Sweatmaster

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
*
Sweatmaster
Toiminnassa 1999-
Kotipaikka Suomi
Laulukieli Englanti
Tyylilaji Garage rock
Levy-yhtiö Fullsteam Records
Jäsenet Sasu Mykkänen
Mikko Luukko
Matti Kallio

Sweatmaster on turkulainen garage rock -yhtye.

Yhtye on kiertänyt Suomen lisäksi myös muun muassa Saksassa, Hollannissa, Belgiassa, Englannissa, Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa, Espanjassa, Sveitsissä, Ranskassa ja Venäjällä[1].

Sweatmasterin musiikillisena esikuvana voidaan pitää muun muassa Roky Ericksonia. Helsingin Sanomien arvostelussa todettiin myös, että yhtye "vaalii MC5:n, The Stoogesin, Led Zeppelinin ja Black Sabbathin perinteitä"[2].

Yhtye on ollut erityisesti suomalaisten rock-kriitikkojen suosiossa, ja kolme yhtyeen albumia on valittu vuoden parhaaksi kotimaiseksi rockalbumiksi vuosina 2002[3], 2005[4] ja 2007[5].

Sweatmaster on nauttinut myös listamenestystä, sekä Tom Tom Bullet -albumin että Animalin noustua Suomen viralliselle albumilistalle.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Jäsenet

[muokkaa] Diskografia

[muokkaa] Albumit

[muokkaa] Sharp Cut (2002)

Julkaistu CD:nä sekä vinyylinä.

  • Hold It!
  • Well Connected
  • Precious
  • Too Much Love
  • Short Note
  • Wanna See It Done
  • I Am a Demon And I Love Rock 'n' Roll
  • Get It Get It
  • People
  • Last To Know
  • Nothing To Do But Win
  • Tonight

Sharp Cut valittiin vuoden kotimaiseksi albumiksi vuonna 2002[6].

[muokkaa] Tom Tom Bullet (2005)

Julkaistu CD:nä sekä vinyylinä.

  • Maggots
  • Last request
  • Good looks, big deal
  • Dirty rabbit
  • Alpha male
  • Evolution never came this way
  • The kid
  • Song with no words
  • Kick this town
  • Dirty little things
  • No accident
  • North east again

Albumi nousi Suomen albumilistalle sijalle 32, ja oli listalla viikon[7].


Tom Tom Bullet valittiin vuoden kotimaiseksi levyksi 2005[8].


[muokkaa] Animal (2007)

  • Down To Size
  • Animal
  • Dead Legs
  • Do What You Do To Me
  • Cut Up In Half
  • I Have Your Eyes
  • In Limbo
  • Calling Satan
  • Let Me In
  • Filler
  • Blisters
  • World Of Disease
  • Everybody Thinks They Know You've Got A Broken Heart

Albumi nousi Suomen albumilistalle ja oli siellä kolme viikkoa parhaan sijoituksen ollessa 24.[9]

Animal sai lisäksi lähes kauttaaltaan hyviä arvosteluita. HS antoi neljä tähteä viidestä[2], ja Rokkizine-lehti valitsi Animalin viikon levyksi ja antoi viisi tähteä [10]. Albumi valittiin vuoden 2007 kotimaiseksi albumiksi musiikkilehti Suen äänestyksessä[5].

[muokkaa] EP:t

  • Song With No Words - 2004

[muokkaa] Mini-CD:t

  • I Am A Demon And I Love Rock 'N' Roll - Englannissa lokakuussa 2002, myös 7"

[muokkaa] 7":t

  • Firemen of Love - 1999
  • Hold It! - 2001
  • Tonight - 2001
  • I Am A Demon And I Love Rock 'N' Roll - Englannissa lokakuussa 2002, myös Mini-CD
  • Well Connected - 2003
  • Sweatmaster/Baby Woodrose (split) - 2004
  • Dirty Rabbit - 2005
  • Animal - 2007

[muokkaa] CD-Singlet

Single nousi Suomen singlelistalle sijalle 17, ja oli listalla viikon[11].

[muokkaa] Lähteet

  1. http://www.sweatmaster.net/gigs
  2. 2,0 2,1 HS 11.5.2007: Sweatmaster: Animal - pelkistetysti, tiukasti ja ilmavasti (viitattu 14.12.2007)
  3. http://www.mesta.net/musa/uutiset/?aid=5936
  4. http://www.mesta.net/musa/uutiset/?aid=11043
  5. 5,0 5,1 Yle 12.12.2007: Soundin ja Suen kriitikot valitsivat vuoden levyt (viitattu 14.12.2007)
  6. http://www.mesta.net/musa/uutiset/?aid=5936
  7. YLE: Suomen virallinen lista: Sweatmaster - Tom Tom Bullet (viitattu 14.12.2007)
  8. http://www.mesta.net/musa/uutiset/?aid=11043
  9. YLE: Suomen virallinen lista: Sweatmaster - Animal (viitattu 14.12.2007)
  10. http://www.rokkizine.com/arvostelut.php?id=4053
  11. YLE: Suomen virallinen lista: Sweatmaster - Maggots (viitattu 14.12.2007)

[muokkaa] Aiheesta muualla


Tämä rockyhtyeestä kertova artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Henkilökohtaiset työkalut
Muilla kielillä