Taisto Lalli

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Taisto Henrik Lalli (s. 3. helmikuuta 1989 Raisio) on suomalainen kreikkalais-roomalaisen tyylin painija. Kolmevuotiaana painimisen aloittanut Lalli edustaa Turun Voimamiehiä, joihin hän siirtyi vuonna 2001 Raision Voimamiehistä. Lallia valmentaa Ari Heikiö.[1]

96 kilogramman sarjasta 120 kg:n painoluokkaan vuonna 2009 siirtyneen Lallin paras kansainvälinen arvokisasaavutus on vuoden 2007 EM-kilpailujen kymmenes sija. MM-kilpailuissa hän on sijoittunut parhaimmillaan 16:nneksi vuonna 2010. Lalli on voittanut Pohjoismaiden mestaruuden vuonna 2011 ja PM-hopeaa vuonna 2010. Vuonna 2009 hän saavutti pronssia sekä juniorien EM- että juniorien MM-kilpailuista. Lisäksi Lallilla on kolme nuorten sarjojen PM-mitalia.

Elämä ja urheilu-ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuorten arvokisamitaleja ja aikuisten -edustuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lalli syntyi Raisiossa 3. helmikuuta 1989. Lalli aloitti kolmevuotiaana Raision Voimamiesten painikoulun. Isosta koostaan johtuen Lalli paini kymmenisen vuotta vanhempia poikia vastaan melko huonoin tuloksin, mutta iän karttuessa hän alkoi menestyä lajissa.[1] Muita Lallin lapsuudessa harrastamia lajeja olivat yleisurheilu ja maastohiihto. 12-vuotiaana hän päätti valita lajikseen painin.[2] Vuonna 2001 Lalli vaihtoi seuraa Turun Voimamiehiin.[1] Ensimmäisessä kansainvälisessä arvoturnauksessaan, vuoden 2005 kadettien (alle 17-vuotiaiden) Pohjoismaiden-mestaruuskilpailuissa hän voitti sarjan 85 kg. Seuraavana vuonna hän voitti toisen kadettien PM-kultansa, tällä kertaa 100 kg:n painoluokassa. Juniorien (alle 20-vuotiaiden) PM-kilpailuissa Lalli saavutti sarjan 96 kg hopeaa, ja kadettien EM-kilpailuissa hän hävisi sarjan 100 kg pronssiottelussa saavuttaen viidennen sijan.[3]

Vuonna 2007 Lalli kilpaili ensimmäisen kerran yleisessä sarjassa osallistuttuaan Sofian EM-kilpailuihin 96 kg:n painoluokassa. Ensimmäisellä kierroksella hän selätti albanialaisen Elis Gurin, mutta toisella kierroksella hän kärsi selätystappion ukrainalaisvastustajalle. Lopputuloksissa Lalli sijoittui kymmenenneksi. Hän kilpaili samana vuonna myös juniorien EM- ja MM-kilpailuissa sijoittuen 96 kg:n painoluokassa kymmenenneksi ja yhdeksänneksi. MM-turnauksessa hän voitti ensimmäisellä kierroksella slovenialaisvastustajansa jaksoin 2–0, mutta hävisi toisella kierroksella pronssille yltäneelle kazakstanilaiselle Nurmahan Tinaljeville. Vuonna 2008 Lalli osallistui toisiin aikuisten EM-kilpailuihinsa loukkaantuneen Rami Hietaniemen sijasta.[4] Hän hävisi avausottelunsa sarjassa 96 kg ukrainalaisvastustajalle jaksoin 0–2 ja sijoittui lopputuloksissa 27:nneksi. Saman vuoden juniorien EM-kilpailuissa Lalli oli sarjan 96 kg 13:s. Heinäkuun juniorien MM-kilpailuissa 96 kg:n sarjassa toiselta kierrokselta aloittanut Lalli paini pistevoitot yhdysvaltalais- ja unkarilaisvastustajistaan. Seuraavalla kierroksella hän hävisi pisteillä hopeaan yltäneelle iranilaispainijalle, ja joutui pronssiotteluun. Pronssiottelu oli melko tasainen, mutta vastassa ollut saksalainen voitti ottelun jaksoin 1–2, ja Lalli sijoittui viidenneksi.[3]

Vuonna 2009 Lalli nousi 120 kilogramman painoluokkaan, jossa on siitä lähtien kilpaillut. Tbilisissä kesäkuussa järjestetyissä juniorien EM-kilpailuissa hän paini pronssia. Elokuussa Lalli kilpaili Ankarassa juniorien MM-kilpailuissa, joiden kahdella ensimmäisellä kierroksella hän voitti uzbekistanilais- ja valkovenäläisvastustajansa antamatta pistettäkään. Kolmannella kierroksella hän hävisi jaksoin 1–2 hopealle yltäneelle venäläiselle, mutta kirgiisialaisesta painijasta keräilyottelussa tulleen selätysvoiton ansiosta Lalli selviytyi pronssiotteluun. Siinä hän voitti kroatialaisvastustajansa puhtaasti jaksoin 2–0 ja voitti EM-pronssinsa jatkoksi MM-pronssia.[5] Tämän jälkeen Lalli siirtyi ikänsä myötä pysyvästi yleiseen sarjaan.[3]

Yleinen sarja 2010–[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2010 Lalli paini huhtikuussa Bakun EM-kilpailuissa, joissa hänet arvottiin suoraan toiselle kierrokselle. Hän hävisi avausottelunsa israelilaispainijalle jaksoin 1–2 ja sijoittui lopputuloksissa 12:nneksi. Kesäkuussa Saksan Grand Prix'ssä Lalli oli kahdeksas, ja elokuussa hän voitti ensimmäisen yleisen sarjan Pohjoismaiden mestaruutensa. Syyskuussa Lalli kilpaili ensimmäisissä MM-kilpailuissaan Moskovassa, missä hän hävisi ensimmäisen kierroksen ottelunsa virolaiselle Heiki Nabille jaksoin 1–2.[3]

Vuonna 2011 Lalli paini Cristo Lutte –turnauksessa kolmanneksi. EM-kilpailuissa Dortmundissa hän hävisi avausottelunsa Viron Nabille puhtaasti jaksoin 2–0. Lallin lopullinen sijoitus oli 22:s. Pohjoismaiden-mestaruuskilpailuissa hän hävisi jälleen Nabille ja saavutti hopeaa. Elokuussa hän sijoittui Wladyslaw Pytlasinski –turnauksessa 11:nneksi, ja kuukautta myöhemmin Istanbulin MM-kilpailuissa hän hävisi ensimmäisen ottelunsa azerbaidžanilaisvastustajalle jaksoin 2–0 ja sijoittui lopputuloksissa 27:nneksi.[3]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lalli valmistui ylioppilaaksi Raision lukiosta vuonna 2007. Varusmiespalveluksensa hän suoritti Lahden urheilukoulussa vuosina 2007–2008. Vuonna 2008 hän aloitti opinnot Tampereen teknillisen yliopiston rakennustekniikan linjalla.[5]

Saavutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainväliset turnaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarja 120 kg, ellei toisin mainittu.[3]

  • MM-kilpailut: 16:s 2010, 27:s 2011
  • EM-kilpailut: parhaimmillaan kymmenes 2007 (96 kg) (12:s 2010, 22:s 2011, 27:s 2008 (96 kg))
  • Pohjoismaiden-mestaruuskilpailut: kultaa 2010, hopeaa 2011
  • Cristo Lutte –turnaus: kolmas 2011
  • Saksan Grand Prix –turnaus: kahdeksas 2010
  • Wladyslaw Pytlasinski –turnaus: 11:s 2011
  • Junioreiden (alle 20-vuotiaiden) MM-pronssia 2009, viides 2008 (96 kg), yhdeksäs 2007 (96 kg)
  • Junioreiden EM-pronssia 2009, kymmenes 2007 (96 kg)
  • Juniorien PM-hopeaa 2006 (96 kg)
  • Kadettien (alle 17-vuotiaiden) EM-kilpailujen viides 2006 (100 kg)
  • Kadettien PM-kultaa 2005 (85 kg) ja 2006 (100 kg)

Aikuisten SM-mitalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde: Painiliitto[6]

  • Kreikkalais-roomalainen paini
    • 96 kg: pronssia 2007, hopeaa 2008
    • 120 kg: kultaa 2009, 2010 ja 2011[7]
  • Vapaapaini
    • 96 kg: pronssia 2006
    • 120 kg: pronssia 2007

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Lalli Taisto Henrik
  2. Taisto Lalli turunvoimamiehet.com. Viitattu 5.8.2011. [vanhentunut linkki]
  3. a b c d e f Lalli, Taisto (FIN)
  4. Taisto Lalli korvaa Rami Hietaniemen EM-molskilla iltasanomat.fi. Viitattu 5.8.2011. [vanhentunut linkki]
  5. a b Taisto Lalli paini MM-pronssia yle.fi. Viitattu 5.8.2011. [vanhentunut linkki]
  6. SM-mitalistit painiliitto.net. Viitattu 5.8.2011.
  7. Janakkalassa painittiin uusia mestareita 26.2.2011. YLE Urheilu. Viitattu 5.8.2011.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]