TDC

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

TDC on tanskalainen yritysoperaattori, joka myi Suomen liiketoiminnot DNA:lle.[1] Pohjoismaisen TDC-konsernin liikevaihto oli vuonna 2013 noin 3,3 miljardia euroa ja henkilöstömäärä noin 9 400.


Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

TDC:n historia Tanskassa alkaa vuodesta 1882, jolloin Kjøbenhavns Telefon-Aktieselskab ryhtyi operoimaan maan ensimmäistä puhelinlinjaa. Alun perin 22 käyttäjän puhelinlinja kasvoi nopeasti ja kattoi vuoteen 1900 mennessä 25000 käyttäjää. Vuonna 1990 Tanskan hallitus perusti Tele Danmarkin paikallisten teleyhtiöiden emoyhtiöksi. Paikalliset teleyhtiöt liitettiin osaksi Tele Danmarkia vuonna 1995. Operaattoritoiminta yksityistettiin Tanskassa vuonna 1996 ja Tele Danmarkista tuli täysin yksityinen yhtiö vuoteen 1997 mennessä. Vuonna 2000 Tele Danmark vaihtoi nimekseen TDC.

TDC Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa TDC:llä on Helsingin päätoimipisteen lisäksi aluetoimistot Oulussa, Tampereella ja Turussa. TDC on myynyt Suomen liiketoiminnot DNA:lle.

Historia Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

TDC Oy:n kaupallinen toiminta Suomessa juontaa kahden yrityksen - Telian ja Imatran Voiman – ja niiden omistamien ja niitä seuranneiden yritysten yhdistymiseen. Vuonna 1987 Telia aloitti Suomen markkinoilla. Imatran Voima (IVO) rakensi valtakunnallisen runkoverkon 1992 ja IVO:n omistama Telivo aloitti operaattoriliiketoiminnan 1993. Tele1 Europe perustettiin Ruotsissa vuonna 1995. 1996-1997 Telia osti asteittain Telivon IVO:lta. 1997-1998 Tele1 Europen kaupallinen toiminta alkoi Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Vuonna 1999 Tele1 Europe perustettiin Suomeen ja samana vuonna yritys osti Clinet Oy:n. Vuonna 2001 Tele1 Europe vaihtoi nimekseen Song Networks. Song Networks osti Telia Finland Oy:n kiinteän verkon Suomen toiminnot ja ne yhdistyivät. Marraskuussa 2004 Song Networksista tuli osa TDC-konsernia. Maaliskuussa 2005 yrityksen nimeksi tuli TDC Song Oy. Vuodesta 2008 alkaen yritys on toiminut Suomessa nimellä TDC Oy.

Palvelut Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

TDC Oy tarjoaa IP-pohjaisia data-, internet- ja puheliikenteen palveluja yrityksille, yhteisöille ja julkishallinnon organisaatioille. TDC:n IP-pohjaiset palvelut perustuvat MPLS (Multi Protocol Label Switching) -tekniikkaa hyödyntävään monipalveluverkkoon. MPLS-tekniikassa tietoverkon liikenne reitittyy paketteina lippukytkentään perustuvalla välityksellä. TDC:n MPLS-verkon ohjausprotokolla on TCP/IP. TDC:n pääosin vuonna 1999 rakennettu pohjoismainen runkoverkko oli maailman ensimmäisiä lippukytkentään perustuvia televerkkoja. Vuonna 2007 koko TDC:n dataverkko Pohjoismaissa perustui Ethernet-tekniikkaan. TDC tarjoaa asiakkailleen n. 65000 km runkoverkkoa koko Pohjoismaiden alueella. Perinteisten telepalvelujen lisäksi TDC on tarjonnut ensimmäisenä Pohjoismaisena tietoliikennetoimittajana verkostaan yritysvaihderatkaisuja, toimialaverkkoja, TV-lähetyksiä (IP-TV, VoD) ja pankkiverkkoyhteyksiä.


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. DNA ostaa TDC:n toiminnot Suomessa 29.4.2014. Kauppalehti. Viitattu 6.5.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]