Taide taiteen vuoksi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
James McNeill Whistler, Nokturno: Harmaata ja kultaa - Lumi Chelseassa, 1876.
Arno Breker, Puolue, 1942. Totalitarististen maiden johtajat vastustavat taidetta taiteen vuoksi.
Elokuvayhtiö Metro-Goldwyn-Mayerin logossa lukee "Ars gratia artis" eli taide taiteen vuoksi.

Taide taiteen vuoksi , (ransk. l’art pour l’art tai lat. ars gratia artis) on 1800-luvulla yleistynyt iskulause. Sanonta ilmaisee monen kirjailijan ja taiteilijan käsitystä siitä, että taide ei tarvitse perusteluja, eikä sen tarvitse palvella poliittisia, kasvatuksellisia tai muitakaan tavoitteita.[1]

Varsinkin 1800-luvun lopulla esiintynyt estetismi tai esteettinen liike suosi ajatusta taiteesta taiteen vuoksi.

Sanontaa on myöhemmin usein käytetty vähättelevästi paitsi taiteessa myös muualla tarkoittamaan tyhjänpäiväistä toimintaa eli tekemistä tekemisen itsensä vuoksi.

Käyttöön 1800-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lauseen otti käyttöön 1800-luvun alussa ranskalainen taidefilosofi Théophile Gautier, joka korosti muodon täydellisyyttä ilmaisun kustannuksella. Gautierin taideteoria tarkastelee taidetta sisäisen maailman mikrokosmoksena, joka havaitaan ja käännetään ulkoisen maailman ilmiasun kautta tarkastelijalle. Taiteen ymmärtäminen on Gautierille hänen ”siirtämistään” puhtaiden emootioiden, väkivallan ja aistimusten maailmaan, jotka tehostavat taiteen dramaattista totuutta. Tämä idealismi johtaa taiteen uskonnolliseen kokemiseen, jota Gautier nimitti ”taiteen temppeliksi”, joka on melko ironinen näkökulma henkilölle, joka piti itseään nykyajan pakanana. Hänen subjektiivisuuden painotuksensa taiteen arvostuksessa vaikutti muun muassa Charles Baudelaireen hänen nuoruudessaan. Gautierin lähestymistavan vetovoima jatkui myös 1900-luvulla, vaikka se korvattiinkin toisilla metodologioilla.[2]

Myös wieniläinen musiikkikriitikko Eduard Hanslick, sekä ranskalainen filosofi Victor Cousin mainitaan ajatuksen varhaisina edistäjinä.[3][1] Myös esimerkiksi Edgar Allan Poe kirjoitti eräässä esseessään aiheesta ”runoutta runouden vuoksi”. Gautier teki sanonnasta kuitenkin tunnuslauseen suuntaukselle, jonka mukaan taidetta tulee luoda ja arvostaa siksi, että se on taidetta. Ajattelutapa oli seurausta Euroopan teollistumisesta; aikaisemmin taiteen avulla oli lähinnä kerrottu, miltä asiat näyttävät, ja taidetta oli käytetty kuvaamaan pääasiassa uskonnollisia aiheita.

Käsitettä käytetään varsinkin seuraavien taiteilijoiden ja kirjailijoiden yhteydessä: Theophile Gautier Charles Baudelaire, James A. McNeill Whistler, Oscar Wilde ja Edgar Allan Poe.[4]

Arvostelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taide taiteen vuoksi oli 1800-luvun boheemien vastalause niille, jotka halusivat taiteen palvelevan yhteiskunnallisia tai moraalisia tarkoitusperiä. Vastakkaisia suuntauksia edusti esimerkiksi John Ruskin.

Myös sosialisteilla oli yhtä korkealentoisia käsityksiä taiteen tarkoituksesta, mutta he korostivat taiteen tehtävää yhteiskunnan uudistajana. Sosialistinen kritiikki torjui uuden ajatuksen taiteesta formalistisena ja surkeana. Heidän mukaansa taidetta ei saisi siirtää norsunluutorniin esteettisille munkeille. Päinvastoin se pitäisi vetää mukaan yhteiskuntajärjestyksen mullistamiseen. Taideteoksen tulisi kuvata niitä epäoikeudenmukaisuuksia, jotka vielä kahlitsevat ihmisiä. Näin taiteen innostamien silmien pitäisi avautua ja vastarinnan takomisen alkaa. Kriitikon tehtävä oli johdattaa taiteilijoita ja välittää niitä arvoja, joista taiteilijat saivat elantonsa.[3]

Ajatusta taiteesta taiteen vuoksi vastustivat jyrkästi totalitarististen yhteiskuntien johtajat ja sosialististen maidenkin ainoaksi virallisesti sallituksi taidesuuntaukseksi nimettiin sosialistinen realismi.

Ajatuksen jatkajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajatus taiteesta taiteen vuoksi syntyi romantiikan aikakaudella ja sen jatkajaksi modernismin aikana tuli kirjallisuuskritiikissä formalistisia ajatuksia kehittänyt Roger Fry tai amerikkalainen taidekriitikko Clement Greenberg. Heidän mukaansa taiteesta nauttiminen tuli käsittää jonain henkisenä, samansuuntaisena kuin uskonnollinen mietiskely. Mitä korkeammalle kohotettuna ja vapaampana maailmasta, sen parempi. Taide sai piirteitä uskonnon korvaajana ja kriitikoista tuli henkisiä tiennäyttäjiä, joiden odotettiin olevan ankaria niitä kohtaan, jotka poikkesivat tästä aidosta esteettisestä järjestyksestä.[3]

Elokuvayhtiö Metro-Goldwyn-Mayer otti iskulauseen tunnuskuvioonsa — leijonan päätä kiertävässä nauhassa lukee Ars gratia artis.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b art for art’s sake Encyclopedia Britannica. Viitattu 26.8.2010. (englanniksi)
  2. Sorensen, Lee (toim.): Gautier, Théophile Dictionary of Art Historians. Viitattu 26.8.2010. (englanniksi)
  3. a b c Anderberg, Thomas: Alla är vi kritiker, s. 322. Stockholm: Atlas, 2009. ISBN: 978-91-7389-360-2. (ruotsiksi)
  4. Delahunt, Michael: art for art's sake ArtLex, Art Dictionary. Viitattu 26.8.2010. (englanniksi)