Syklamaatti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Natriumsyklamaatin rakenne

Syklamaatti on keinotekoinen energiaton makeutusaine, jonka löysi vuonna 1937 Illinois'n yliopistossa opiskellut Michael Sveda. Sitä käytetään laajalti erilaisissa vähäkalorisissa tuotteissa, juomissa ja lääkkeissä. Syklamaatti on 30–50 kertaa makeampaa kuin tavallinen sokeri.

Syklamaatti on syklaamihapon (C6H13NO3S) ja sen natrium- ja kalsiumsuolojen natriumsyklamaatin (C6H12NNaO3S(·2H2O)) ja kalsiumsyklamaatin (C12H24CaN2O6S2·2H2O) yleisnimike. Syklamaatin elintarvikekäytön E-koodi on E 952.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuten monien muiden keinotekoisten makeuttajien, myös syklamaatin makeus löydettiin sattumalta. Michael Sveda työskenteli laboratoriossa kehittäen kuumetta estävää lääkettä. Hän laittoi savukkeen penkille ja kun hän laittoi sen suuhunsa, hän huomasi syklamaatin makean maun. Syklamaatin patentin hankki DuPont, mutta myytiin myöhemmin "Abbot Laboratories" -tutkimusyhtiölle, joka aloitti uuden vuoden 1950 lääkelain mukaiset tutkimukset. Syklamaattia aiottiin käyttää peittämään tiettyjen lääkkeiden kuten antibioottien kitkeryys. Yhdysvalloissa vuonna 1958 se todettiin turvalliseksi "GRAS"- merkinnällä "Generally recognized as safe". Syklamaattia myytiin tabletti- sekä nestemäisessä muodossa diabeetikoille vaihtoehtoisena pöytämakeuttajana.

Se on halvempaa kuin muut makeuttajat ja kestää kuumentamista.

Syklamaatin saannille on säädetty enimmäismäärärajoituksia ja joissain elintarvikkeissa sen käyttö on kokonaan kielletty.

Syklamaatti kiellettiin Yhdysvalloissa vuonna 1970, kun sen todettiin aiheuttavan syöpää hiirissä. Syklamaatti on kuitenkin nykyisellään hyväksytty makeutusaine yli 50 maassa (Myös EU- jäsenyyden myötä Suomessa) ja sitä pidetään yleisesti turvallisena.