Psilosybiinisienet

Wikipedia

Ohjattu sivulta Taikasieni
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tuoreita suippumadonlakkeja

Psilosybiinisieniksi (puhekielessä taikasienet) kutsutaan sieniä, jotka sisältävät psykedeelisesti tajuntaan vaikuttavia tryptamiineja; psilosybiiniä ja psilosiiniä, joita sisältävät lukuisat madonlakki-, kirjoheltta-, ja Copelandia-sukujen sienet vaihtelevin pitoisuuksin. Osa sienistä sisältää myös niiden N-demetyloituneita johdannaisia, baeosystiinia (4-fosforyylioksi-N-metyylitryptamiini) ja norbaeosystiinia (4-fosforyylioksitryptamiini), joista ainakin baeosystiinin on osoitettu olevan aktiivinen. Myös muita aryylialkyyliamiineja ja niiden johdoksia esiintyy sienissä pieniä määriä. Hermostoon keskittyvän kokonaisvaikutuksen kannalta merkittävimmät alkaloidit ovat psilosiini ja psilosybiini.

Suomessa kasvavista sienistä merkittäviä määriä psilosybiiniä ja jossain määrin myös psilosiinia sisältää suippumadonlakki, sekä melko harvinainen reunuskirjoheltta.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Historia

Psilosybiinisienten käyttö juontaa juurensa vuosituhansien taakse, jolloin niitä käytettiin Meksikossa ja Keski-Amerikassa keskeisessä osassa uskonnollissävytteisissä seremoniamenoissa. Asteekit käyttivät Psilocybe mexicana-sienistää termiä teonanacatl eli jumalten liha. Espanjalaiset valloittajat pyrkivät tukahduttamaan sienten rituaalisen käytön, mikä johti kyseisen kulttuurin hiipumiseen vuoteen 1953 asti.

Sienet olivat länsimaailmalle suhteellisen tuntemattomia kunnes R. Gordon Wasson, newyorkilainen pankkiiri, toi Meksikosta mukanaan sieninäytteitä ja kertomuksia niiden käytöstä. Kun Wassonin artikkeli psilosybiinisienistä julkaistiin Life-lehdessä toukokuussa 1957, miljoonat amerikkalaiset kuulivat niistä ensimmäistä kertaa.

Psilosybiinin ja psilosiinin eristi ensimmäisenä Albert Hofmann kumppaneineen Psilocybe mexicana -lajista vuonna 1958. Hofmann myös syntetisoi molemmat aineet pian eristyksen jälkeen. Sienten viihdekäyttö alkoi pian tämän jälkeen, muun muassa Terence McKennan kehittämän sisäkasvatustekniikan ansiosta. Viime vuosina sienten saatavuutta ja käyttöä ovat lisänneet internetin kautta levinneet kasvatusohjeet ja tilattavat, valmiiksi itiöitä ja kasvualustaa sisältävät kasvatuslaatikot.[1]

[muokkaa] Käyttäminen ja vaikutukset

Kuivattuja suippumadonlakkeja
Kuivattu huurumadonlakki

Psilosybiinisienet käytetään tuoreina tai kuivattuina. Ne voidaan nauttia suun kautta syötynä tai esimerkiksi teeksi keitettynä.

Psilosiini on varsin herkkä hapettumiselle eikä kestä säilömistä hyvin sen hajotessa lähes kokonaan kuivausprosessin aikana. Sen sijaan psilosybiini on hyvin vakaa aine ja voi säilyä eräiden tutkimusten mukaan hyvissä olosuhteissa jopa satoja vuosia. Tuoreet sienet sisältävät noin 90 % vettä, joten kuivatuissa sienissä vaikuttavien aineiden osuus sienten painosta on noin kymmenkertainen tuoreisiin verrattuna.

[muokkaa] Vaikutus ihmiselimistössä

Kehossa psilosybiini pilkkoutuu nopeasti ja perusteellisesti psilosiiniksi, joka on aineen vaikuttava muoto.lähde? Kokonaisvaikutuksen kannalta keskeisimmät aineet siirtyvät verenkierron kautta hermostoon, jossa ne alkavat yleensä 15 minuutin kuluttua sienimateriaalin nielemisestä vaikuttaa useisiin serotoniinin kanssa toimiviin välittäjäainereseptoreihin tuottaen hyvänolontunnetta, aistihavainnollista herkistymistä, tarkentumista ja muuntumaa, tihentynyttä sykettä, ruumiinlämmön kohoamista sekä pupillien laajentumista. Sienen vaikuttaessa esiintyy usein myös lihasheikkoutta, huimausta, ahdistusta sekä pelkotiloja. Myös pahoinvointia ja oksentelua voi ilmetä varsinkin suuremmilla ja kuivatuilla annoksilla, mikä viittaa elimistön vaikeuksiin sienimateriaalin käsittelemisessä. Toisin kuin useiden muiden psykedeelien kohdalla, psilosybiinisienten huomattavimmat vaikutukset kestävät vaikuttavien aineiden määrästä sekä aineenvaihdunnasta riippuen useimmiten kolmesta seitsemään tuntiin, jonka jälkeen saattaa esiintyä päänsärkyä.[2][3][4]

Vaikutusten alkuvaiheessa yleistä on tahaton haukottelu ilman väsymystä sekä usein jonkin asteista psyykkistä ja/tai fyysistä hermostuneisuutta. Vaikutukset alkavat nopeammin, jos sieniaines jauhetaan hyvin ja/tai nautitaan esimerkiksi lämpimänä teejuomana.

Pienemmillä annoksilla (n. 4-6 mg psilosybiiniä) vaikutukset keskittyvät lähinnä mielialaan. Usein käyttäjä tuntee miellyttävää ajattelun ja kehon rentoutumista sekä erottumista ympäristöstään.lähde? Myös keho saattaa tuntua lämpimältä.

Suuremmilla annoksilla (n.10-20 mg psilosybiiniä) psilosybiini tuottaa psykedeeleille tyypillisen tilan. Käytännössä tämä tarkoittaa erilaisia aistiharhoja ja aistimusten korostumisia. Usein minäkuvan ja ympäristön rajat hämärtyvät. Koska vaikutukset perustuvat lähinnä muuntuneeseen arjen kokemiseen, vaikuttavat (ennakko)asenne ja ympäristö hyvin voimakkaasti lopullisen kokemuksen luonteeseen.

[muokkaa] Hyötykäyttö

Psilosiinillä ja sen johdannaisaineilla on useita hyötykäyttömahdollisuuksia niin ruumiin kuin mielenterveysongelmienkin hoidossa. Psilosybiinisienten ja niiden sisältämien tryptamiinien lääkinnällistä käyttöä on kokeiltu hyvin tuloksin sarjoittaisen päänsäryn hoitamisessa,[5] minkä lisäksi John Hopkins -yliopiston teettämän tutkimuksen vapaaehtoiset osallistujat kokivat saaneena psilosybiinistä merkittävää hyötyä jopa 14 kuukautta kokemuksen jälkeen. Kyseisen kokeen tulosten, yleisen hyvinvoinnin lisääntymisen perusteella psilosybiinisienten sisältämistä aineista voi olla merkittävää hyötyä riippuvaisuuksien hoitamisessa.[6]

[muokkaa] Käytön riskit

Psilosybiinisienten käytön turvallisuus on kiistelty aihe. Sienikirjoissa ne määritellään usein myrkyllisiksi. Fyysisesti psilosybiinisienet eivät kuitenkaan ole merkittävän vaarallisia. Vaikuttavan aineen psilosybiinin LD50-arvo eli puolet koe-eläimistä tappava annos on rotilla noin 280mg/kg (vrt. kofeiini 192mg/kg tai nikotiini 50mg/kg). Aikuisen ihmisen pitäisi syödä hengenvaarallista annosta varten kymmeniä kiloja tuoreita sieniä. Tunnetut tapaukset esimerkiksi vauroista sisäelimille liittyvät poikkeuksetta väärien sienten nauttimiseen.[1]

Kuten lähes kaikkia päihteitä, psilosybiiniä voidaan käyttää tavalla joka on vaaraksi käyttäjän tai muiden turvallisuudelle tai hyvinvoinnille (esim. autolla ajaminen päihtyneenä; käyttö joka haittaa työntekoa, koulunkäyntiä tai ihmissuhteita). Psilosybiini ei kuitenkaan aiheuta fyysistä riippuvuutta kuten eivät muutkaan ns. klassiset hallusinogeenit (LSD, psilosybiini ja meskaliini). Psykologisen riippuvuuden kannalta tärkeää pakonomaista halua saada päihdettä ei myöskään esiinny. Tätä tukee myös havainto siitä etteivät koe-eläimet ala käyttämään psykedeelejä vapaaehtoisesti toisin kuin esimerkiksi alkoholia ja kokaiinia. Lääketiede ei myöskään tunne minkäänlaisia vieroitusoireita seurauksena psilosybiinin käytön lopettamisesta. Psilosybiiniin liittyvää ongelmakäyttöä esiintyykin usein ns. sekakäyttäjillä jotka ovat riippuvaisia muuntuneista tajunnantiloista yleisellä tasolla.[1]

Psykologiset riskit riippuvat paljolti ympäristöstä ja käyttäjän mielialasta. Underground-piireissä syntynyt käsite "set and setting" tunnustetaan nykyään myös lääketieteessä. Psykedeelinen tila saattaa nostaa pintaan ahdistusta, pelkoa, levottomuutta tai vainoharhaisuutta. "Huonoksi tripiksi" on kutsuttu sellaista psykedeelikokemusta, jossa käyttäjä ei koe pystyvänsä kohtaamaan esille nousevia tuntemuksia. Miellyttävä ympäristö ja huolellinen valmistautuminen luovat pohjaa kokemuksen turvallisuudelle. Johns Hopkins -yliopiston tutkimuksen mukaan noin kolmasosa tunsi kontrolloiduissakin olosuhteissa merkittävää pelkoa jossain vaiheessa kokemusta.[6]

Psilosybiinisienet voivat laukaista piilevän mielisairauden. Riski saattaa olla suurempi jos käyttäjällä on sukunsa kautta perinnöllistä taipuvaisuutta esimerkiksi skitsofreniaan tai kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Psykoosit ovat kuitenkin suhteellisen harvinaisia. Yhden tutkimuksen mukaan 1200 ihmisestä joilla testattiin hallusinogeenejä vain yhdellä laukesi yli 48 tuntia kestänyt psykoosi, ja hänkin oli skitsofreniaa sairastavan kaksoisveli.[1]

[muokkaa] Lainsäädäntö

YK:n Psykotrooppisia aineita koskeva yleissopimus (1971) velvoittaa kaikkia osapuolia kieltämään psilosybiinin ja psilosiinin. Psilocybe-sienien vaikuttavat aineet ovat näin ollen laittomia Suomessa ja kaikissa sopimuksen hyväksyneissä maissa. Maailman 217 itsenäisestä valtiosta 183 on mukana sopimuksessa.[7] Jäsenvaltioille jää kuitenkin jonkin verran varaa tulkita ovatko itse sienet laittomia. Hollannissa tuoreiden Psilocybe-sienien myynti oli pitkään laillista ns. smart shopeissa mutta kiellettiin 1. joulukuuta 2008 muutaman negatiivista julkisuutta keränneen turistikuoleman jälkeen. Psilosybiinisienten osuudesta ko. kuolemiin on kiistelty. Psilocybe-sienet ovat olleet Suomessa täydellisen kasvatuskiellon alla 1. syyskuuta 2008 lähtien.[8] Sienten saatavuus luonnosta kuitenkin vaikeuttaa käytön hallintaa, eivätkä viranomaiset ole pyrkineet rajoittamaan niiden luontaista esiintymistä.

[muokkaa] Lähteet

  1. ↑ 1,0 1,1 1,2 1,3 MW Johnson, WA Richards, RR Griffiths: Human hallucinogen research: guidelines for safety. Journal of Psychopharmacology, 1. heinäkuuta 2008, nro 5. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  2. ↑ Piippo, Sinikka & Salo, Ulla: Mielen ja rakkauden kasvit, s. 243. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-28943-4.
  3. ↑ Turkington, Carol: Poisons and antidotes, s. 131. , 1996. ISBN 0-8160-2825-7.
  4. ↑ [1], Erowid Psilocybin Mushroom Vault : Effects
  5. ↑ [2], Erowid Psilocybin Mushroom Vault : Cluster Headaches Treatment with Psilocybin
  6. ↑ 6,0 6,1 Helsingin Sanomat: Tutkimus: Huumaavat sienet auttavat riippuvuuksien hoidossa. Helsingin Sanomat, 1. heinäkuuta 2008. Artikkelin verkkoversio.
  7. ↑ Convention on Psychotropic Substances, 1971 3. marraskuuta 2008. Yhdistyneet Kansakunnat. (englanniksi)
  8. ↑ YLE Uutiset: Huumelain uudistus vihdoin eduskunnalle 31. lokakuuta 2008.

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Aiheesta muualla

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Psilosybiinisienet
Henkilökohtaiset työkalut