Tahmavillakko
| Tahmavillakko | |
|---|---|
,_Kilmaurs,_East_Ayrshire.jpg) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Asterales |
| Heimo: | Asterikasvit Asteraceae |
| Tribus: | Senecioneae |
| Suku: | Villakot Senecio |
| Laji: | viscosus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Senecio viscosus |
|
| Katso myös | |
Tahmavillakko (Senecio viscosus) on asterikasveihin kuuluva pahanhajuinen ja tahmeavartinen ja -lehtinen kasvi. Se on myrkyllinen. Suomessa tahmavillakko on tulokaslaji.[1]
Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yksivuotinen tahmavillakko kasvaa 20–50 senttimetriä korkeaksi. Tanakahko varsi on haaraton tai ylhäältä haarova. Koko varsi ja lehdet ovat tahmeakarvaisia, minkä vuoksi kasvi on tavallisesti roskan sotkema. Alemmat lehdet ovat lyhytruotisia, ylemmät ruodittomia, vastapuikeita, pariliuskaisia, ja lehden liuskat hampaisia. Kukat ovat keltaisia. Pienissä mykeröissä on noin 12 kielikukkaa. Tahmavillakon kukinta-aika ulottuu heinäkuusta lokakuuhun. Kasvi tuottaa pitkän kukinta-aikansa aikana valtavan määrän siemeniä.[1][2]
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tahmavillakko on levinnyt lähes koko Eurooppaan itäisintä osaa lukuun ottamatta. Sitä tavataan myös tulokaslajina Pohjois-Amerikassa.[3] Suomessa laji on yleisin Etelä-Suomessa, mutta sitä tavataan yleisesti Oulun korkeudelle saakka.[4]
Tahmavillakko on Suomessa tulokaslaji, joka on kulkeutunut maahan 1800-luvulla toisaalta Pietarista liikenteen mukana, toisaalta satamakaupunkeihin laivojen painolastihiekassa. Laji säilyi pitkään satunnaistulokkaana ja alkoi levitä laajemmalle vasta 1930–1940-luvuilla. Alun perin tahmavillakko on peräisin Välimeren maista.[1][5]
Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tahmavillakkoa tavataan monien muiden tulokaslajien tapaan rautateillä, tienvarsilla, hiekkakuopilla, joutomailla, hiekkarannoilla, kallioilla ja pelloilla.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Yliopistopaino, Helsinki 2005.
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
- Tolvanen, Mattias: Tahmavillakko. Teoksessa Luonnossa. Kasvit II. Toim. Piirainen, Mikko. Weilin+Göös Oy, Porvoo 2008, s. 147.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Tolvanen 2008, s. 147.
- ↑ a b Retkeilykasvio 1998, s. 434.
- ↑ Den virtuella floran: Klibbkorsört (Senecio viscosus) (levinneisyyskartat) Den virtuella floran. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 17.5.2009.
- ↑ Kasviatlas 2008: Tahmavillakon (Senecio viscosus) levinneisyys Suomessa Kasviatlas. Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 6.1.2010.
- ↑ Oulun kasvit 2005, s. 401.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Suomen Lajitietokeskus: Tahmavillakko (Senecio viscosus)
- Kasviatlas 2022: Tahmavillakon (Senecio viscosus) levinneisyys Suomessa.
- Luontoportti: Tahmavillakko (Senecio viscosus)
- United States Department of Agriculture (USDA): Senecio viscosus (englanniksi)
|