Taide- ja kulttuurikaanon

Kristus Pantokrator, ikoni Pyhän Katariinan luostarissa, Siinailla, 6.-7. vuosisata. Ikoni on kuva, joka on määritelty kaanoneilla.

Taide- ja kulttuurikaanon tarkoittaa kahta asiaa. Se voi olla luettelo taideteoksista, jotka katsotaan ohjeellisiksi, sitoviksi, erityisen arvovaltaisiksi, aidoiksi, tärkeimmiksi tai parhaimmiksi. Kaanon voi myös tarkoittaa taiteellisen kuvaamisen tai ilmaisun sääntöjä, mittasuhteita, kaavoja ja kuvaamistapoja jokin taiteen tai kulttuurin alan sisällä, esimerkiksi ihmiskehon ihanteelliset mittasuhteet, sosialistinen realismi, polyfonisen musiikin kaanon, ortodoksisen jumalanpalveluksen virsijakso, uusklassinen kaanon ja niin edelleen.

Kaanon on arvojärjestelmä ja periaate, jota on käytetty määrittelemään ja erottelemaan ”hyvän” ja ”huonon”, ”hyväksyttävän” ja ”ei-hyväksyttävän” rajaviivoja. Kaanonin luonne on voimakkaasti ohjaava.

Valtion määrittelemiä kulttuurikaanoneita on julkaistu Neuvostoliitossa (katso Sosialistinen realismi), Hollannissa Tanskassa ja Latviassa. Myös Ruotsissa ja Suomessa on ehdotettu kulttuurikaanoneiden käyttöönottoa.

Tanskan kaanonit

Trundholmin aurinkovaunu pronssikaudelta on yksi 108:sta Tanskan valtion kulttuurikaanoniin kuuluvasta taideteoksesta.

Uusklassismin kaanoneita. Arkkitehti Gaetano Landrianin (1837-1899) muistolatta Milanossa, Italiassa.

Tanskan kulttuurikaanonit on luettelo 108 taideteoksesta, jotka virallisen tahon mukaan ovat oleellisia Tanskan kulttuuriperinnössä. Kulttuurikaanonit toi esille konservatiivinen kulttuuriministeri Brian Mikkelsen loppuvuodesta 2004. Kaanonit valitsi 35 hengen valitsijajoukko, joka koostui pääasiassa tanskalaisen kulttuuriperinnön piirissä työskentelevistä. Kaanonit valittiin arkkitehtuurista, muotoilusta, kuvataiteesta, teatterista, kirjallisuudesta, elokuvasta ja musiikista. Lisäksi valittiin erikoiskaanon lastenkulttuurista.

Tanskan kaanonit julkaistiin alkuvuodesta 2006. Ministeri Mikkelsenin mukaan listat ovat tärkeitä syntyperäisten tanskalaisten lisäksi myös maahanmuuttajille. Ne kertovat, mitä on tanskalaisuus. Kaanoneissa mainitaan hyvin tanskalaiseksi kirjallisuudeksi esimerkiksi H. C. Andersenin Pieni Merenneito ja Karen Blixenin Talvisia tarinoita.

Ruotsin kaanonehdotus

Ruotsissa Kansanpuolue liberaalien kansanedustaja Cecilia Wikström ehdotti vuonna 2006, että valtion pitäisi laatia lista siitä, mikä on kulttuuria ruotsalaisimmillaan. Toimikunnat valitsisivat kirjallisuudesta, musiikista, arkkitehtuurista ja muilta taiteenaloilta tärkeimmät teokset kulttuurikokoelmaksi. Dagens Nyheterin mukaan Wikströmin ajatus olisi "sementoida selkeä idea ruotsalaisuudesta".

Suomen kaanonehdotus

Eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Kaarina Dromberg (kok.) ehdotti suomalaista kulttuurikaanonia kesällä 2006. Dromberg sanoi, että "Kyse ei ole oikean ja väärän listaamisesta. Pelko valtion ohjailusta on aivan turhaa. Tärkeää on, että pienet kulttuurialueet, joihin Suomikin kuuluu, vaalivat omaa kulttuuriaan." Drombergin mukaan oman kulttuurin määrittely: "...helpottaisi myös muiden kulttuurien läpäisyä ja voisi auttaa suomalaisia ymmärtämään kulttuurin merkitystä. Vahvojen perusteosten tunteminen on suomalaiselle identiteetille tärkeää."

Ajatus poiki runsaasti keskustelua. Kansanedustaja Outi Mäkelä (kok.) kommentoi kaanonesitystä: ”Ilahduttavasti keskustelu kulttuuriperimästämme ja sen esiin nostamisesta on käynnistynyt Drombergin kulttuurikaanon ajatuksen myötä.” Mäkelä totesi tosin, että ”Keskustelun ei tarvitse välttämättä johtaa listaan merkkiteoksista, mutta tärkeää olisi että tiedostamme laajemmin oman kulttuurisen taustamme ja osaamme viestiä sen muiden kulttuurien edustajille.”

Pohjoismaiden kulttuurikaanon

Vuonna 2006 Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan Kulttuuri- ja koulutusvaliokunnassa keskusteltiin vilkaasti erityisen pohjoismaisen kulttuurikaanonin luomisesta. Ehdotus sai sekä kannatusta että vastustusta. Vastustajien mukaan kaanonin luominen on hankalaa, koska monilla pohjoismaalaisilla on erilainen kulttuuritausta. Puolustajien mukaan kaanon liittyisi luontevasti ”Pohjoismaat globaalina voittaja-alueena” -projektiin, koska sen avulla voitaisiin lisätä tietämystä naapurimaista ja vahvistaa Pohjoismaiden yhteenkuuluvuutta. Valiokunta totesi, että nationalistisilta ja kaupallisilta painotuksilta on kuitenkin pyrittävä välttymään ja päätti jatkaa keskustelua aiheesta.

Vuoden 2007 toimintakertomuksessa Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta päätti kuitenkin luopua erityisen pohjoismaisen kulttuurikaanonin valmistelusta, "koska kaanon on käsitteenä niin kuormitettu."

Kansallisvaltion puolustuslinja?

Hannele Koivunen ja Leena Marsio tarkastelevat kulttuurikaanoneita Suomen opetusministeriön julkaisussa Reilu kulttuuri? Kulttuuripolitiikan eettinen ulottuvuus ja kulttuuriset oikeudet. Kirjoittajat toteavat, että kansallisvaltion taloudellinen merkitys on globaalitalouden oloissa muuttunut tai murtunut ja kysymys kaanonista saattaa heijastella sitä, että kansallisvaltiolle haetaan kulttuurista puolustuslinjaa. Kirjoittajien mukaan on ilmeistä, että tässä yhteydessä käytetty puhetapa merkitsee politiikan kulttuuristumista ja etnisten painotusten yhdistämistä kulttuuripolitiikkaan. Kulttuuripolitiikasta on tullut maahanmuuttopolitiikan väline ja perustelu, jossa kansallinen tai eurooppalainen hegemonia asetetaan vastakkain maahanmuuttajien ja monikulttuurisuuden kanssa.

Aiheesta muualla

• Kulturkanon, Tanskan valtion kulttuurikaanon, Tanskan kulttuuriministeriö. (tanskaksi) (englanniksi)