Suula

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee lintua. Suula voi myös viitata säiliöalus M/T Suulaan.
Suula
Morus bassanus 9.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Pelikaanilinnut Pelecaniformes
Heimo: Suulat Sulidae
Suku: Valkosuulat Morus
Laji: bassanus
Kaksiosainen nimi
Morus bassanus
(Linnaeus, 1758)
Levinneisyyskartta
Suulan levinneisyysalue
Suulan levinneisyysalue
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Suula Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Suula Commonsissa

Suula (Morus bassanus) on suurin Pohjois-Atlantilla pesivä merilintu.

Tuntomerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanha kesäpukuinen suula.

Suulalla on pitkät ja kapeat siivet ja pitkä, kiilamainen pyrstö. Linnun pituus on 87–100 cm ja siipien kärkiväli 165–180 cm. Koiras on hieman naarasta suurempi. Höyhenpuku on valkea mustia siipienkärkiä lukuun ottamatta. Kesäisin pää on kellertävä, talvisin vaaleampi. Nokka on vaaleansinertävä. Silmä on vaaleansininen, sen ja nokan ympäristössä näkyy mustaa ihoa.

Nuoret linnut ovat tummanruskeita ja kauttaaltaan valkeatäpläisiä. Nuoruuspuku muuttuu asteittain aikuisen linnun väritykseksi. Suula saa aikuispuvun 5–6 vuoden ikäisenä, jolloin se tulee myös sukukypsäksi.

Lintuvuorten suulayhdyskunnat pitävät kovaa, kähisevän läähättävää ääntä.

Vanhin eurooppalainen rengastettu suula on ollut brittiläinen 37 vuoden ja viiden kuukauden ikäinen lintu.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suula pesii yhdyskunnissa Pohjois-Atlantin jyrkillä kalliorannoilla ja -saarilla. 60–70 prosenttia maailman suulista pesii Yhdistyneen kuningaskunnan alueella. Suulayhdyskuntia on myös Islannissa, Norjassa, Färsaarilla, Irlannissa ja Ranskassa, ja toisella puolen Atlanttia Newfoundlandissa ja Québecissä.

Itä-Atlantin nuoret linnut viettävät kaksi ensimmäistä talveaan Afrikan länsirannikon trooppisilla ja subtrooppisilla vesillä. Osa suulista siirtyy sen jälkeen läntiselle Välimerelle. Neljävuotiaina lähes kaikki suulat ovat palanneet pesimäalueilleen. Vanhat linnut talvehtivat Länsi-Euroopan rannikoilla. Suomessa suula on erittäin vähälukuinen, mutta vuosittainen suurharvinaisuus keväisin ja syksyisin.

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suula syö enimmäkseen kalaa, se kykenee syömään jopa 30 senttimetrin mittaisia kaloja. Se syö silliä, kuoretta, turskaa, Ruijan seitiä ja muita merikaloja. Suula saalistaa sukeltamalla. Se syöksyy veteen lähes kohtisuoraan 10–40 metrin korkeudesta, vetää siivet suppuun vedenpinnan saavuttaessaan ja etenee kalojen perässä jopa 15 metrin syvyyteen. Se voi sukeltaa jopa 20 sekuntia.

Pesintä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koiras rakentaa kalliolle pesän levästä, heinistä, sulista ja maasta. Naaras munii pesään vain yhden munan, jota molemmat vanhemmat hautovat. Toinen vanhemmista pysyttelee poikasen luona, kunnes se on 90 päivän kuluttua lentokykyinen. Poikaset lähtevät muuttamaan uimalla, mutta ne oppivat lentämään runsaan viikon päästä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. BirdLife International: Morus bassanus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 4.5.2014. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Nelson, B. 1978: The Gannet. - T. & A. D. Poyser, Berkhamsted.
  • Pulliainen, Erkki 1979: Suulia Sula bassana* Pohjois-Suomessa. - Lintumies 4.1979 s. 182. LYL.
  • Suula Lintukuva.fi-verkkopalvelussa
  • Ääntä, Äänen metadata Macaulay Library