Suomyrtti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suomyrtti
Myrica-gale-hunlig.JPG
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Varsinaiskaksisirkkaiset Rosopsida
Lahko: Pyökkimäiset Fagales
Heimo: Suomyrttikasvit Myricaceae
Suku: Suomyrtit Myrica
Laji: gale
Kaksiosainen nimi
Myrica gale
L.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Suomyrtti Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Suomyrtti Commonsissa

Suomyrtti (Myrica gale, syn. Gale palustre) on suomyrttien sukuun kuuluva, voimakkaasti tuoksuva varpumainen lehtipensas.[1]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomyrtin lehtiä.
Suomyrtin hedekukkia.
Suomyrtin emikukkia.

Suomyrtti kasvaa 0,5–1 metrin korkuiseksi. Haarat ovat pystyjä ja keltanystyisiä. Nystyt erittävät voimakasta yrtintuoksua. Harmaanvihreät ja keltanystyiset lehdet kasvavat kierteisesti. Lehtilapa on 2,5–4 cm pitkä, vastapuikea ja kärkiosa harvahampainen. Suomyrtti kukkii ennen lehtien puhkeamista, Suomessa huhti-toukokuussa. Kukinnot ovat tähkämäisiä norkkoja. Laji on tavallisesti kaksikotinen, eli hede- ja emikukinnot ovat eri yksilöissä. Kukat ovat yksineuvoisia, pieniä ja kehättömiä. Hedelmä on kuiva luumarja, hedelmistö on käpymäinen. Suomyrtti on myrkyllinen kasvilaji.[1][2]

Suomyrtti lisääntyy pääasiallisesti kasvattamalla maarönsyjä. Juurinystyröistä kasvaa pikkujuuria ylöspäin, jotka auttavat juuriston hapensaannissa kosteassa kasvuympäristössä. Juurinystyröissä elää myös sädesieniä jotka sitovat ilmakehän typpeä kasvin tarpeisiin.[2][3]

Suomyrtin voi helposti sekoittaa joihinkin sitä muistuttaviin pajulajeihin.[4]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomyrtin levinneisyysalue on aukottaisesti sirkumpolaarinen.[5] Luonnonvaraisena suomyrttiä tavataan Euroopassa Britteinsaarilla, rannikkoalueilla Portugalissa sekä Ranskasta Tanskaan ja edelleen koko Itämeren rannikkovyöhykkeellä. Norjan rannikolla lajia kasvaa napapiirin korkeudelle saakka. Ruotsissa ja Suomessa lajia kasvaa laajoilla alueella myös sisämaassa järvialueilla. Aasiassa lajia tavataan Venäjän kaukoidässä sekä Pohjois-Japanissa. Pohjois-Amerikassa suomyrtti on levinnyt suureen osaa Kanadaa, Alaskaa sekä Yhdysvaltain koillisosaa.[4] Suomessa suomyrttiä tavataan koko rannikkoalueella sekä toisaalta Itä-Suomen järvialueella, erityisesti Saimaan vesistön alueella.[6]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomyrtti on tyypillinen meren- ja järvenrantojen kasvi. Toisin kuin lajin suomenkielinen nimi antaa ymmärtää, suomyrttiä tavataan vain harvoin rämeillä, letoilla ja nevoilla.[1]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomyrtti on vanha rohdoskasvi, jota käytettiin sekä lääkekasvina että syöpäläisten karkottajana. Kasvilla lääkittiin muun muassa hiustenlähtöä, ihotauteja, vyöruusua ja kihtiä. Suomyrtin keitinvedelle karkotettiin syöpäläisiä niin hiuksista, vaatteista kuin asunnoistakin. Kasvia käytettiin aikaisemmin myös sikiönlähdetykseen.[7] Myrkyllisyyden vuoksi sen käyttöä ei suositella sisäisesti.[3]

Ennen humalan yleistymistä suomyrttiä käytettiin myös oluen ja siman mausteena 1500-luvulle saakka.[3][8] Viinan mausteeksi kasvia käytetään yhä edelleenkin, esimerkiksi latvialaiseen Riian balsami -yrttiviinaan ja Ruotsissa ”pors brännvin” -nimellä myytäviin akvaviitteihin.[3][7] Suomyrtin lehdissä on aineita, jotka aiheuttavat päänsärkyä. Viikinkisotilaiden arvellaan juoneen suomyrtistä tehtyä juomaa saavuttaakseen raivoisan taistelutilan.[8]

Suomyrtin lehtiä on käytetty myös nahan parkitsemiseen sekä värjäykseen. Alunakäsitelty villa saadaan sen avulla keltaiseksi.[4][5]

Suomyrttiä viljellään jossain määrin myös koristepensaana puistoissa ja puutarhoissa.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Leena Hämet-Ahti et al.: Retkeilykasvio. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9.
  • Kuopion katoava kasvimaailma. Toim. Renvall, Pertti & Fagerstén, Reino & Knuutinen, Jorma & Vainio, Outi. Kuopion luonnontieteellisen museon julkaisuja 6. Kuopion luonnontieteellinen museo, Kuopio 2002.
  • Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005.
  • Suomen puu- ja pensaskasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Alanko, Pentti & Palmén, Annikki & Tigerstedt, Peter M. A.. 2. uudistettu painos. Dendrologian seura – Denrologiska Sällskapet r.y., Helsinki 1992.
  • Suomen terveyskasvit. Luonnon parantavat yrtit ja niiden salaisuudet. Toim. Huovinen, Marja-Leena & Kanerva, Kaarina. Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, Helsinki 1982.
  • Ålands flora. Toim. Hæggström, Carl-Adam & Hæggström, Eeva. Toinen laajennettu painos. Espoo 2010.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Retkeilykasvio 1998, s. 101.
  2. a b Oulun kasvit 2005, s. 57.
  3. a b c d Raassina, Palmgren, Hujala: Yrttitarha 2000. Länsi-Pirkanmaan Koulutuskuntayhtymä, Osara. Viitattu 19.2.2012.
  4. a b c Anderberg, A & A-L: Den virtuella floran: Pors (myös levinneisyyskartat) 2004–2012. Tukholma: Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 19.2.2012. (ruotsiksi)
  5. a b Kuopion katoava kasvimaailma 2002, s. 131.
  6. Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Suomyrtin levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 19.2.2012.
  7. a b Suomen terveyskasvit 1982, s. 251.
  8. a b Ålands flora 2010, s. 136.
  9. Suomen puu- ja pensaskasvio 1992, s. 123.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]