Tšetšenian sotien sotarikokset

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Joukkohauta Tšetšeniassa.

Tšetšenian sotien sotarikokset tapahtuivat Venäjän ja Tšetšenian kahden sodan (1994–1997 ja 1999–2009) aikana. Venäjän armeijan tekemä pommitus oli rajua jo ensimmäisen sodan aikana. Tykistötulikin oli ankaraa. Eri tapauksissa varsinkin toisen sodan aikana Venäjän joukot kiduttivat, murhasivat joukoittain ja raiskasivat antautuneita sotavankeja ja siviilejä. He polttivat ihmisten taloja. Venäjän joukot myös ryöstivät järjestelmällisesti ja kiristivät siepattujen sukulaisilta lunnaita. Venäjän hallituksen joukoilla oli Tšetšeniassa "suodatusleirejä", joissa kidutettiin kuolemaan asti. Monet sotarikokset olivat taistelujen jälkeisissä terroristien tuhoamiseen pyrkineissä "puhdistusoperaatioissa" tehtyjä.

Tšetšenian kapinalliset surmasivat sotavankeja, ottivat ihmisiä panttivangeiksi ja tekivät terroritekoja. Venäjän hallitus kiisti suuren osan sotarikoksista ja halveksi avoimesti niiden esille tuojia. Tuntematon taho murhasi monia Tšetšenian sotien sotarikoksia tutkineita henkilöitä.

Venäjän tekemät sotarikokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monien Venäjän hallituksen ulkopuolisten lähteiden ja kansainvälisten ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Venäjän erilaiset aseistetut organisaatiot, muun muassa sisäministeriön joukko OMON rikkoivat räikeästi ihmisoikeuksia[1] Tšetšenian sodissa.

Erilaiset venäläiset asejoukotselvennä käyttivät tykistö- ja kranaatinheitintulta sekä ilmahyökkäyksiä liioitellusti aiheuttaen siten siviiliuhreja ja haavoittumisia. Ihmisoikeusrikokset liittyivät useimmiten "puhdistus"-operaatioihin, joilla eliminoitiin tai tuhottiin terroristeja.

Muun muassa Venäjän turvallisuuspalvelu mutta myös muut vangitsivat ihmisiä mielivaltaisesti epäinhimillisiin oloihin ja aiheuttivat joko tarkoituksellisia kuolemia tai ne olivat seurauksena kidutuksesta tai kohtelusta.

Human Rights Watchin mukaan ihmisoikeusrikoksiin syyllistyivät muun muassa OMON:it, sopimussotilaat ja Venäjää tukevat aseistetut tšetšeenit. Sopimussotilaat rikkoivat asevelvollisia useammin ihmisoikeuksia.

Venäläiset ryöstivät, raiskasivat ja kiristivät ihmisiä. Separatistiset sissit puolestaan tappoivat ainakin jonkin verran saamiaan sotavankeja ja tekivät terrori-iskuja piittaamatta siviiliväestöstä.

Syytteitä on Venäjällä nostettu vain muutamia ihmisoikeuksia rikkoneita yksittäisiä sotilaita vastaan. Monia Tšetšenian sotarikoksia tutkineita ihmisoikeusaktivisteja, kuten Anna Politkovskaja, on surmattu.

Venäjän sota Tšetšeniassa ja sodan säännöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkojen tekemät sotarikokset rikkovat selvästi vuoden 1949 Geneven sopimuksen 3. yhteistä artiklaa, joka koskee ei-kansainvälisiä konflikteja. Venäjän perustuslain 15. ja 17. artiklojen mukaan Venäjä tunnustaa kansainvälisen oikeuden ensisijaiseksi kansalliseen lakiinsa verrattuna. Näin ollen maa on ratifioinut kaikki kansainväliset sodan lait määrittelevistä sopimuksista. Nämä on solmittu 10. toukokuuta 1954 ja 29. syyskuuta 1989.

Venäläisen sotatieteen akatemian professori kapteeni Vladimir Galitskin mukaan Tšetšenian sodat olivat selvästi maan sisäisiä konflikteja, koska harva ulkomaa tunnusti Tšetšenian eikä Venäjä pitänyt Tšetšeniaa itsenäisenä valtiona.[2]

Ketkä ovat kertoneet sotarikoksista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäläiset ja tšetšeenit syyttelivät toisiaan monta kertaa sotarikoksista. Kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt, mm. Human Rights Watch[3] ja Euroopan neuvosto[4] kertoivat molempien sodan osapuolten tekemistä suorista ihmisoikeusrikoksista ja ihmisoikeuksien laiminlyönneistä.

Myös Venäjän oppositiopuolien edustajat kertoivat maansa rikkomuksista.

Kumpikaan sodan osapuolista ei piitannut taistelujen keskelle jääneestä siviiliväestöstä.[5]

31. maaliskuuta 2003 presidentti Ahmad Kadyrov epäili venäläisten joukkojen tunkeutuvan öisin ihmisten koteihin ja sieppaavan ihmisiä. Mutta monet näistä sieppauksista olivat hänen poikansa Ramzan Kadyrovin turvallisuuspoliisin, kadyroviittien tekemiä.

Venäjän joukkojen ja venäläismielisten tšetšeenien rikollinen toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tšetšenian sodissa Venäjän asevoimat pommittivat muun muassa pääkaupunki Groznyitä sotilaallisesti hyödyttömällä tavalla. Virallinen tiedotusvälineistö vähätteli pommituksia ja jopa väitti niitä tšetšeenien lavastuksiksi. Ensimmäisessä Tšetšenian sodassa vallattujen alangon kaupunkien jälkeen siirrettiin pommitus vuoriston kyliä vastaan.

Molemmat Tšetšenian sodat olivat Venäjän kannalta katsoen tietyllä tavoin sisällissotia, eivätkä kahden valtion välisiä sotia vaikka käytännössä ne olivat sotaa tšetšeenejä vastaan[6]. Tšetšenisiviileistä piittaamattomat pommitukset alkoivat, kun Venäjän armeija kärsi murskaavan tappion vuodenvaiheessa 1994-1995[7]. Venäläiset sotilaat tappoivat siviilejä summittaisesti. Humalaiset ja huumeiden vallassa olevat Venäjän sotilaat tappoivat myös lapsia ja vanhuksia riippumatta siitä, ovatko nämä venäläisiä vai tšetšenejä[8].

Venäjän joukot surmasivat tai vangitsivat Tšetšeniassa viattomia siviilejä vastoin kansainvälisiä sodan sääntöjä.

Myös ryöstelyä ja kuolemaan johtavaa kidutusta esiintyi.[9]

Varsinaisen taisteluvaiheen päätyttyä saapui paikalle sisäministeriön joukkoja puhdistamaan aluetta terroristeista.[10]. Joukkoja syytettiin mielivaltaisista pidätyksistä, kidutuksesta, pahoinpitelystä ja rahan kiristyksestä käyttämällä tiedonhankintaa tekosyynä. Siviiliväestön hallitsemia kyliä saarrettiin, tulitettiin ja poltettiin tai ryöstettiin. Rikokset kohdistuivat myös tšetšeeneiksi luultuihin venäläisiin. Vangittuja siviilejä syytettiin tšetšeenisiviilien piilottelusta.

Helmikuussa 2000 ilmestyi länteen baijerilaisen N24-television käsiinsä saama video, missä vangittua tšetšeeniä raahattiin pellolla venäläisten kuorma-auton perässä. Videon toisessa kohtauksessa joukkohaudattiin tšetšeenimiehiä, joista osa oli silvottuja ja rautalangalla sidottuja. On mahdollista päätellä näitä miehiä kidutetun[11]. Venäjän turvallisuusjoukot perustivat Tšetšeniaan monia kidutuspaikkoja. Menetelmiä olivat esimerkiksi fyysinen väkivalta mutta myös sähköshokit ja viiltely, ruuatta ja juomatta jättäminen sekä vangitseminen roskakuoppiin.

Osa sukulaisten antamista ruokalähetyksistä varastettiin. Vangittuja siviilejä kuulustelleet nuoret FSB-virkailijat kiristivät kidutuskuulustelujen avulla vangittujen sukulaisilta lunnaita. Alle 18-vuotiaita nuoria sissien tukemisesta epäiltyjä kidutettiin venäläisten kenraalien nähden. Myös ruumiita myytiin sukulaisille hautaamista varten.[12][13]

Rikosten vähättely ja peittely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjä katsoi käyvänsä Tšetšeniassa oikeutettua sotaa maata hajottavia terroristeja vastaan.

Tšetšeenit yhdistettiin Venäjällä 90-luvulla ja myöhemminkin usein mafiaan. Laillisuusyhteiskunta ei ollut muotoutunut Venäjällä länsimaiselle tasolle. Nämä seikat johtivat osaltaan siihen, että Venäjä laajalti kiisti joukkojensa tekemät sotarikokset, eikä voimaperäisesti tutkinut niitä.

Muun muassa Vladimir Putin piti sotarikokset esille tuonutta ja arvostellutta toimittaja Radio Svobodan toimittaja Andrei Babitskia ei-venäläisenä[14]. Eräs helikopteri ammuttiin toisessa Tšetšenian sodassa alas ehkä sen takia, että se kuljetti tietoa Putinille paikallisten upseerien tekemistä rikoksista[15].

Koska noin puolet venäläisistä kannatti Tšetšenian sotaa, Venäjän turvallisuuspalvelun virkailijat ainakin joskus suojelivat niitä venäläisiä, jotka olivat joutuneet syytteisiin rikoksistaan tšetšeenejä vastaan.lähde?

Separatistien rikokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kapinalliset Venäjää vastustaneet tšetšeenit sieppasivat laajalti ihmisiä, ja tappoivat vangiksi saamiaan venäläisiä sotilaita. Heidän tekemänsä terrori-iskut[16] olivat vastoin sodan sääntöjä. Erilaiset rikollisryhmät, joista osa oli moskovalaismielisen Ramzan Kadyrovin tukemia, sieppasivat ihmisiä hyötymismielessä.

Sotarikostuomiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vain harvoissa tapauksissa on langetettu tuomioita Tšetšenian sodissa tehdyistä rikoksista. Eräs ensimmäisistä sotarikosoikeusjutuista käytiin Salman Radujevia, tšetšeenikapinallisten komentajaa vastaan. Hänet tuomittiin joulukuussa 2001 terrorismista ja murhista. Vuonna 2002 venäläiseversti Juri Budanov tuomittiin tšetšeenitytön murhasta ja raiskauksesta.selvennä Heinäkuussa 2006 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tuomitsi Venäjän vuonna 2000 tapahtuneesta tšetšeenitaistelijan laittomasta teloituksesta.lähde?

Sotarikoksia tutkineiden kuolemat Venäjällä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjällä on murhattu monia Tšetšenian sodasta kirjoittaneita ihmisoikeusaktivisteja, toimittajia ja lakimiehiä. Näistä tunnetuin on Anna Politkovskaja. Vuonna 2009 siepattiin ja murhattiin Memorial-järjestön Natalia Estemirova. Murhan jälkeen Memorial vetäytyi Tšetšeniasta.

Vuoden 2009 elokuussa surmattiin ei-poliittisen "Pelastakaa sukupolvet" järjestön johtaja Zarema Sadulajeva ja hänen aviomiehensä Alik Džabrailov[17]. Murhaajia ei ole saatu kiinni. Murhista on eri tahoilla syytelty muun muassa Venäjän turvallisuusviranomaisia ja Tšetšenian johtajan Ramzan Kadyrovin miehiä, mutta näitä ei ole kyetty pitävästi todistamaan. On mahdollista että syyllisiä ovat aivan muut kuin viranomaiset. Esimerkiksi Stanislav Markelov sai ennen murhaansa tappouhkauksia everstiltä jota hän syytti tšetšeenitytön murhasta. Markelovilla oli muun muassa fasismin vastaisen sekä muun toimintansa vuoksi muitakin vihamiehiä.

Venäjän opposition äänenkannattaja Novaja Gazeta ilmoitti elokuussa vuonna 2009 lähtevänsä Tšetšeniasta, koska ei voi taata siellä työskentelevien toimittajiensa turvallisuutta[18].

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan Venäjä jättää tietoisesti tutkimatta ihmisoikeusaktivistien murhia.[19] Novaja Gazetassa on väitetty, että joku eliminoi harkiten Tšetšenian ihmisoikeusrikoksia tutkivia henkilöitä.[18]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sailas, Anne: Venäjä - jättiläinen tuuliajolla. Edita, 1996. ISBN 951-37-1863-8 (nid.).
  • Luntinen, Pentti: Sota Venäjällä - Venäjä sodassa. SKS, 2008. ISBN 978-951746978-4.
  • Evangelista, Matthew: Tshetshenian sodat – Hajoaako Venäjä?. Like, 2004. ISBN 952-471-425-6.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ http://assembly.coe.int/Main.asp?link=/Documents/WorkingDocs/Doc03/EDOC9732.htm, The human rights situation in the Chechen Republic ,13 March 2003, Doc. 9732, Rapporteur: Mr Rudolf Bindig, Germany, Socialist Group
  2. ↑ Evangelista, Matthew: Tsetsenian sodat, s. 208.
  3. ↑ Human Rights Watch: Chechnya
  4. ↑ Euroopan neuvosto
  5. ↑ Human Rights Watch (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. ↑ Luntinen, venäjä sodassa, sivu 920, 921
  7. ↑ Sailas 1996, s 155
  8. ↑ Sailas 1996, Venäjä, jättiläinen tuuliajolla, Sailas, Valkonen, Susiluoto, Kleio ja nykypäivä, Edita 1996, ISBN 951-37-1863-8, s. 155
  9. ↑ Evangelista Matthew: Tsetsenian sodat, s. 204–.
  10. ↑ Sota Venäjällä- venäjä sodassa, Pentti Luntinen
  11. ↑ http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Toinen_Tshetshenian_sota.htm
  12. ↑ Putkinen.
  13. ↑ Anna Politkovskaja, Toinen Tshetshenian sota.
  14. ↑ Evangelista, sivu 236
  15. ↑ Evengelista, sivu 237
  16. ↑ Sailas 1996, s 157
  17. ↑ http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/08/kaapattu_ihmisoikeusaktivisti_loydettiin_murhattuna_919841.html
  18. ↑ a b Novaja Gazeta -lehti lähtee Tshetsheniasta[vanhentunut linkki]
  19. ↑ http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/08/amnesty_venajan_viranomaiset_sallivat_murhia_923122.html, Amnesty: Venäjän viranomaiset sallivat murhia

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Anna Politkovskaja: Toinen Tshetshenian sota. Pystykorvakirja. Alkuteos: Vtoraâ Čečenskaâ. Helsinki: Like, 2003. ISBN 952-471-141-9 (nid.) 2. painos 2003..
  • Evangelista, Matthew: Tšetšenian sodat — Hajoaako Venäjä?. Suomentanut Yli-Vakkuri, Juhani. Helsinki: Like, 2004. ISBN 952-471-425-6.
  • Herpen, Marcel H. van: Putinin sodat. Venäjän uuden imperialismin nousu. (Putin’s Wars. The Rise of Russia's New Imperialism, 2014.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra cognita, 2015. ISBN 978-952-5697-71-1.
  • Sodan sirpaleet.Tytön päiväkirja Tšetšeniasta (Дневник Жеребцовой Полины). Helsinki: INTO, 2014. ISBN 978-952-264-312-4.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Tšetšenian_sotien_sotarikokset&oldid=21885646”