Suomyrtti
Wikipedia
| Suomyrtti | ||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||||||||
| Myrica gale L. |
||||||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||||||
 Suomyrtti Wikispeciesissä |
Suomyrtti (Myrica gale) on suomyrttien sukuun kuuluva varpumainen lehtipensas, joka kasvaa 0,5–2 metrin pituiseksi. Pensas on voimakkaasti tuoksuva. Lehdet kasvavat kierteisesti, lehtilapa on 2–5 cm pitkä. Suomyrtti kukkii ennen lehtien puhkeamista. Kukinnot ovat tähkämäisiä norkkoja. Tavallisesti kaksikotinen, eli hede- ja emikukinnot ovat eri yksilöissä. Hedelmä on luumarja.[1]
Suomyrtti lisääntyy pääasiallisesti kasvattamalla maarönsyjä Juurinystyröistä kasvaa pikkujuuria ylöspäin, jotka auttavat juuriston hapensaannissa kosteassa kasvuympäristössä. Juurinystyröissä elää myös sädesieniä jotka sitovat ilmakehän typpeä kasvin tarpeisiin.[2]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Levinneisyys ja kasvuympäristö
Suomyrtti esiintyy luonnonvaraisena Euroopan länsi- ja pohjoisosissa sekä osissa Pohjois-Amerikkaa meren- ja järvenrannoilla sekä soilla.[3] Suomessa merenrannoilla ja sisämaassa Etelä-Suomen järvialueella, harvemmin soilla.[2]
[muokkaa] Käyttö
Suomyrttiä on ennen käytetty hyönteisten karkottajana ja lääkekasvina;[2] esimerkiksi sikiönlähdetyksessä.lähde? Sitä käytettiin myös oluen mausteena 1500-luvulle saakka ennen humalan yleistymistä. Myrkyllisyyden vuoksi sen käyttöä ei suositella sisäisesti.[2] Lehtiä on käytetty myös värjäykseen, niistä on saatu keltaisia ja vihreitä väriaineita, sekä nahan parkitsemiseen.
Muinaiset inka-intiaanit käyttivät suomyrttiä huumausaineena, muun muassa kannabiksen jatkeena. Suomyrtti oikein käsiteltynä, sekä poltettuna aiheuttaa psykedeelisiä vaikutuksia, sekä voimakasta dissosiaatiota.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Leena Hämet-Ahti et al.: Retkeilykasvio. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9.
- ↑ 2,0 2,1 2,2 2,3 Raassina, Palmgren, Hujala: Yrttitarha 2000. Länsi-Pirkanmaan Koulutuskuntayhtymä, Osara. Viitattu 7.6.2009.
- ↑ Anderberg, A & A-L: Den virtuella Floran (myös levinneisyyskartta) 2004-2009. Tukholma: Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 7.6.2009. (ruotsiksi)
