Tahmavillakko

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tahmavillakko
Kleverig kruiskruid R0020097.JPG
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Asterales
Heimo: Asterikasvit Asteraceae
Suku: Villakot Senecio
Laji: viscosus
Kaksiosainen nimi
Senecio viscosus
L.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Tahmavillakko Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Tahmavillakko Commonsissa

Tahmavillakko (Senecio viscosus) on asterikasveihin kuuluva pahanhajuinen ja tahmeavartinen ja -lehtinen kasvi. Tahmavillakko on myrkyllinen. Suomessa laji on tulokaslaji.[1]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksivuotinen tahmavillakko kasvaa 20–50 korkeaksi. Tanakahko varsi on haaraton tai ylhäältä haarova. Koko varsi ja lehdet ovat tahmeakarvaisia, minkä vuoksi kasvi on tavallisesti roskan sotkema. Alemmat lehdet ovat lyhytruotisia, ylemmät ruodittomia, vastapuikeita, pariliuskaisia, lehden liuskat hampaisia. Kukat ovat keltaisia. Pienissä mykeröissä on noin 12 kielikukkaa. Tahmavillakon kukinta-aika ulottuu heinäkuusta lokakuuhun. Kasvi tuottaa pitkän kukinta-aikansa aikana valtavan määrän siemeniä.[1][2]

Tahmavillakon roskaantunut lehti.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tahmavillakko on levinnyt lähes koko Eurooppaan itäisintä osaa lukuun ottamatta. Sitä tavataan myös tulokaslajina Pohjois-Amerikassa.[3] Suomessa laji on yleisin Etelä-Suomessa, mutta sitä tavataan yleisesti Oulun korkeudelle saakka.[4]

Tahmavillakko on Suomessa tulokaslaji, joka on kulkeutunut maahan 1800-luvulla toisaalta Pietarista liikenteen mukana, toisaalta satamakaupunkeihin laivojen painolastihiekassa. Laji säilyi pitkään satunnaistulokkaana ja alkoi levitä laajemmalle vasta 1930–1940-luvuilla. Alun perin tahmavillakko on peräisin Välimeren maista.[1][5]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tahmavillakkoa tavataan monien muiden tulokaslajien tapaan rautateillä, tienvarsilla, hiekkakuopilla, joutomailla, hiekkarannoilla, kallioilla ja pelloilla.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Yliopistopaino, Helsinki 2005.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Tolvanen, Mattias: Tahmavillakko. Teoksessa Luonnossa. Kasvit II. Toim. Piirainen, Mikko. Weilin+Göös Oy, Porvoo 2008, s. 147.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Tolvanen 2008, s. 147.
  2. a b Retkeilykasvio 1998, s. 434.
  3. Den virtuella floran: Klibbkorsört (ruots.) Viitattu 17.5.2009.
  4. Kasviatlas 2008: Tahmavillakon levinneisyys Suomessa Viitattu 6.1.2010.
  5. Oulun kasvit 2005, s. 401.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]