Tabu (televisiosarja)
Wikipedia
|
|
|
|---|---|
| Tyyli | sketsisarja |
| Kestoaika | noin 60 minuuttia |
| Tekijä | Ryhmäteatteri |
| Pääosissa | Kari Heiskanen Aake Kalliala Maija Leino Pirkka-Pekka Petelius Pertti Sveholm Vesa Vierikko |
| Alkuperämaa | |
| Verkko | |
| Esitetty | 1. marraskuuta 1986 – toukokuu 1987 |
| Jaksoja | 8 |
|
|
|
| Voitetut | Venla 1986 Venla 1987 |
|
|
|
| IMDb | |
Tabu oli vuosina 1986–1987 helsinkiläisen ammattiteatteri Ryhmäteatterin Mainostelevisiolle valmistama kahdeksanosainen televisiosarja.
Sarjan ensiesitys tapahtui 1. marraskuuta 1986. Viimeisimmän uusinnan Subtv esitti tammi-helmikuun 2007 aikana. Tabu julkaistiin kokonaisuudessaan kolmois-DVD:nä helmikuussa 2007.[1]
Sarja ei ollut tuoreeltaan suuren yleisön suosikki alle 700 000 katsojaluvuillaan. Niinpä ohjelma oli jatkuvasti lakkautusuhan alla, etenkin kun ohjelman tilaaja MTV katsoi sopineensa huomattavasti konservatiivisemman kansankomedian tilauksesta. Lisäkitkaa tuotantoryhmän ja kanavan välillä aiheutui kanavan vaatimuksista poistaa jaksoista muun muassa kirosanoja. Niinpä niiden päälle äänitettiin muun muassa lampaiden määkimistä.[2]
Tabun tekijätiimi on muistellut sarjan tekemisen vaiheita ja klassikkosketsejä Jukka Annalan teoksessa Toopelivisio (Teos, 2006). Osa tekijöistä kertoo sarjan synnystä myös Tabu-DVD:n osiossa Näin syntyi Tabu, joka esitettiin Subtv:ssä uusintana tammikuussa 2007.
[muokkaa] Sarjan jaksot
- Osa 1: Esihistoriasta eloonjäämisoppiin
- Osa 2: Kaupungin yöstä urbanismin suohon
- Osa 3: Yhteisön helmasta yksinäisyyden autiomaahan
- Osa 4: Yksisarvisesta kaksimieliseen
- Osa 5: Työstä ja taistelusta
- Osa 6: Väki ja valta
- Osa 7: Vieraita ja vihollisia
- Osa 8: Kohti luokatonta yhteiskuntaa
[muokkaa] Sarjassa esitettyjä sketsejä
[muokkaa] Arkipäivän sankareita
Arkipäivän sankareita on virvoketehtaan varastolle sijoitettu näytelmä, joka on koominen saippuadraama keskellä työpaikan arkea. Työntekijöiden ihmissuhteista paljastuu vaiettuja asioita ja tukahdutettuja tunteita, jotka laukeavat vihanpurkauksina ja väkivaltana.
[muokkaa] Pohojalainen kohtalotarina
Pohjalainen mies kertoo itsemurhayrityksistään, jotka kerta toisensa jälkeen ovat epäonnistuneet. Lopussa hän hirttää itsensä narulla ja pelkää että joku pelastaisi hänet jälleen.
[muokkaa] Syyllinen sisään! eli Kyläkäräjät
Kylän miehet ovat kokoontuneet käräjille kylmänä sunnuntai-aamuna. Syytettynä on oman kylän punkkaripoika liiterinpoltosta. Rangaistukseksi kylän miehet antavat kunnon selkäsaunan istuntosalin ulkopuolella.
[muokkaa] Gugge Sandströmin tarina
Gugge Sandström on hyväsydäminen entinen narkkari joka kotiutui Suomenlinnan luomukommuuniin ruohontuoksuisesta Christianiasta. Tarinassa seurataan Guggen elämää sekä vaihtoehtokommuunin väen värikästä arkea. Gugge muun muassa kasvattaa maakellarissa porkkanoita ja hänellä on kaksi lemmikkikanaa. Gugge esiintyi myös myöhemmin viihdesarjassa Hömppäveikot.
[muokkaa] Me Katajat ja joulu
Me Katajat on parodiaa 1960-luvun perhesarjasta Me Tammelat. Tarinassa perheessä tehdään valmisteluja, kun isoäiti on tulossa joulun viettoon. Yhtäkkiä tilanne ajautuu siihen, että perhe potkii isoäidin ulos asunnosta. Kuvauksen aikana Pirkka-Pekka Peteliuksen esittämä mummo huutaa sketsin lopuksi "Vittua taloon", mutta tämä kohta leikattiin pois sketsistä, ettei kukaan katsoja pahoittaisi mieltään joulun aikaan, jolloin sketsi ensimmäisellä esityskerralla esitettiin.[3] Sensuroitu kohtaus esitetään Näin syntyi Tabu-ohjelmassa.
[muokkaa] Töykeitä puhuva taksikuski
Unkarin mustalainen asiakas nousee taksiin ja pyytää kuljettajaa viemään hänet Arabianrantaan. Töykeitä puhuva taksinkuljettaja keskustelee asiakkaan kanssa ajon aikana, muun muassa kehuu töykeästi asiakasta että "Tunnutte olevan aika fiksu asiakas, kun älysitte aukaista sen ikkunan, kun kerta haisette pahalle". Kuljettaja kammoaa erityisesti ulkomaalaisia ja eritoten romaneja. Kertoi myös saaneensa eräältä asiakkaalta vauhdikkuudestaan liikanimen "Vitun Vittipaldi".
[muokkaa] Yövartijan tapaus
Illalla viimeiset työntekijät lähtevät kotiinsa, kun yövartija jää vartioimaan työpaikkaa. Vartija huomaa valvontakamerasta, että yksi ovi on jäänyt selälleen auki ja lähtee sitä sulkemaan. Sulkee sen, kunnes kuulee "oudon äänen". Hän huomaa että käytävän päässä on ovi auki, yhtäkkiä se sulkeutuu ja lähtee juoksemaan perään. Hän tulee huoneeseen ja yhtäkkiä se ovi, josta hän tulee, sulkeutuu ja valot sammuvat. Hän taas kuulee äänen ja lähtee seuraamaan sitä, kun huomaa "studiohuoneen", jossa ovi on auki ja sieltä kuuluu outoa "piippausta". Vartija tulee huoneeseen ja ovi sulkeutuu. Sitten studion televisioruudusta kommandopipo päässä oleva "rosvo", kertoo että on odottanut häntä ja kertoo että hänellä on kymmenen minuuttia aikaa tehdä eräs tehtävä, joka on pöydällä olevan "punaisen nappulan" painallus. Vartija tulee paniikkiin ja rosvo kehottaa häntä painamaa "nappulaa", eikä vartija millään aio totella häntä. Hän soittaa puhelimella vaimollensa, mutta se ei onnistu koska puhelin on mykkä. Rosvo näyttää toisesta televisiomonitorista että hän ja hänen kollegansa ovat ryöstäneet vaimon ja vaimo pyytää että tekee niin kuin he käskevät. Vartija tulee surulliseksi ja pyytää että eivät satuttaisi vaimoa ja heidän vielä syntymättömää lastaan. "Rosvo" edelleen kehottaa, että painaisi "nappulaa". Aika vähenee ja vartija tulee paniikkiin, kunnes "rosvo" pyytää vartijaa "ryhdistäytymään" ja painamaan nappia, jonka hän sitten lopulta tekee. Napin painattua ruutumonitorit menevät pimeäksi ja vartija istahtaa tuolille. Hetken päästä ovi avautuu ja vartijan vaimo sekä ystävät toivottavat "hyvää syntymäpäivää!", ja kantavat hänet ulos.
[muokkaa] Ilon ja nautinnon kaupunki
Kaupungin arkkitehdit suunnittelevat uusia rakennuksia, jotka ovat sijoitettu hieman outoihin paikkoihin, esimerkiksi suuri kanala hautausmaalle taikka vankila hiekkarannalle ilman ympäröivää muuria. Loppujen lopuksi yksi arkkitehdeista saa tarpeekseen repien suunnittelupiirrokset ja rupeaa hakkaamaan kollegoja julkisella paikalla.
[muokkaa] Kuorolaulua
Natsisotilaat tulevat lavalle marssien ja laulavat lastenohjelmista tuttuja sävelmiä kuten muun muassa Pikku Kakkosen Iltasatu- ja Nalle Luppakorva-tunnuslaulun.
[muokkaa] Viisikko tekee löydön
Sketsissä Viisikon yksi jäsenistä on kadonnut, minkä takia toinen tytöistä huolestuu kovasti ja pyytää että joku pojista lähtisi etsimään häntä. Pojat eivät pysty lähtemään, kun he luulevat että heillä on jokin "outo tauti". Toinen pojista on saanut yön aikana siemensyöksyn ja toisella pojista on erektio. Kadonnut jäsen saapuu myöhemmin teltalle, yöasun alaosa kuukautisveressä. Sketsissä parodioidaan nuorten seksuaalivalistusta ja siitä että kertoisivat seksuaaliasioista avoimesti vanhemmille.
[muokkaa] Pieni tulitikkutyttö
Tarina kertoo orvoksi jääneestä pikkutytöstä, joka kävelee joulun aikaan yksin kadulla. Kaikki torjuvat hänet ja illan tullen hän menee alkoholismiin kuolleen isänsä haudalle ja sytyttää tulitikulla kynttilän. Hän yrittää lämmitellä sillä ja ajattelee menneitä jouluja sekä millaista muilla perheillä joulunvietto on, kun hän lopulta kuolee kylmään pakkaseen. Pikkutyttöä esitti 6-vuotias Siiri Nordin, joka 2000-luvulla on tullut tunnetuksi muun muassa Killer-yhtyeen laulajana. Kyseessä on H. C. Andersenin sadun dramatisointi.
[muokkaa] Juppe Puputti
Juppe Puputti on jänis, joka asuu metsässä ystävänsä Nalle Lärppäkorvan kanssa. Eräänä päivänä Juppe saa kirjeen äidiltä, joka pyytää, että hän tulisi Yhdysvaltoihin häntä tapaamaan. Juppe matkustaa salaa laivassa Yhdysvaltoihin ja hän samalla matkalla tapaa "jänikseksi pukeutuneen" tarjoilijattaren. Yhdysvalloissa käydään oikeudenistunto, jossa Juppea syytetään salamatkustamisesta Yhdysvaltoihin ja tarjoilijattaren raiskaamisesta. Laivan kapteenia, tarjoilijatarta sekä Juppea kuullaan jokaista kerrallaan tapauksesta. Tuomioksi Juppe teloitetaan sähkötuolissa.
[muokkaa] Tutustumme eri ammatteihin
Sketsissä tutustutaan Nukkumatin työhön.
[muokkaa] Salaattikastike "Endivia"
Oppilaat ovat kotitaloustunnilla ja eräs oppilaista valmistaa salaattikastikkeen, jonka hän nimeää "Endiviaksi". Samaan aikaan kukin oppilaista käy antamassa terveydenhoitajalle virtsanäytteen. Yksi oppilaista tuo vahingossa virtsanäytteen sijasta hoitajalle etikkapullon ja hoitaja tulee huomauttaa siitä. Tässä vaiheessa opettaja huomaa, että salaattikastikkeeseen on lisätty vahingossa oppilaan virtsaa, jota oli lisätty kastikkeeseen "virtsapullosta".
[muokkaa] Tuotantotiimi
[muokkaa] Näyttelijät
- Kari Heiskanen
- Aake Kalliala
- Maija Leino
- Pirkka-Pekka Petelius
- Pertti Sveholm
- Vesa Vierikko
- Arto af Hällström
Heidän lisäkseen sarjassa nähtiin lukuisia vierailijoita, muun muassa Reiska Laine, Mikko Kivinen, Siiri Nordin, Riitta Havukainen, Outi Mäenpää, Taneli Mäkelä, Jari Pehkonen ja Eija Vilpas.
[muokkaa] Käsikirjoitus
- Kari Heiskanen
- Raila Leppäkoski
- Jukka Mäkinen
- Pirkka-Pekka Petelius
- Pertti Sveholm
- Vesa Vierikko
[muokkaa] Ohjaus
[muokkaa] Viitteet
- ↑ http://www.dvdinfo.fi/tabu/
- ↑ Jukka Annala: Toopelivisio. Teos, 2006.
- ↑ Tabun DVD-julkaisun tietovihkonen

