Suomen Taiteilijaseura

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Suomen taiteilijaseura)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suomen Taiteilijaseura
Perustettu 1864
Toimiala kuvataiteen asiantuntijajärjestö
Kotipaikka Helsinki
Puheenjohtaja Teemu Mäki
Aiheesta muualla
artists.fi

Suomen Taiteilijaseura – Konstnärsgillet i Finland ry on vuonna 1864 perustettu valtakunnallinen kuvataiteen vaikuttaja- ja asiantuntijajärjestö. Seuran muodostavat keskeiset kuvataidealan taiteilijajärjestöt. Kaikkiaan seuran piirissä on noin 3 000 ammattikuvataiteilijaa.[1]

Alkuvaiheessaan Suomen Taiteilijaseura oli yhteinen kaikille taiteenaloille monien taiteilijaseurojen tavoin. Vähitellen muut taiteenalat perustivat omia liittojaan ja Taiteilijaseurasta tuli kuvataiteilijoiden yhdistys. Vuonna 1952 se muutettiin valtakunnalliseksi keskusjärjestöksi, johon kuuluvat nykyään Suomen Kuvanveistäjäliitto, Taidemaalariliitto, Suomen Taidegraafikot, Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto, Valokuvataiteilijoiden liitto ja Muu ry.[2][3]

Seura perustettiin virallisesti 3. toukokuuta 1864. Suomen Taiteilijaseura vietti 150-vuotisjuhlavuottaan toukokuusta 2014 toukokuuhun 2015.[2]

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Taiteilijaseura yhdistää kuvataiteilijoita ja edistää suomalaista kuvataidetta, valvoo kuvataiteilijoiden ammatillisia ja sosiaalisia etuja sekä kasvattaa yleisön kiinnostusta kuvataiteisiin. Seura osallistuu muun muassa kulttuuripoliittiseen päätöksentekoon antamalla lausuntoja ja pitämällä kuvataiteilijoiden etuja esillä. Seura järjestää myös näyttelyitä Suomessa ja ulkomailla. Kotimaisista näyttelyistä tunnetuimpia ovat Nuorten näyttely ja pitkään järjestetty Suomen Taiteilijain näyttely.[1]

Taiteilijaseura oli aloitteellinen muun muassa Helsingin Taidehallin rakentamisessa.[2] Seura on perustanut Suomen Taiteilijaseuran ateljeesäätiön, joka hankkii ja vuokraa työtiloja ja huoneistoja taiteilijoille. Säätiöllä on noin 30 asuntoa ja parisataa erilaista työtilaa Suomessa ja ulkomailla.

Suomen Taiteilijaseuran julkaisutoiminta on keskitetty seuran Kustannus Oy Taide -kustantamon ympärille. Kustantamo julkaisee muun muassa Taide-aikakauslehteä.[4] Seuran oma verkkolehtenä ilmestyvä julkaisu on kuvataiteilijoiden ammattilehti Taiteilija.[5]

Seura on jäsenjärjestöineen perustanut Kuvasto ry:n valvomaan tekijänoikeuksia ja välittämään teoskorvauksia. Kuvasto edustaa noin 2 200 kotimaista ja 50 000 ulkomaista taiteilijaa.[6]

Seuran puheenjohtajana toimi kaksivuotiskaudella 2014–2015 kuvanveistäjä Satu-Minna Suorajärvi[7] ja vuosina 2016–2017 mediataiteilija Markus Renvall.[8] Vuoden 2018 alussa puheenjohtajana aloitti taiteilija Teemu Mäki. Seuran toiminnanjohtaja on Annukka Vähäsöyrinki.[9]

Seura jakaa vuosittain Kuvataiteilijapalkintoa.[10]

Huomionosoituksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taiteilijaseuran 100-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistiin postimerkki, jossa on kuva Huittisten hirvenpäästä.

Postimerkkejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1954 Suomen Taiteilijaseura julkaisi kuorensulkijamerkkejä, joissa oli kuvattuna muun muassa Juho Rissasen henkilökuva Italiasta Vuoristolähteellä (1903) sekä Hugo Simbergin maalaus Perunatyttö (1901) ja Helene Schjerfbeckin Tyttö veräjällä (1897–1902). Taiteilijaseuran satavuotisjuhlaa vuonna 1964 juhlisti Pro Arte -postimerkki, johon on kuvattu Huittisten hirvenpää.[11]tarvitaan parempi lähde

Vuonna 2015 julkaistiin Suomen Taiteilijaseuran 150-vuotisjuhlan kunniaksi kuuden postimerkin sarja. Merkeissä ovat Anneli Hillin Viiva-muoto, Mika Natrin Piste, Marjo Suikkasen Taiteilijan vuoristorata, Mayumi Niiranen-Hisatomin Dance From the Bridge, Laura Konttisen Lento ja Kalevi Karlssonin Hedelmistään puu tunnetaan.[12]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Seura Suomen Taiteilijaseura. Arkistoitu 8.2.2016. Viitattu 30.12.2015.
  2. a b c Historia Suomen Taiteilijaseura. Arkistoitu 8.2.2016. Viitattu 30.12.2015.
  3. Suomen taiteilijaseura – Jäsenjärjestöt (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 11.9.2010
  4. Kustantamo (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. Suomen Taiteilijaseura – 150 vuotta kuvataiteen puolesta (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. Tietoa Kuvastosta Kuvasto ry. Viitattu 30.12.2015.
  7. Hallitus 2014, puheenjohtaja (seuran verkkosivu) Suomen Taiteilijaseura. Suomen Taiteilijaseura. Arkistoitu 10.3.2014.
  8. Tiedote: Suomen Taiteilijaseuran uusi puheenjohtaja Markus Renvall: Kuvataiteilijoita tulee kuulla myös politiikassa 9.12.2015. Suomen Taiteilijaseura. Arkistoitu 23.11.2018. Viitattu 30.12.2015.
  9. Yhteystiedot Suomen Taiteilijaseura. Arkistoitu 8.2.2016. Viitattu 5.3.2022.
  10. Kuvataiteilijapalkinto Suomen Taitielijaseura. Viitattu 23.11.2021.
  11. Okariina: Suomen Taiteilijaseura 150 vuotta. Juhlapostimerkkikilpailu (Archive.org) Vanhaa paperia vain. 31.3.2014. Arkistoitu 12.2.2015. Viitattu 12.2.2015.
  12. Ahonen, Erik: Taiteilijat juhlivat seuraansa. Aamulehti, 20.1.2015, s. B12-B13.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]