Taiteen väärentäminen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Teosta Talo kallion päällä pidettiin alun perin Goyan maalauksena, mutta se on jo pitkään katsottu väärentäjä Eugenic Lucasin tekemäksi.[1] Maalaukseen on kopioitu osia Goyan maalauksista, joten kuvan katsotaan olevan pastissi.
Ylimpänä olevan pastissin lähtökohtana on ollut muun muassa tämä Goyan maalaus
Tätä renessanssin tyyliin maalattua maalausta tutkittaessa huomattiin, että puupaneelien madonreiät ovat liian suoralinjaisia, joten ne on kaikesta päätellen tehty poralla. Samoin Neitsyt Marian viitta on maalattu preussinsinisellä pigmentillä, joka keksittiin 1700-luvun alkuvuosina. Maalauksen uskotaan olevan tuntemattoman italialaisen väärentäjän teos 1920-luvulta.

Taiteen väärentäminen tarkoittaa teosten tekemistä ja varsinkin myymistä niin, että ne attribuoidaan toisen, yleensä kuuluisan taiteilijan tekemiksi. Taiteen väärentäminen on taloudellisesti houkuttelevaa, joskin nykyaikaiset ajoitustekniikat kuten radiohiiliajoitus sekä infrapuna- ja röntgentutkimus auttavat väärennösten paljastamisessa. [2]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taiteen väärentämisellä on pitkä perinne. Antiikin Roomassa tehtiin kopioita Antiikin Kreikan veistoksista. Oletettavasti tuon aikaiset ostajat tiesivät, etteivät veistokset olleet alkuperäisiä, eikä taiteilijan henkilöllisyydellä ollut ostajalle vielä tuolloin suurta merkitystä.

Renessanssin aikaan monet maalarit ottivat oppipoikia, jotka opiskelivat maalausta kopioimalla mestarin tyyliä ja teoksia. Maksuna opetuksesta mestarit saattoivat myydä teokset. Kyse oli enemmänkin kunnianosoituksista kuin väärennöksestä, vaikka osaa kopioista myöhemmin pidettiinkin mestarin maalaamina.

Taiteen kysyntä lisääntyi, kun antiikin veistoksia löydettiin arkeologisissa kaivauksissa. Myös oman ajan taiteelle syntyi lisää markkinoita. Taiteesta tuli kaupankäynnin kohde ja hyödyke. Renessanssin aikana taiteilijan henkilöllisyys alkoi vaikuttaa teosten rahalliseen arvoon yhä enemmän, ja teoksia alettiin signeerata. Koska joistakin teoksista kysyntää oli enemmän kuin tarjontaa, myös totuuden vastaisesti signeerattuja teoksia alkoi olla liikkua markkinoilla.

Albrecht Dürerin imitaattorit lisäsivät 1500-luvulla Dürerin nimikirjaimia kuparikaiverruksiinsa, jotta niiden arvo nousisi. Se oli niin yleistä, että Dürer lisäsi erääseen teokseensa tekstin, jossa kirosi toisten työn ja lahjakkuuden imitaattorit ja ryöstäjät. [3] Jopa kuuluisimmat taiteilijat ovat väärentäneet toisten teoksia, kuten Michelangelo mesenaattinsa Lorenzo di Piero de Medicin pyynnöstä.

Taideväärentäjät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väärentämiseen osallistuvia sanotaan olevan kolmea lajia: yksi tekee itse väärennöksen; toinen yrittää myydä jotain löytämäänsä taideteosta jonakin mitä se ei ole nostaakseen sen arvoa; kolmas löytää väärennöksen, jonka tunnistaa väärennökseksi, mutta myy sitä kuitenkin aitona.[4] Kopiot, replikat, reproduktiot ja pastissit eivät välttämättä ole väärennöksiä, mutta luvallisen reproduktion ja väärennöksen raja on epäselvä. Esimerkiksi Auguste Rodinin alkuperäisistä muoteista valetut veistokset eivät olleet väärennöksiä ennen kuin Guy Hain signeerasi ne Rodinin valimon alkuperäisiksi tuotteiksi.

Joistakin taideväärentäjästä on tullut kuuluisia. Elmyr de Horyn sanotaan myyneen museoille yli tuhat väärennettyä maalausta, muun muassa Pablo Picasson, Amedeo Modiglianin ja Henri Matissen tuotannosta. Hän tuli tunnetuksi Orson Wellesin elokuvasta V niinkuin väärennös. Toinen kuuluisa väärentäjä, saksalainen Reinhold Hanisch teki teoksia, joita väitti Adolf Hitlerin vesivärimaalauksiksi.

On väitetty, että jotkut taidekauppiaat ja taidehuutokaupat hyväksyisivät väärennöksiä ja myisivät niitä eteenpäin saadakseen voittoa. Taidekauppiaat ovat saattaneet myös palauttaa väärennöksen hiljaisuudessa ja antaa siten uuden mahdollisuuden sen myymiseen toisaalla. Esimerkiksi englantilainen taidekauppias John Drewe teki aitoustodistuksia kumppaninsa tekemistä väärennöksistä, ja toimitti niistä kuvia arvovaltaisten taideinstituutioiden arkistoihin.[5] Asiantuntijat ja taideinstituutiot voivat olla haluttomia tunnustamaan erehdyksensä.[4]

Joidenkin kuuluisien väärentäjien, kuten Han van Meegerenin motiivina on sanottu olleen katkeruus taidepiirejä kohtaan, sillä he eivät kyenneet menestymään rehellisinä taiteilijoina.[6]

Museot ja väärennökset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainvälisen museoliiton ICOMin eettisissä säännöissä museoille todetaan, että niiden on noudatettava asianmukaista huolellisuutta esineen koko historian selvittämiseksi siitä lähtien, kun se on löydetty tai valmistettu. Provenienssia vailla olevan aineiston esittelystä todetaan, että:

»Museoiden tulee välttää asettamasta näytteille tai muuten hyödyntämästä aineistoa, jonka alkuperä on kyseenalainen tai tuntematon. Niiden tulee tiedostaa, että tämä voidaan tulkita kulttuuriomaisuuden laittoman kaupan hyväksymiseksi ja rohkaisemiseksi.»
([7])

Taideväärennökset Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viidennes vanhasta taiteesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuvuodesta 2012 asiantuntijat arvioivat, että jopa viidesosa vanhasta taiteesta, joka on Suomen markkinoilla on väärennettyä. Ammattirikolliset ovat tulleet mukaan taidemarkkinoille. He saattavat kiristää ja uhkailla yksityishenkilöitä, jotta nämä eivät esimerkiksi ilmoittaisi väärennetystä taiteesta.

Risto Lohi keskusrikospoliisista sanoo viimeaikaisissa tutkinnoissa todetun, että väärennetyn taiteen reitit ovat muuttuneet kansainvälisemmiksi. Meille tulee Ruotsin kautta eurooppalaista taidetta ja Venäjältä venäläistä taidetta.

Arvotaiteen huutokauppoihin väärennöksiä tarjotaan kuitenkin yhä harvemmin. Asiantuntijan mukaan syynä tähän on väärennösten laatu, joka on erittäin heikko.

Helpoin keino huomata väärennös on teoksen hinta. Jos halvalla saa, niin hälytyskellojen pitäisi soida.[8]

Taideväärennöksiin erikoistuneen helsinkiläisen rikosylikonstaapeli Jyrki Seppälän mukaan Suomessa suosituin tapa tehdä väärennöksiä ei ole uusien versioiden maalaaminen, vaan pelkän signeerauksen vaihtaminen. Taiderikolliset hankkivat kirpputoreilta tai syrjäkylien huutokaupoista amatöörien maalaamia tauluja, poistavat niistä alkuperäisen signeerauksen ja maalaavat päälle tunnetun taiteilijan nimen. Teokset ovat siis periaatteessa aitoja, mutta niiden signeeraus on väärennetty. Seppälän mukaan suomalaiset huijarit ovat ostaneet väärennöksiksi sopivia tauluja paljon Ruotsista.[9]

Kiire myydä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutkija Pauliina Laitinen-Laihon mukaan väärennökset myydään yleensä tarjouksella. Ostajalle tulee kiire päättää, kun myyjä korostaa, että kyseessä on hyvä sijoituskohde, jota harvoin saa näin halvalla. Päätöstä voi jouduttaa myös se, että taiteilija on tunnettu ja teoksia on harvoin liikkeellä. Laitinen-Laihon mukaan huonot väärennökset ovat harmittomia ja johtavat harvoin ketään harhaan. Keräilijät kohtaavat useimmiten keskinkertaisia väärennöksiä, kun taas laatuväärennökset ovat museoiden ongelma. Laitinen-Laiho kuvailee väärentäjän pelaavan ajan kanssa. Väärentäjä pelkää kiinnijäämistä, mutta toivoo ettei niin käy vielä hänen elinaikanaan.[10] [2]

Suosikkinimiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyiset taidemarkkinat ovat suosineet tiettyjä taiteilijanimiä, kuten Salvador Dalí, Pablo Picasso, Paul Klee ja Henri Matisse, joten näiden taiteilijoiden teoksia on kansainvälisesti väärennetty paljon. Suomessa väärentäjien suosimia taiteilijoita ovat myös Onni Oja, Nikolai Lehto ja Reidar Särestöniemi. Maalausten ja veistosten ohella esimerkiksi Timo Sarpanevan lasiteoksia on väärennetty, vieläpä enemmän kuin niitä alun perin 1950-luvulla valmistettiin.[11]

Väärennösepäilyjä tulee esiin toisinaan, kuten venäläisestä avantgardesta vuonna 2009. Taideväärennösepäilyt tulevat julkisuuteen useimmiten, kun kyseessä ovat museot. Pauliina Laitinen-Laihon mukaan yksityiset myyjät ja keräilijät vaikenevat epäilyistään ja kärsivät vahinkonsa itsekseen. Väärennetyn teoksen ostajat eivät tiedä mitä tehdä. Lisäksi vastuu on ostajalla, joten syytteen nostaminen ei välttämättä auta. [2]

Keskusrikospoliisin Rikosmuseoon Vantaalla on taltioitu 600 väärennöstä. Rikosmuseon amanuenssin Klaus Kaartisen mukaan väärennösten kauppiaat voivat rakentaa asiakkaan luottamusta pitkäjännitteisesti. Usein heillä on myös vakuuttava taiteen tuntemus. Kauppias voi myydä ensin aitoja teoksia ja luottamuksen synnyttyä väärennöksen. Eräs suomalainen taidekauppias maalautti Thaimaassa öljymaalauksia venäläisten mestarien mukaan, signeerasi ne ja myi ominaan esiintyen taiteilijana. [11]

Daliväärennökset vuonna 2004[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taidekauppias Erkki Juhani Minkkinen järjesti Salvador Dalín satavuotisjuhlan yhteydessä Dalí-näyttelyn vuonna 2004. Teokset olivat myös myynnissä. Usean ostajan epäiltyä teoksia väärennöksiksi poliisi ratsasi näyttelyn. [12] Tarkemmat tutkimukset osoittivat, että jopa 80 prosenttia esillä ja myynnissä olleista teoksista oli väärennöksiä.

Väärennöksiksi paljastui myös joukko Joan Mirón, Marc Chagallin, Pablo Picasson ja Andy Warholin teoksia. [13] [14] Poliisikuulusteluissa kävi ilmi, että väärennöskauppa oli jatkunut 20 vuotta. [15]

Esimerkki taideväärennöksestä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Who Painted What? Time. 29.1.1973. Time Online. Viitattu 1.8.2009. (englanniksi)
  2. a b c Taideväärennökset tulevat harvoin julkisuuteen Ylen uutiset. 5.6.2009. Yle. Viitattu 5.8.2009.
  3. Adrian Darmon: Forgeries, a Long History Museum Security Network. Viitattu 5.8.2009. en
  4. a b False Impressions: The Hunt for Big-Time Art Fakes, Thomas Hoving, Simon & Schuster, 1996.
  5. Beth Houghton: Art libraries as a source of false provenance (PDF) World Library and Information Congress: 69th IFLA General Conference and Council. 1.-9.8.2003. Viitattu 5.8.2009. en
  6. Stuart Gordon: Suuri huijausten kirja, s. 365. Euroword, 1999. ISBN 951-654-034-1
  7. Museotyön eettiset säännöt ICOM - Suomen komitea ry. Viitattu 2.8.2009.
  8. Ville Kolari: Jopa viidesosa kuvataiteesta väärennettyä Suomessa (artikkeli) Yle Uutiset. 12.1. 2012. Kulttuuri: Yleisradio OY. Viitattu 20.1.2012.
  9. Risto Rumpunen: Taulut testeissä. Näin löytyy väärennös Tiede. 23.3.2005. Viitattu 5.8.2009.
  10. Pauliina Laitinen-Laiho: Pauliina Laitinen-Laiho Taideväärennökset Tutkijan kotisivu. Viitattu 5.8.2009.
  11. a b Esa Vilenius: Aitoja väärennöksiä on eniten kotien seinillä Etelä-Saimaa. 5.4.2008. Viitattu 5.8.2009.
  12. Olli Koski: Dalí-jupakan ei uskota vaikuttavan taidemyyntiin Kauppalehti. 5.7.2004. Viitattu 5.8.2009.
  13. Dali centenary show full of fakes 24.8.2004. BBC News. Viitattu 5.8.2009. en
  14. Matti Huuhtanen: Finland police say hundreds of Dali works at exhibition were fakes North Country Times. 25.8.2004. Viitattu 5.8.2009. en
  15. Jyrki Seppälä: Taidekauppa - arvopaperimarkkinat, joita kukaan ei valvo (PDF) Police Basket 4/2004, s.15. Police Basket ry. Viitattu 5.8.2009.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Laitinen-Laiho, Pauliina: Taideväärennökset. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-29369-5.
  • Rumpunen Risto; Seppälä Jyrki: Väärää taidetta - taiderikollisuus Suomessa. Finanssi ja vakuutuskustannus Oy FINVA, 2004. ISBN 9789529770809, ISBN 9529770804.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]