Taikonautti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Taikonautti on termi, jota käytetään Kiinan kansantasavallan avaruuslentäjistä.

Kiinalaiset viranomaiset ja uutislehdet käyttävät kiinankielistä nimitystä yuhangyuan (宇航員), joka voidaan karkeasti kääntää avaruussuunnistajaksi. Toisin kuin aikoinaan neuvostoliittolaiset, kiinalaiset eivät pyri saamaan englanninkielistä mediaa käyttämään tiettyä englanninkielistä nimitystä taikonauteista. Termin kehittivät länsimaiset joukkotiedotusvälineet sanasta taikong (太空), joka on "avaruus" mandariinikiinaksi.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Lennot

Kiina teki vuonna 2003 useita miehittämättömiä koelaukaisuja Shenzhou-avaruusaluksellaan.

2. tammikuuta Shanghain avaruuskeskuksen johtaja Yuan Jie ilmoitti, että Kiina aikoo laukaista ensimmäisen miehitetyn lennon vuoden 2003 toisella neljänneksellä. Yang Liweistä tuli Kiinan ensimmäinen taikonautti 15. lokakuuta 2003; hän lensi Shenzhou 5 -avaruusaluksella.

Vuonna 2005 kiinalaiset laukaisivat toisen miehitetyn lennon avaruuteen. Shenzhou 6-aluksella lensi kaksi miestä, Fèi Jùnlóng ja Niè Hǎishèng. Lennolla tehtiin muun muassa ratamuutoksia ja kokeiltiin aluksen kiertorataosaa. Lento kesti noin viisi vuorokautta.

25. syyskuuta 2008 Kiina laukaisi Shenzhou 7-aluksen, jossa oli kolmen hengen miehistö. Kiinan historian ensimmäinen avaruuskävely tapahtui perjantaina 26. syyskuuta 2008, jolloin lennon komentaja Zhai Zhigang suoritti vajaan 20 minuutin avaruuskävelyn Kiinan lipun kanssa. Tapaus nähtiin myös suorana lähetyksenä Kiinan televisiossa.[1]

[muokkaa] Naistaikonautti

Wang Yaping, 32-vuotias Kiinan ilmavoimien kuljetuslentäjä, on toinen taikonauttikoulutukseen 2010-luvulla valituista naisista.[2]

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Lähdeviitteet

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut