TGWU

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Transport and General Workers Unionin keskustoimisto.

Transport and General Workers' Union (TGWU) on Britannian kuljetusalan työntekijöiden ammattiliitto. Sen pääsihteerinä toimii Tony Woodley.

TGWU:lla on 835 000 jäsentä ja se on perustettu 1. tammikuuta 1922 14 ammattiliiton pohjalle, minkä jäsenistö koostui 350 000 ahtaajasta, huolitsijasta, tehdastyöntekijästä ja toimihenkilöstä. Yhdistyminen tapahtui Ernest Bevinin johdolla. Liiton alkuaikojen suurtapahtuma oli vuoden 1926 yleislakkoon osallistuminen. Britannia pysähtyi yhdeksäksi päiväksi eivätkä kaivoksenomistajat tai hallitus perääntyneet.

1920-luvulla Britannia pyrki palauttamaan punnan ensimmäistä maailmansotaa edeltäneeseen kultapariteettiarvoonsa, koska punta oli maailmalla dollaria edeltänyt varantovaluutta. Tämä Ranskasta ja moinista muista voittajavaltioistakin poikkeava monetaristinen politiikkaa hidasti Britannian taloudellista elpymistä ja aiheutti tyytymättömyyttä.

TGWU liittyi Labour-puolueeseen ja tuki 1924 sekä 1929 Labour-vähemmistöhallituksia, joista jälkimmäinen, Ramsay MacDonaldin johtama ajautui 1929 suureen lamaan. Valtiontalouden tasapainottamiseksi hän ehdotti työttömyyskorvausten alentamista. Tuen saamiseksi muodostettiin laajempi kansallinen hallitus jota tukivat lisäksi liberaalit ja konservatiivit.

Muun Labourin mukana TGWU vastusti Mosleyn oikeistoradikalismia ja senkin jäsenet osallistuivat Espanjan tasavallan puolella taistelleeseen kansainväliseen prikaatiin, joista kuuluisin on pääsihteeri Jack Jones.

Ernest Bevinistä tuli 1940 työministeri Winston Churchillin johtamaan yhteishallitukseen. 1945 hänestä tuli ulkoministeri Clement Attleen johtamaan Labour-hallitukseen.

1960-1970 luvuilla TGWUn jäsenmäärä kasvoi. Sillä oli 1970 1,5 miljoonaa jäsentä ja 1977 kaksi miljoonaa jäsentä. Vastauksena 1980-luvun vaikeuksiin ja Margareth Thatcherin konservatiivihallituksen toimiin alkoivat ammattiliitot vaatia neljän punnan minimituntipalkkaa, minkä Labour-hallitus toteutti 1997.

Pääsihteeri Woodley on 2005 nostanut esille kysymyksen vaikeuksiin ajautuneen MG Roverin omistuskysymyksistä peläten omistuksen ajautumisen kiinalaisille hävittävän varsinaisen tuotannon Britanniasta. Tavoitteena on pelastaa MG Roverin Longbridgen tehtaan tuotanto.

Pääsihteerit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä järjestöön, yhdistykseen tai organisaatioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.