Symon Petljura
| Simon Petljura | |
|---|---|
| Симон Петлюра | |
 |
|
| Ukrainan direktoraatin puhemies | |
| Edeltäjä | Volodymyr Vynnytšenko |
| Seuraaja | Andrij Livyzkyj |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 22. toukokuuta 1879 Pultava, Pultavan kuvernementti, Venäjän keisarikunta |
| Kuollut | 25. toukokuuta 1926 (47 vuotta) Pariisi, Ranska |
| Puoliso | Olha Petliura |
| Tiedot | |
| Puolue |
Ukrainan vallankumouksellinen puolue Ukrainan työväenpuole |
 Nimikirjoitus |
|
Symon Vasylovytš Petljura (ukr. Симон Васильович Петлюра, 22. toukokuuta (J: 10. toukokuuta) 1879 Pultava – 25. toukokuuta 1926 Pariisi) oli ukrainalainen sosialisti, valtiomies ja Ukrainan vapaustaistelija Venäjän sisällissodan aikana. Petljura toimi sisällissodan aikana Ukrainan kansantasavallan presidenttinä ja yritti vapauttaa Ukrainan Puolasta käsin Puolan tuella. Hänet murhattiin maanpaossa Pariisissa 1926.
Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Petljura perusti 1905 Ukrainan työväenpuoleen ja vuosina 1905–1909 hän oli Slovo- (”Sana”) ja Ukrainskaja Žizn- (”Ukrainan elämä”) -lehtien toimittajana. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän palveli tsaarin armeijassa. Kesäkuussa 1917 Ukrainassa perustettu keskushallitus (''Verh’ovna Rada'') pyrki maan itsenäistämiseen. Sekavien vaiheiden jälkeen keväällä 1918 maan johtoon nousi Saksan tukema hetmanni Pavlo Skoropadski, ja Petljura toimi jonkin aikaa puolustusministerinä. Saksalaisten kukistumisen jälkeen Petljurasta tuli joulukuussa 1918 maan presidentti, kunnes tasavalta yhdistyi tammikuussa 1919 Länsi-Ukrainan kanssa voittaakseen valtaan pyrkivät bolševikit.[1]
Kun keskusvallat miehittivät Ukrainan, maata hallitsemaan muodostettiin Ukrainan valtakunta ja Petljura sekä Ukrainan kansantasavalta syrjäytettiin.
Sen jälkeen kun Saksa ja Itävalta-Unkari vetäytyivät maasta, Petljurasta tuli marraskuussa 1918 uuden hallituksen johtaja. Tammikuussa 1919 puhkesi Ukrainan ja Neuvosto-Venäjän välille sota, ja Petljurasta tuli armeijan komentaja. Venäjän sisällissodan aikana hän taisteli bolševikkeja, Anton Denikinin valkoisia, saksalaisia ja Pavlo Skoropadskiin ukrainalaisia ja puolalaisia joukkoja vastaan. Vuonna 1918 valkoinen armeija miehitti Ukrainan, mutta syksyllä vuonna 1919 valkoiset vetäytyivät pois puna-armeijan tieltä.
Vuoden 1919 lopulla Petljura vetäytyi Puolaan, joka tunnusti hänen hallituksensa. Vuonna 1920 Ukraina ja Puola solmivat Lublinissa sopimuksen, jonka mukaan Ukraina saisi Lvivin ja Galitsian ja vastineeksi puolalaiset auttaisivat taistelemaan kommunisteja vastaan ja takaisivat maan itsenäisyyden. Vuonna 1920 puolalaiset joukot Petljuran ukrainalaisten kanssa hyökkäsi bolsevikkeja vastaan. Piłsudskin ja Petljuran joukot vetäytyivät Veikseljoelle ja sieltä Varsovaan. Puolan armeija löi neuvostoarmeijan, mutta ei taannut Ukrainalle itsenäisyyttä. Riian rauhassa Puola ja Neuvosto-Venäjä jakoivat Ukrainan. Petljura julisti pakolaishallituksen Tarnówissa ja Varsovassa.
Vuonna 1923 Neuvosto-Venäjä painosti Puolan hallitusta luovuttamaan Petljuran, jonka kuitenkin onnistui paeta Budapestiin ja Wienin kautta Geneveen ja vuonna 1924 hän muutti Pariisiin.
Juutalaisvastaiset pogromit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kun Petljuran hallitus oli vallassa, Ukrainassa järjestettiin suuria juutalaisvastaisia vainoja. Niissä kuoli noin 35 000–100 000 juutalaista. Lähteiden mukaan ne olivat Petljuralle uskollisten joukkojen työtä. Ukrainassa oli Venäjän keisarikunnan suurin juutalainen yhteisö, josta kuoli sisällissodan aikana noin 70 000–250 000. Ukrainan mukaan vuosina 1919–1920 kuoli noin 35 000–50 000. Monien historiallisten lähteiden mukaan Petljura ei estänyt vainoja eikä tehnyt mitään niiden estämiseksi. Petljuran kannattajat väittävät, että hän ei ollut antisemiitti ja yritti lopettaa vainot.lähde?
Länsi-Ukrainassa juutalaiset kaupungeissa olivat yrittäneet pysyä puolueettomina puolalaisten ja galitsialaisten välisissä yhteenotoissa, mutta maaseudulla ukrainalaiset pitivät juutalaisia kaupunkilaisina puolalaisen aatelin edustajina.
Muualla Ukrainassa epäiltiin juutalaisia bolševikkimyönteisyydestä, koska heidän joukossaan oli sosialisteja. Bolševikien ohjelmaan kuului federalismi, jota Venäjän yhtenäisyyttä korostanut Venäjän sisällissodan valkoinen liike ei hyväksynyt pyrkiessään säilyttämään Venäjän yhtenäisenä ja kannattaessaan ainakin aatteellisesti monarkiaa.
Attentaatti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1917 Sholom Schwartzbard oli matkalla Odessaan liittyäkseen punaisiin, kun hän kuuli puhuttavan, että Symon Petljura oli syyllinen Ukrainan pogromeihin. Hän päätti murhata Petljuran, joka oli Ukrainan pakolaishallituksen johtajana Pariisissa. Niinpä hän lähestyi Petljuraa 25. toukokuuta 1926 kello 14:12 Gibertin kirjakaupan edustalla. Petljura käveli Rue Racinellä lähellä Boulevard Saint-Micheliä, Latinalaiskorttelissa. Schwartzbard kysyi häneltä ukrainaksi: "Oletko herra Petljura ?" Petljura ei vastannut, vaan nosti kävelykeppiään ylös. Schwartzbard veti pistoolin ja ampui kolme kertaa Petljuraa kohti ja sanoi kunkin laukauksen aikana "Tämä on pogromista", "Tämä massamurhasta" ja "Tämä on uhrien puolesta". Petljura kaatui jalkakäytävälle.[2]
Kun poliisi tuli pidättämään Schwartzbardia, tämä sanoi: ”Te voitte pidättää minut, mutta olen murhannut murhaajan.” Schwartzbardin 15-henkinen perhe tapettiin pogromeissa. Petljura kuoli ja hänet haudattiin Pariisin Cimetière du Montparnasseen hautausmaalle.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Otavan suuri Ensyklopedia, 10. osa (Turgenev-Öljytalous), s. 7484, art. Ukraina. Otava, 1981. ISBN 951-1-06271-9.
- ↑ "Petlura Trial" (Arkistoitu – Internet Archive). TIME Magazine 7.11.1927. (käyttäjätunnuksella). Viitattu 10.6.2019
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Symon Petljura Wikimedia Commonsissa
- (englanniksi) Audiobook Symon Petliura, Yevhen Konovalets, Stepan Bandera - Three Leaders of Ukrainian Liberation Movement murdered by the Order of Moscow. Web Archive
| ||||||||||||||||||||||
