Tähkämaitikka
| Tähkämaitikka | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Lamiales |
| Heimo: | Näivekasvit Orobanchaceae |
| Suku: | Maitikat Melampyrum |
| Laji: | cristatum |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Melampyrum cristatum |
|
| Katso myös | |
Tähkämaitikka (Melampyrum cristatum) on Euraasiassa kasvava yksivuotinen ruohokasvi. Se on muiden maitikoiden tapaan puoliloinen. Suomessa tähkämaitikka on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi[1].
Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tähkämaitikka on 15–40 cm korkea ruohovartinen kasvi, jonka varsi on tavallisesti yläosasta haarainen. Lehdet ovat tasasoukan suikeita. Kukinto on varren tai joskus haarojenkin latvassa, ja se on noin 3 cm pitkä, tiheä ja nelisärmäinen. Kukkien tukilehdet ovat puikeita, herttatyvisiä, kouruisia, tiheä- ja terävänirhaisia, ja niiden kärjet ovat pitkiä ja ehylaitaisia. Ylemmät tukilehdet ovat osittain purppuranpunaisia ja alemmat vihreitä. Kukan teriö on käyrätorvinen, pituudeltaan noin 15 mm ja väriltään purppuranpunainen. Kukan huulet ovat keltaisia. Melko usein kukinnon punaväri kuitenkin puuttuu, jolloin kukkien tukilehdet ovat kellanvihreitä ja teriöt kalpeankeltaisia. Tähkämaitikka kukkii Suomessa heinä-elokuussa.[2]
Tähkämaitikan voi sekoittaa jonkin verran samannäköiseen peltomaitikkaan (Melampyrum arvense).[3]
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tähkämaitikkaa tavataan Espanjasta läpi Euroopan Venäjän keskiosiin saakka. Eteläisimmät esiintymät ovat Keski-Italiassa ja Pohjois-Kreikassa, pohjoisessa lajia kasvaa Isossa-Britanniassa, Tanskassa, Etelä-Norjassa, Etelä- ja Keski-Ruotsissa, Etelä-Suomessa ja Virossa.[3] Suomessa tähkämaitikkaa kasvaa Ahvenanmaalla, Varsinais-Suomessa, Hämeessä ja Pirkanmaalla.[4]
Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tähkämaitikka kasvaa kivikkoisilla rinnekedoilla, kuivahkoilla lehtoniityillä ja kalliopengermillä. Laji on Suomessa suuresti harvinaistunut.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Hyvärinen, Esko & Juslén, Aino & Kemppainen, Eija & Uddström, Annika & Liukko, Ulla-Maija: Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2019, s. 196. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4974-0. Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b Retkeilykasvio 1998, s. 385.
- ↑ a b Arne Anderberg: Den virtuella floran: Korskovall Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 17.9.2010. (ruotsiksi)
- ↑ Lampinen, R. & Lahti, T. 2010: Kasviatlas 2009: Tähkämaitikan levinneisyys Suomessa Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 17.9.2010.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kasviatlas 2022: Tähkämaitikan levinneisyys Suomessa.
- Pinkka, Lajintuntemuksen oppimisympäristö: Tähkämaitikka (Melampyrum cristatum)
- Luontoportti: Tähkämaitikka (Melampyrum cristatum)