Suomen maatalousmuseo Sarka

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suomen maatalousmuseo Sarka on Loimaalla Varsinais-Suomessa sijaitseva valtakunnallinen maatalouden museo. Sitä alettiin rakentaa vuonna 2004 ja yleisölle se avattiin 1. kesäkuuta 2005. Museo sijaitsee Loimaalla lähellä Turku–Tampere-valtatietä noin 5 kilometriä Loimaan keskustasta Turkuun päin.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Museon historiaa

Vuonna 1996 maa- ja metsätalousministeriö asetti työryhmän selvittämään maatalousmuseotoiminnan aloittamista Loimaan seudulla. Työryhmän esitysten perusteella museo on toteutettu valtakunnallisena maatalouden erikoismuseona ja sen hallinto on järjestetty säätiöpohjaisena. Valtio (Senaatti-kiinteistöt) rakennutti ja omistaa museokiinteistön ja Suomen maatalousmuseosäätiö vuokraa kiinteistöä Senaatti kiinteistöltä ja harjoittaa museotoimintaa.

Museon toimintaa rahoitetaan valtionavun turvin ja museolain mukaisesti. Lisäksi Loimaan kaupunki tukee museon toimintaa.

Maatalousmuseon johtajana toimi vuosina 20042009 taloustieteiden kandidaatti Juha Kuisma. Vuonna 2008 hän erosi toimestaan protestiksi museon valtionavun alentamiselle. Kuisman mukaan valtioapujen pienentäminen leikkasi museon toiminnasta merkittävän osan ja pienennetystä valtionavusta 62% menee kiinteistömenoihin. [1]

[muokkaa] Kokoelmat ja näyttelyt

Museon pysyvässä perusnäyttelyssä esitellään monipuolisesti maatalouden ja maaseudun historiaa vuodenkierron mukaan järjestettynä.[2] Tätä täydentävät vaihtuvat näyttelyt eri teemoista sekä taide- ja valokuvanäyttelyt.[3]

Ulkoaluella sijaitsevat konehalli, latonäyttely ja perinnekasvimaa ja kesäisin ulkoalueella voi tutustua myös eläviin eläimiin.[4] Konehallissa on esillä m uun muassa vanhoja maamoottoreita, traktoreita, puimureita sekä muita maatalouden työkoneita. Eräs erityisteema on salaojituksen historia.[5]

[muokkaa] Tilatietojen digitointi

Suomen maatalousmuseo Sarka koordinoi Suomen Maatilat -kirjoissa mainittujen sukutilojen tietojen digitoimista jakamalla halukkaille tallentajille yksityis- ja ryhmäkäyttötunnuksia.

[muokkaa] Lähdeviitteet

  1. http://fi.yle.mobi/uutiset/kulttuuri/ns-yduu-3-436187
  2. Suomen maatalousmuseo Saran perusnäyttely Suomen maatalousmuseo Sarka. Viitattu 6.6.2009.
  3. Vaihtuvat näyttelyt Suomen maatalousmuseo Sarka. Viitattu 6.6.2009.
  4. Ulkoalue Suomen maatalousmuseo Sarka. Viitattu 6.6.2009.
  5. Konehalli Suomen maatalousmuseo Sarka. Viitattu 6.6.2009.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Koordinaatit: 60°50′02″N, 22°59′15″E

Tämä museota käsittelevä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Henkilökohtaiset työkalut