Suurenmoinen huviretki
|
|
|
|---|---|
|
|
|
| Ohjaaja | Nick Park |
| Käsikirjoittaja | Nick Park |
| Tuottaja | Rob Copeland |
| Säveltäjä | Julian Nott |
| Pääosat | Peter Sallis |
|
|
|
| Valmistusmaa | Yhdistynyt kuningaskunta |
| Tuotantoyhtiö | Aardman Animations |
| Ensi-ilta | 1989 |
| Kesto | 23 minuuttia[1] |
| Alkuperäiskieli | englanti |
|
|
|
| IMDb | |
| Elonet | |
| Allmovie | |
Suurenmoinen huviretki (engl. Grand Day Out, 1989, tunnetaan myös nimellä Juustoa puuttuu) on ensimmäinen Wallace ja Gromit -lyhytelokuva. Nick Park animoi, ohjasi ja kirjoitti tarinan. Wallacen äänenä toimi näyttelijä Peter Sallis.
Elokuva on julkaistu myös suomeksi dubattuna VHS:lle. Tässä versiossa Wallacen äänenä toimii Vesa Vierikko.[2]
Sisällysluettelo |
Elokuvan synty [muokkaa]
Nick Park oli opiskelemassa National Film and Television Schoolissa. Kun tuli valmistujaisten aika, Park mietti mitä tehdä valmistujaisprojektiksi. Tällöin hän oli aikeissa tehdä elokuvan miehestä ja hänen kissastaan. Park kuitenkin korvasi kissan koiralla, ja poisti mieshahmolta sille alunperin piirretyt viikset. Myöhemmin koirahahmon puhe poistettiin, mistä lähtien se toimi elekielen avulla.[3]
Oltuaan kolme viikkoa työsuhteessa Elstree Film Studiosille Park alkoi liittää yhteen ideoita miehestä, joka rakentaa raketin ja lentää kuuhun tyydyttääkseen juustonhalunsa. Kun Park oli kehittämässä lyhytelokuvaansa, Aardman Animations- studion perustajat Peter Lord ja David Sproxton menivät juttelemaan National Film Schooliin, jolloin Park sai tilaisuuden näyttää heille mitä oli tekemässä. Lord ja Sproxton tarjosivat Parkille mahdollisuuden työskennellä Aardmanin Studioilla, tehden samalla myös oman projektinsa loppuun. Kuusi vuotta projetkin aloittamisen jälkeen, vuoden 1990 jouluaattona, Channel 4 esitti valmiin elokuvan Ison-Britannian televisiossa.[3]
Tarina [muokkaa]
Wallace yrittää epätoivoisesti keksiä minne lähteä lomalle. Eritoten hän etsii paikkoja, jotka ovat tunnettuja juustomaita tai alueita. Wallacen lempiruoka on näet juusto. Lopulta hän keksii, että matkustaa Gromitin kanssa kuuhun, koska sehän on juustoa.[2] Kaksikko rakentaa oman raketin ja näin matkustaa etsimään kuujuustoa. Kuussa parivaljakko tapaa kolikkoautomaatin, josta sitten kertyy harmia.
Lähteet [muokkaa]
- ↑ A Grand Day Out With Wallace and Gromit Movie Reviews, Pictures - Rotten Tomatoes rottentomatoes.com. Viitattu 8.3.2011. (englanniksi)
- ↑ a b c Wallace & Gromit: Juustoa Puuttuu VHS-kasetin takakansi
- ↑ a b Wallace & Gromit - About - A Grand Day Out wallaceandgromit.com. Viitattu 7.3.2011. (englanniksi)
Sivulta puuttuu