Sähkökemia
Sähkökemia on fysikaalisen kemian osa-alue, joka tutkii hapettumis-pelkistymis-ilmiöitä, joissa kuluu tai syntyy sähköenergiaa. Englantilaisia kemistejä John Daniellia ja Michael Faradayta pidetään nykymuotoisen sähkökemian keksijöinä.
Sähkökemiallinen pari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Metallien halukkuus luovuttaa elektroneja vaihtelee sähkökemiallisen jännitesarjan mukaisesti. Epäjalot metallit luovuttavat elektroneja helposti, mutta jalot metallit heikosti. Tätä metallien ominaisuutta käytetään sähkövirran synnyttämiseen paristossa. Paristojen sisällä metalli on yhdistetty kosteaan aineeseen ja tällä tavoin paristossa syntyy sähkövirtaa tuottava jännite.[1]
Yksinkertaisimmassa sähkövirtaa tuottavassa sähkökemiallisessa parissa on kaksi erilaista metallisauvaa ioneja sisältävässä liuoksessa, kuten suola- tai happoliuoksessa. Ioneja sisältävää liuosta kutsutaan elektrolyyttiliuokseksi.
Elektrolyyttiliuoksessa ionit kuljettavat liikkuessaan sähkövarauksia. Elektrolyyttiliuoksessa ionien liike on sähkövirtaa. Tyypillisimpiä elektrolyyttiliuoksia ovat hapoista ja emäksistä koostuvat suolaliuokset.[2]
Yksinkertainen pari saadaan käyttämällä kupari- ja sinkkisauvaa. Sauvat pannaan astiaan, jossa on huokoisella väliseinällä erotettuna kuparisulfaattiliuosta ja sinkkisulfaattiliuosta. Huokoinen seinä estää liuosten mekaanisen sekoittumisen toisiinsa, mutta sallii ionien pääsyn läpi, siis sähkövirran kulun. Ilman väliseinää kupari-ionit pelkistyisivät suoraan sinkkisauvan pintaan kuparikerrokseksi.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Ismo Lindell: ”Pariston keksiminen”, Sähkön pitkä historia, s. 99. Otatieto, 2010. ISBN 978-951-672-358-0.
- ↑ Hait: Elektrolyytit Avntor. VWR. Viitattu 20.10.2023.
o
