. Sarjan ohjaaja Sergio Mimica-Gezzan on työskennellyt Steven Spielbergin apulaisohjaajana. Kuvauspaikat ovat Unkarissa ja Itävallassa. Ajankuvaa pidetään uskottavana, keskiaika esitetään rapaisena ja julmana. Musiikkia on sanottu turhan mahtipontiseksi mutta itse sarjaa pidetään tavallista kiinnostavampana.[1]