Suonensisäinen käyttö
Suonensisäinen käyttö eli IV-käyttö (intravenoosinen) on päihteen käyttöä injisoimalla ainetta laskimoon eli verenkierron siihen osaan, joka vie verta kohti sydäntä. Sen sijaan valtimoon injisoiminen on erityisen vaarallista. Päihteitä käytetään suonensisäisesti, koska tällöin pienempi määrä ainetta aiheuttaa vastaavan tai voimakkaamman sekä nopeamman vaikutuksen kuin suurempi määrä muilla tavoilla annosteltuna.
Suonensisäiseen käyttöön liittyy useita terveydellisiä riskejä ja potentiaalisia haittoja. Epäpuhtaiden huumeiden erilaiset jatkeaineet ja lääkkeiden sidosaineet kulkeutuvat käyttäjän verenkiertoon ja voivat tukkia verisuonia. Injektioneula puolestaan voi vaurioittaa verisuonta injektiokohdasta. Pistovälineiden uudelleen- ja yhteiskäytöstä voi saada veren välityksellä leviäviä tartuntatauteja, HIV- ja hepatiittisairauksia, ja epähygieenisistä pistoksista tulehduksia. Injisointikohtaan voi kehittyä krooninen haavauma, selluliitti tai absessi.
Suonensisäisessä käytössä yliannostuksen riski ja kuoleman vaara ovat korostuneita. Vaikka annos ei olisi liian suuri, suonensisäisten käyttäjä voi saada anafylaktisen šokin, joka voi johtaa kuolemaan.
Syitä suonensisäiseen käyttöön[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suonensisäinen käyttö on yleistä, kun kyseessä on verrattain kallis aine ja siihen on kehittynyt riippuvuutta ja toleranssia, jolloin käytetty aine injisoimalla on riittoisampi, ja näin ollen käyttäjät myös säästävät rahaa.
Suonensisäinen huumeen käyttö liittyy usein käyttöhistoriaan, jossa on aloitettu muilla käyttötavoilla ja on päädytty lopulta suonensisäiseen käyttöön, joka antaa voimakkaimman käyttökokemuksen. Pidempään ainetta käyttäneelle voi olla kehittynyt voimakas riippuvuus, mutta aine on alkanut tuntua totutuin käyttötavoin laimealta, jolloin injektoinnilla käyttäjä on tavoitellut voimakkaampaa käyttökokemusta. Toisaalta injektoinnin aloitettua on vaikea palata laimeilta tuntuviin muihin aineen käyttötapoihin.
Suonensisäisesti käytettävät aineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Huumeilla on useita käyttötapoja, eikä injisointi ole siten ainoa tapa käyttää tiettyä huumetta. Toisaalta kaikki huumeet eivät sovellu suonensisäisesti käytettäviksi, esimerkiksi maailman yleisintä huumetta kannabista ei voi käyttää suonensisäisesti. Suonensisäisesti käytetään erityisesti heroiinia ja useita muita opioideja, kuten buprenorfiinia ja metadonia. Myös kokaiinia ja nestemäistä ketamiinia[1] voidaan käyttää suonensisäisesti.
Myös monet lääkinnällisessä käytössä oraalisesti annosteltavat lääkkeet, joita ei edes lääkinnällisessä käytössä käytetä injisoitavissa muodoissa (nämä lääkkeet voivat aiheuttaa vakavia sivuvaikutuksia IV-käytössä, jolloin suhteelliset haitat ovat huomattavat verrattavissa lääkkeisiin jotka annostellaan esimerkiksi oraalisesti), voivat olla hengenvaarallisia IV-käytössä.
Yleisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1990-luvulla heroiinin suonensisäinen käyttö oli maailmalla laajaa. 1990-luvulla huumeiden suonensisäisen käytön yleistyminen oli havaittavissa poliisin tilastoista ja pääteltävissä tartuntatautien esiintyvyydestä[2]. Vuoteen 1998 asti huumeiden suonensisäiseen käyttöön liittyvä HIV-infektio oli harvinaisuus Suomessa[3]. 2000-luvun alussa heroiinin saatavuus heikkeni ja Suomessa tilalle tuli buprenorfiini.[4][5]
Suomessa arvioidaan olevan noin 16 000 suonensisäistä käyttäjää.[6] Yksi syy huumeiden suonensisäiseen käyttöön Suomessa on todennäköisesti huumeiden kalleus Suomessa[7]. Vuoden 2009 lopulla tehdyssä tutkimuksessa suonensisäisesti Subutexia käytti yli 90 prosenttia haastatelluista ongelmakäyttäjistä ja tutkimuksessa vastaavaan lukuun päästiin myös Suboxonen ja metadonin osalta, kun käyttäjäkunnasta suljettiin pois opioidikorvaushoidossa olevat.[8]
Käyttötapahtuma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käyttäjät pyrkivät puhdistamaan injisoitavan aineen ennen sen pistämistä laskimoon. Käyttäjät kutsuvat toimenpidettä filtteröinniksi, sillä katukaupassa liikkuvat aineet ovat epäpuhtaita ja lääkevalmisteissa on sidosaineita. Vaarallisten aineiden osittaiseksi poistamiseksi käytetään suodattimia, kuten savukkeiden suodattimia, pumpulia, tai terveysneuvontapisteistä saatavia maksuttomia mikrosuodattimia (SteriFilt).[9]
Yleinen ruisku on kahden millilitran vetoinen. Ruiskun kärjessä olevan neulan halkaisija vaihtelee, ollen tyypillisesti 0,3–0,5 millimetriä. Kyynärtaipeen laskimot on yleisin pistokohta. Neula työnnetään ihon läpi laskimoon noin 20 asteen kulmassa, jotta neulan kärki pysyisi laskimossa ja neulan kärki ei lävistäisi laskimon vastakkaista seinämää. Kyynärtaipeeseen pistettäessä voidaan käyttää apuna olkavarteen laitettavaa kiristyssidettä, joka auttaa laskimon löytämisessä. Pistämiseen soveltuvia laskimoita on kyynärtaipeiden lisäksi eri puolilla kehoa, muiden muassa muualla käsissä ja nilkoissa. Pistämistä valtimoon vältetään, koska suonitukokset valtimopuolella helposti johtavat kuolioon ja sitä kautta amputaatioihin, sekä koska valtimopisto on kivulias.
Aineen vaikutuksen huomaaminen on yksilökohtaista ja vaikutus alkaa yleensä muutamassa sekunnissa. Yleensä sanotaan, että käyttäjä kokee ensin "humahduksen", joka johtuu siitä, että aine on laitettu suoraan verenkiertoon ja siten alkaa vaikuttaa miltei saman tien. Juuri tämän voimakkaan (käyttäjät puhuvat nousuista) vaikutuksen takia on korkeampi riski tulla riippuvaiseksi, koska käyttäjä ei enää saa samanlaisia vaikutuksia muilla tavoin.
Terveydelliset riskit ja haitat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suonensisäiseen käyttöön liittyy useita terveydellisiä riskejä ja potentiaalisia haittoja. Huumeiden suonensisäinen käyttö on arvioitu riskikäyttäytymiseksi[10]. Käyttäjä voi harvoin olla varma katukaupassa liikkuvan aineen voimakkuudesta ja koostumuksesta.
Tartuntataudit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tartuntautien leviäminen liittyy pistovälineiden uudelleen- ja yhteiskäyttöön. Aikaisemmin toisen henkilön käyttämän ruiskun välityksellä voi levitä tartuntatauteja. Suonensisäiseen käyttöön liittyy HIV:n saamisen riski. Lisäksi 70–80 prosenttia suonensisäisiä huumeita käyttäneistä on saanut C-hepatiitti-tartunnan ja 20–30 prosenttia B-hepatiitin. 5–10 prosentille B-hepatiitti jää pysyväksi, ja sen hoitopolku on edelleen raskas sekä tulokset epävarmoja. C-hepatiitti taas paranee spontaanisti noin kolmannekselta tartunnansaaneista, ja nykyään se pystytään hoitamaan melko kevyesti sekä erittäin tehokkaasti. Immuniteettia B- tai C-hepatiiteille ei kehity, eli kerran sairastettu tauti voi palata myöhemmi jos likaisia huumeidenkäyttövälineitä edelleen jaetaan.[11]
Tulehdukset ja kehon vahingot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Epähygieeniset injektiovälineet sisältävät bakteereja, jotka voivat saada aikaan tulehduksia pistoskohtiin.[12] Injisointikohtaan voi kehittyä krooninen haavauma, selluliitti tai absessi.
Parantumattomiin pistämisreikiin piikittäminen voi aiheuttaa veritulpan, joka irrotessaan ja liikkuessaan saattaa kulkeutua aina keuhkoihin asti, aiheuttaen keuhkoembolian. Niinpä samaan paikkaan pistävät ovat jopa suonensisäiskäyttäjien sisällä erityinen riskiryhmä. Riskikäyttäytymistä motivoi pistokohdan etsimisen helppous, varsinkin pitkäaikaiskäyttäjällä jonka laskimot ovat rappeutuneet, niin että suoni on hankalaa löytää.
Suun kautta otettavat lääkkeet ovat suonensisäisesti käytettyinä erityisen vaarallisia, koska niissä on liukenemattomia sideaineita, jotka tukkivat hiusverisuonia. Sidosaineet, kuten maissitärkkelys, pääasiassa lopulta suodattuvat keuhkojen pieniin verisuoniin, mutta koska ne eivät ole aivan niin pieniä kuin verkkokalvon pienimmät, osa sidosaineesta voi jäädä loukkuun myös silmään, tuottaa paikallisen kuolion verkkokalvolle, ja sitä kautta aiheuttaa vähittäin sokeuden. Tilan kehitys on salakavalaa, koska näköhermosto kohtelee kutakin uutta leesiota uutena sokeana pisteenä; käyttäjä ei yleensä tiedosta kehitystä ennen kuin se on edennyt niin pitkälle, että kyky lukea tekstiä on peruuttamattomasti laskenut, tai jopa kadonnut.
Katukaupassa liikkuvat huumeet sisältävät usein myös erilaisia jatkeaineita (erit. talkkia) jotka ovat samalla tavalla liukenemattomia, tai joilla on liukoisinakin arvaamattomia farmakologisia sivuvaikutuksia. Talkki johtaa parhaimmassakin tapauksessa keuhkojen vähittäiseen talkoosiin, sekä kuvattuihin silmäongelmiin.
Käyttäjiltä on jouduttu amputoimaan käsiä, jalkoja ja sormia pistämisen aiheutettua vaurioita verisuoniin. Vaarallisinta tässä suhteessa on suun kautta käytettäväksi tarkoitettujen tablettien pisto valtimoon, joka helposti aiheuttaa verisuonitukoksen raajojen pienissä verisuonissa, ja sitä kautta hankalasti hoidettavan kuolion.[9] Kaulan alueelle pistämiseen liittyy erityisen suuria riskejä, koska valtimopiston seuraamukset silloin esiintyvät aivoissa, ja koska alueella on paljon hermoja, joihin levitessään tulehdus- ja infektiotilat voivat aiheuttaa poikkeuksellisen laajoja toimintavajauksia.[9]
Anafylaktinen šokki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kaikki opioidit voivat aiheuttaa suonensisäisesti käytettyinä allergista reaktiota muistuttavan histamiinin eritykseen liittyvän anafylaktisen šokin. Kodeiinin ja dihydrokodeiinin suonensisäinen käyttö voivat aiheuttaa muita opioideja herkemmin anafylaktisen šokin ja jopa hengenvaarallisen keuhkoödeeman ja näitä ei suositella käytettäväksi suonensisäisesti. Tuntemattomat jatkeaineet ja uudelleenkäytetyistä suodattimista kulkeutuvat mikrobit voivat myös johtaa allergiseen reaktioon (ns. "cotton fever").lähde?
Yliannostus ja kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suonensisäisessä käytössä yliannostuksen riski ja kuoleman vaara ovat korostuneita. Katukaupassa liikkuvien huumeiden vahvuudesta ja koostumuksesta ei ole tietoa, jolloin vaarana on yliannostus. Vuonna 2007 huumeperäisissä kuolemissa Suomessa huumeidenkäyttö oli ollut pitkäaikaisempaa, usein suonensisäistä riippuvuuskäyttöä[13].
Tyypillinen suomalainen yliannostuskuolema johtuu rauhoittavien lääke- ja huumeaineiden sekä alkoholin yhteiskäytöstä. Erityisesti opioidit kuten korvaushoidossa käytetty buprenorfiini ("subu") yhdistettynä alkoholiin, bentsodiatsepiineihin tai vaikkapa gammabutyrolaktoniin ("lakka") aiheuttavat helposti ja arvaamattomasti hengityslaman tai aspiraatiokuoleman (tukehtuminen oksennukseen).
Käytettyjen huumeruiskujen ongelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käytetyissä huumeruiskuissa on HIV- ja hepatiittisairauksien leviämisen vaara. Etenkin tuoreesta verestä voi saada tartunnan. Huumeruiskujen kanssa kosketuksiin joutuneille suositellaan HIV-testiä.[14] Suomessa ei ole todettu kuitenkaan yhtään yleisellä paikalta paikalta lyötyneestä huumeruiskusta saatua hepatiitti- tai HIV-tartuntaa.
Käytetty huumeruisku tulee poimia paperin tai vastaavan avulla. Käytetty ruisku ja neula suositellaan laitettavan suljettavaan astiaan ja palautettavan apteekkiin, terveysasemalle, neulanvaihtopalveluita tarjoavaan terveysneuvontapisteeseen tai erilliseen huumeruiskujen keräysastiaan, joita on esimerkiksi joidenkin kaupunkien aukioilla ja yleisissä vessoissa.[15] Lapsien tulisi olla koskematta ruiskuun ja heidän tulisi kertoa löydöstään aikuiselle.[14]
Käytettyä huumeruiskua ei saa hävittää sekajätteen mukana, koska se on vaarallista jätettä.[15]
Ongelman ratkaisemiseksi on esitetty muun muassa huumeruiskujen keräysastioiden määrän lisäämistä, huumeiden valvottujen käyttötilojen perustamista ja huumeiden käytön dekriminalisointia.[15] Aiemmin julkisilla paikoilla harjoitettavaan suonensisäiseen huumeiden käyttöön on koitettu puuttua esimerkiksi sinisin valoin julkisissa vessoissa. Valoilla on tarkoitus vaikeuttaa suonten näkymistä. Niiden hyötyä on kritisoitu kuitenkin vähäiseksi. [16]
Terveydenhuollolliset vaikutuspyrkimykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Terveysneuvonnassa ensisijainen tavoite on suonensisäisen huumeidenkäytön välityksellä tarttuvien infektiotautien ehkäisy ohjaamalla mahdollisimman hygieeniseen tapaan käyttää aineita[17]. HIV-riski liittyy pistovälineiden uudelleen- ja yhteiskäyttöön, joten pistämishygieniaan tähtäävää terveysneuvontaa perustellaan siten, että se on paras tapa vähentää pistämiseen liittyvää riskiä tilanteessa, jossa huumeidenkäyttöön ei voida vaikuttaa[3]. Korvaushoidon tavoitteena on myös vähentää tai merkittävästi estää suonensisäiseen käyttöön ja yliannostukseen liittyviä riskejä[18]. Neulojen ja ruiskujen vaihtaminen on tapa vähentää huumehaittoja[17].
Käytettyjen huumeruiskujen keräämiseksi on perustettu myös erityisiä keräyslaatikoita, joilla pyritään estämään huumeruiskujen jääminen yleisille paikoille.[15]
Liittyvää lainsäädäntöä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tartuntatautiasetuksessa edellytetään, että kunnan tulee huolehtia suonensisäisesti huumeita käyttävien käyttövälineiden vaihtamisesta tartuntatautien torjunnan edellyttämän tarpeen mukaan.[19]
Sosiaali- ja terveysministeriön rokotusasetuksessa suositellaan antamaan hepatiittirokotus henkilölle, jolla on elinolosuhteidensa vuoksi lisääntynyt vaara saada hepatiitti A- tai B-tartunta.[20] Tämän on tulkittu tarkoittavan myös suonensisäisesti huumeita käyttäviä sekä heidän seksikumppaneitaan ja samassa taloudessa asuvia henkilöitä.[21]
Käytettyjen huumeruiskujen hallussapito ei ole laitonta, mutta poliisi voi katsoa huumeruiskun hallussapidon syyksi epäillä huumausaineen käyttörikosta.[15]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Ketamine (Arkistoitu – Internet Archive) Drug Fact Sheet, DEA.
- ↑ HIV-epidemia ruiskuhuumeiden käyttäjillä - onko Suomi muita länsimaita jäljessä vai edellä? Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2000;116(1):55-60
- ↑ a b Ruiskuhuumeiden käyttäjien terveysneuvontapisteet – todellista vaikuttavuutta tartuntatautien ehkäisyyn Kansanterveyslaitos 10.3.2006.
- ↑ Tunnista lääkkeiden väärinkäyttäjä ja päihdekäyttöön tulleet lääkkeet Suomen Lääkärilehti 9/2014.
- ↑ Buprenorfiinin väärinkäyttö on Suomessa korvannut heroiinin Verkkouutiset 14.2.2014.
- ↑ Suomen C-hepatiittistrategia 2017–2019 Sosiaali- ja terveysministeriö 21.11.2016.
- ↑ TERVEYSNEUVONTAA SUONENSISÄISESTIHUUMEITA KÄYTTÄVILLE: Ohjelehtinen infektoituneesta pistoskohdasta s. 11, Opinnäytetyö, Hoitotyön koulutusohjelma, 2011.
- ↑ Huumetilanne Suomessa 2014 s. 58
- ↑ a b c Suonensisäinen käyttö ja riskien minimointi Päihdelinkki 2011.
- ↑ Huumetilanne Suomessa 2014 s. 70
- ↑ Huumeiden suonensisäinen käyttö altistaa infektioille Irti Huumeista ry
- ↑ Kun tulee ongelmia- Ongelmia pistämisessä ja kuinka selvitä niistä
- ↑ Huumetilanne Suomessa 2014 s. 92
- ↑ a b Usein kysyttyä Irti huumeista ry. Viitattu 8.11.2021.
- ↑ a b c d e Mitä kannattaa tehdä jos löytää huumeruiskun? Miten huumeruisku hävitetään? HHumaania päihdepolitiikkaa ry. Viitattu 24.11.2021.
- ↑ Siniset valot käyvät harvinaisiksi yleisissä vessoissa Helsingin Sanomat. Viitattu 24.11.2021.
- ↑ a b Huumetilanne Suomessa 2014 s. 95
- ↑ Huumetilanne Suomessa 2014 s. 67
- ↑ Valtioneuvoston asetus tartuntataudeista 146/2017 6§ Kunnan tehtävät.
- ↑ Sosiaali- ja terveysministeriön asetus rokotuksista 2§ Kohdennetut rokotukset.
- ↑ Huumetilanne Suomessa 2014 s. 16-17
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Turvallisempaa pistämistä A-klinikkasäätiö.
- Näin pistät oikein - ohje turvallisemmasta pistämisestä Suomen Lumme ry, A-klinikkasäätiö ja EHYT ry:n Mobiiliapu-hanke tuottivat yhteistyössä videon turvallisemmasta pistämisestä keväällä 2013.
- Cleaning works: how to clean a used syringe
- Koukussa piikkiin - suonensisäisten huumeiden käyttäjien kokemuksia pistämisestä ja sen pakonomaisuudesta Outi Harju, Sosiaalipsykologian Pro gradu, 2002.
- Piikkikoukku - mitä ilmiön takana? (Arkistoitu – Internet Archive) Tiimi 1/2004.
- KOUKUSSA PIIKKIIN Apua piikkiriippuvuudesta kärsiville A-klinikkasäätiö/OHJAT-projekti, 2007.