Tadžikistan yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sija                   Yhteensä
56. 2 1 0 3

Tadžikistan on osallistunut yleisurheilun ulkoratojen maailmanmestaruuskilpailuihin vuodesta 1993 lähtien. Sitä ennen maan urheilijat edustivat Neuvostoliittoa. Tadžikistanin ainoat MM-mitalistit ovat moukarinheittäjät Andrei Abduvalijev ja Dilšod Nazarov. Abduvalijev voitti kultaa Stuttgartissa 1993 ja Göteborgissa 1995 ja Nazarov hopeaa Pekingissä 2015. Näiden mitalisijojen lisäksi ainoa sijoitus kahdeksan parhaan joukkoon on Nazarovin seitsemäs sija Lontoossa 2017. Moskovassa 2013 Nazarov sijoittui alun perin viidenneksi, mutta tuli myöhemmin hylätyksi dopingin takia.

Berliinissä 2009 Tadžikistanin kisajoukkueeseen kuului vain kaksi moukarinheittäjää, joista Dilšod Nazarov sijoittui miesten kilpailussa 11:nneksi. Daegussa 2011 joukkueeseen kuului Nazarovin lisäksi yksi pikajuoksija. Nazarov sijoittui alun perin kymmenenneksi, mutta tuli myöhemmin hylätyksi dopingin vuoksi. Samalla kahden urheilijan joukkueella maa oli matkassa myös Moskovan MM-kilpailuissa 2013. Pekingissä 2015 ja Lontoossa 2017 joukkueeseen kuului Nazarovin lisäksi pikajuoksija Kristina Pronzhenko. Dohassa 2019 joukkueessa oli vain pikajuoksija Gulsumbi Sharifova. Eugenessa 2022 joukkueessa oli vain pikajuoksija Ildar Akhmadiev. Budapestissä 2023 joukkueessa oli vain pikajuoksija Favoris Muzrapov.

Tadžikistanin MM-mitalit kisoittain[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kisavuosi ja -paikka Miehet Naiset Yhteensä
Kulta Hopea Pronssi Kulta Hopea Pronssi Kulta Hopea Pronssi Yhteensä Sijoitus
mitalitilastossa
1993 Stuttgart 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 16.
1995 Göteborg 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 20.
1997–2013 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
2015 Peking 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 25.
2017–2023 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
Yhteensä 2 1 0 0 0 0 2 1 0 3 56.

Tadžikistanin MM-mitalit lajeittain[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miehet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laji Kulta Hopea Pronssi Yhteensä
Moukarinheitto 2 1 0 3

Tadžikistanin MM-mitaliurheilijat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Urheilija Kulta Hopea Pronssi Yhteensä Vuodet
Andrei Abduvalijev 2 0 0 2 1993–1995
Dilšod Nazarov 0 1 0 1 2015

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]