Super Fight II

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Super Fight II
Ali–Frazier II.jpg
Päivämäärä 28. tammikuuta 1974
Paikka Madison Square Garden, New York
Panoksena NABF:n kansallinen mestaruus

Muhammad Ali vs. Joe Frazier
The Greatest Smokin'
Katsaus
Louisville, Kentucky Kotipaikka Philadelphia, Pennsylvania
Tilastot
191 cm Pituus 182 cm
92 kg Paino 98 kg
NABF:n raskaansarjan maailmanmestari Mestaruus

Lopputulos Ali voitti pisteillä 12. erän jälkeen

Super Fight II on toinen kolmesta Muhammad Alin ja Joe Frazierin välillä käydystä raskaansarjan nyrkkeilyottelusta, joka käytiin 28. tammikuuta 1974 New Yorkin Madison Square Gardenissa. Ottelun panoksena oli raskaansarjan maailmanmestaruusottelu George Foremania vastaan.[1]

Ali ja Frazier olivat kohdanneet aiemmin vuonna 1971 Fight of the Century-nimellä tunnetussa kamppailussa, jossa oli panoksena WBA:n ja WBC:n maailmanmestaruudet. Tuolloin hallitseva maailmanmestari Frazier voitti 15-eräisen ottelun pistein. Parin toisessa kohtaamisessa kumpikaan ottelijoista ei ollut maailmanmestari (Muhammad Ali hallitsi kansallista NABF:n mestaruutta), joten kamppailu kesti vain 12 erää. Se päättyi Muhammad Alin voittoon pistein.

Kamppailun voittonsa myötä Ali pääsi haastamaan Foremanin Rumble in the Jungle -nimellä tunnetussa maailmanmestaruusottelussa, jonka hän voitti. Ali ja Frazier kohtasivat vielä kerran vuonna 1975 käydyssä maailmanmestaruusottelussa, joka tunnetaan nimellä Thrilla in Manila.

Ennen ottelua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ali ja Frazier olivat kohdanneet kerran aiemmin Fight of the Century -nimellä tunnetussa kamppailussa, jossa panoksena oli Frazierin hallitsema raskaansarjan maailmanmestaruus. Ennen kamppailua Ali solvasi vastustajaansa kutsumalla häntä esim. "Setä Tuomoksi", minkä takia parin välille kehittyi vihanpito. Frazier voitti kamppailun pisteillä. Tämän jälkeen hän puolusti mestaruuttaan vielä kahdesti, ennen kuin menetti sen nuorelle George Foremanille. Ali taas nousi NABF:n kansalliseksi mestariksi. Frazierin ja Alin toinen kohtaaminen olikin ainoa kamppailu heidän kolmesta yhteenotostaan, jossa kumpikaan ei ollut raskaansarjan hallitseva maailmanmestari. Panoksena oli NABF:n mestaruuden lisäksi kohtaaminen Foremanin kanssa maailmanmestaruusottelussa.[1][2] Nyrkkeilijöiden palkkioksi ottelusta asetettiin 870 000 dollarin takuusumma tai 32,5 % televisio-oikeuksista, riippuen siitä kumpi tuottaisi enemmän.[2]

Frazier suunnitteli ottelevansa Alia vastaan samalla tavalla, kuin oli tehnyt kolme vuotta aiemmin Fight of the Century-kamppailussa ja keskittyi harjoittamaan kestävyyttään. Frazier uskoi jatkuvan perääntymisen väsyttävän vastustajansa.[2] Ennen uusintaottelua Ali kohtasi 20. lokakuuta 1973 Rudi Lubbersin. Kun toimittaja kysyi, miksi Ali ei ollut ottelussa juurikaan käyttänyt oikeaa suoraansa, hän vastasi säästäneensä sitä Frazierille.[3] Ali käytti oikeaansa vähän myös harjoituksissaan ja osoitti usein väsymisen merkkejä harjoitusvastustajiensa kanssa, vaikka tuntuikin saavan energiansa takaisin aina vierailijoiden ilmaannuttua salille. Hän myönsi pitäneensä harjoituksia tylsinä.[2]

Sekä Alilla että Frazierilla oli ottelussa panoksena muutakin, kuin kansallinen mestaruus. Frazierilla oli puolustettavanaan kunniansa, joka oli kokenut kolauksen hänen Foremanille kärsimänsä yllätystappion takia. Ali taas sanoi menettäneensä Frazierille kokemansa tappion jälkeen arvovaltaansa. Hän ei voinut enää vedota menettäneensä tittelinsä ainoastaan siksi, että oli joutunut luopumaan nyrkkeilystä kieltäydyttyään osallistumasta Vietnamin sotaan.[2]

Ottelua markkinoidessaan Ali ja Frazier vierailivat ABC-televisiokanavan Wild World of Sports-keskusteluohjelmassa.[4] Otteluparin piti alun perin katsella ja arvioida heidän aiemmasta ottelustaan näytettyjä kohtia. Ali ärsytti Frazieria jatkuvasti rodullisilla näkemyksillään, jotka Frazier kuitenkin kesti. Tämä mainitsi Alin joutuneen sairaalaan heidän ensimmäisen ottelunsa jälleen, jolloin Ali myönsi tämän, mutta sanoi menneensä sairaalaan vain kymmeneksi minuutiksi, kun taas Frazier oli joutunut sinne 10 kuukaudeksi. Kun Frazier sanoi menneensä sinne vain lepäämään, Ali haukkui häntä tietämättömäksi. Tuossa vaiheessa Frazier tuohtui ja nousi ylös tuoliltaan vaatien Alia kertomaan, millä perusteella hän on muka tietämätön. Ali vaati Frazieria istumaan alas, mutta tämä ei totellut, vaan veti Alin alas tuoliltaan samalla, kun Ali tarttui Frazieria niskasta. Pari kamppaili lattialla hetken aikaa, ennen kuin heidät saatiin erotettua toisistaan.[1][5] Molemmat tuomittiin maksamaan 5 000 dollarin sakot nyrkkeilyn arvoa urheilulajina alentavasta käytöksestä.[1]

Ottelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kamppailua seurasi paikan päällä New Yorkin Madison Square Gardenissa 20 788 ihmistä[1] ja se tuotti parin edellisen kohtaamisen tavoin kokonaisuudessaan yli 20 miljoonaa dollaria järjestäjilleen.[6]

Kamppailun ensimmäisessä erässä Ali lähti hyökkäämään ja pyrki sitomisen avulla estämään voimakkaasti painostanutta Frazieria lyömästä kunnollista iskua.[1] Toisessa erässä Ali pystyi jopa kaatamaan Frazierin kanveesiin, jolloin tuomari Tony Perez virheellisesti ilmoitti erän kuitenkin jo päättyneen, eikä laskenut hänelle lukua.[7] Ensimmäiset neljä erää kirjattiin selkeästi Alin nimiin.[1]

Frazier pääsi kamppailuun mukaan vasta seitsemännessä erässä, jossa Ali alkoi osoittamaan väsymisen merkkejä liikkumalla hänen ympärillään kädet alhaalla. Frazier voitti nimiinsä myös kahdeksannen erän. Yhdeksännen erän aikana Ali pääsi jälleen mukaan otteluun ja kamppailu tasoittui. Ali pysyi kuitenkin johdossa pistein, minkä takia Frazierin oli pakko hakea voittoa tyrmäyksellä kamppailun viimeisissä erissä. Hän ei kuitenkaan onnistunut ja Ali voitti ottelun pisteillä.[1]

Ottelun jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Halusin uusinnan Joen kanssa en ainoastaan tehdäkseni tyhjäksi ensimmäisen ottelun pistetappion vaan myös siksi,
että Frazier oli luultavasti nykyajan armottomin, hyökkäävin ja kilpailukykyisin ammattilainen.

Muhammad Ali vastustajastaan Joe Frazierista.[8]

Muhammad Ali oli protestoinut Fight of the Centuryssa kärsimäänsä tappiota ja sanonut hävinneensä "valkoisen miehen päätöksellä". Kun hän voitti Frazierin uusintaottelussa, hän kommentoi voittoaan: "Se oli valkoisen miehen päätös, mutta tällä kertaa se oli oikea".[5] Frazier taas on myöhemmin sanonut Alin saaneen voiton tuomareilta "lahjaksi".[9] Voittaja antoi kuitenkin kamppailun jälkeen kunnian vastustajalleen sanomalla Baltimore Sun -lehdelle antamassaan haastattelussa Frazierin tyrmänneen hänet ottelun aikana kahdesti pystyyn.[10] Hän ilmaisi myös halunsa uusintaotteluun joskus tulevaisuudessa: "En aio vältellä Joeta. Annan hänelle niin monta mahdollisuutta, kuin hän haluaa."[11]

Ottelua pidetään vähiten tunnettuna Alin ja Frazierin kolmesta kohtaamisesta ja ottelua edeltäviä tapahtumia on sanottu itse ottelua kiinnostavammiksi.[4] Sports Illustrated kuvaili ottelua kahden vanhan miehen kamppailuksi ja nyrkkeilijöiden keskinäisiä välejä "puhtaaksi vihamielisyydeksi".[1] Myös ottelua ennen julkaistu Timen artikkeli piti ottelijoita jo parhaat päivänsä nähneinä ja uskoi ottelun häviäjän siirtyvän tappionsa jälkeen eläkkeelle.[2]

Voittonsa myötä Ali pääsi haastamaan maailmanmestari George Foremanin titteliotteluun, joka tunnetaan nimellä Rumble in the Jungle. Ali voitti kamppailun ja nousi raskaansarjan maailmanmestariksi. Hän ja Frazier kohtasivat Super Fight II:n jälkeen vielä kerran Thrilla in Manila -nimellä tunnetussa kamppailussa, jonka Ali voitti. Alin ja Frazierin välistä kolmen ottelun sarjaa pidetään yleisesti nyrkkeilyhistorian klassikkona.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i Mark Kram: Crafty Win For Muhammad Sports Illustrated. 4.2.1974. Viitattu 23.11.2010. (englanniksi)
  2. a b c d e f Picking Foreman's Foe Time Magazine. Viitattu 25.12.2010. (englanniksi)
  3. Goldstein, s. 104.
  4. a b Muhammad Ali: A Legendary Life Life. Viitattu 5.12.2010. (englanniksi)
  5. a b c Dokumentti: Frazier vastaan Ali (Thrilla in Manila, 2009), HBO
  6. Lounasheimo, s. 379.
  7. McRae, Donald: Still smokin' over Ali but there's no time for hatred now Guardian. 11.11.2008. Guardian.co.uk. Viitattu 23.12.2010. (englanniksi)
  8. Suurin ja kaunein, s. 415.
  9. Goldstein, s. 106.
  10. Goldstein, s. 105.
  11. Goldstein, s. 107.