Suomen maakuntien vaakunat
| Vaakuna | Maakunnan nimi, vaakunan kuvaus ja suunnittelija |
|---|---|
| Ahvenanmaan maakunta
Sinisessä kentässä kävelevä kultainen saksanhirvi. Kruunu: kreivikunnan kruunu. |
|
| Etelä-Karjalan maakunta
Punaisessa kentässä alainen aaltokoroinen hopeinen hirsi; yllä kaksi toisiaan vastaan iskevää käsivartta, joista oikea, haarniskoitu pitelee miekkaa ja vasen, rengaspanssarin peittämä paljaassa kädessä käyrää sapelia; kaikki hopeaa, paitsi aseiden kahvat ja haarniskan liitosvanteet kultaa; alla musta tyviö. |
|
| Etelä-Pohjanmaan maakunta
Sinisessä kentässä alatusten kolme juoksevaa hopeista kärppää, joiden hännänpäät mustat. |
|
| Etelä-Savon maakunta
Mustassa kentässä vastaopalkittain viritetty käsijousi: kaikki kultaa, paitsi jousen jänne sekä nuolen kärki ja sulitettu pyrstö hopeaa. |
|
| Kainuun maakunta
Kultakentässä yläreunaltaan kuusikoroinen ja alareunaltaan aaltokoroinen vihreä hirsi. |
|
| Kanta-Hämeen maakunta
Punaisessa kentässä kävelevä kultainen ilves, jonka korvatöyhdöt mustat; saatteena ilveksen yläpuolella kolme kuusisakaraista tähteä ja alapuolella neljä ruusua 1+3; kaikki hopeaa. |
|
| Keski-Pohjanmaan maakunta
Sinisessä kentässä hopeinen, kultakyntinen ja -kielinen, kävelevä, taakseen katsova näätä, jonka saatteena yläpuolella kolme ja alapuolella kaksi hopeista naularistiä. |
|
| Keski-Suomen maakunta
Hopeisessa kentässä musta, punavaruksinen soidinmetso. |
|
| Kymenlaakson maakunta
Katkoisen kilven sinisessä yläkentässä hyppäävä kultavaruksinen lohi; hopeisessa alakentässä reunoihin asti ulottuva hopeinen verkko |
|
| Lapin maakunta
Punaisessa kentässä luonnonvärinen villimies, joka kantaa olallaan kultaista nuijaa; otsan ja vyötäisten ympärillä vihreä seppele. |
|
| Pirkanmaan maakunta
Kultakentässä punainen turkiskoroinen lakio. |
|
| Pohjois-Karjalan maakunta
Punaisessa kentässä kultainen kruunu ja sen alapuolella kaksi esiin työntyvää, toisiaan vastaan iskevää käsivartta, joista oikea, haarniskoitu pitelee miekkaa ja vasen, rengaspanssarin peittämä paljaassa kädessä käyrää sapelia; kaikki hopeaa; paitsi aseiden kahvat ja haarniskan liitosvanteet kultaa. |
|
| Pohjanmaan maakunta
Punaisessa kentässä kuninkaallinen Vaasain tunnuskuva ja lakio, molemmat kultaa; lakiossa neljä punaista juoksevaa kärppää asetettuina 2+2. Juhani Vepsäläinen |
|
| Pohjois-Pohjanmaan maakunta
Sinisessä kentässä kuusi juoksevaa hopeista kärppää, joiden hännänpäät mustat, sijoitettuna 2 + 2 + 2. |
|
| Pohjois-Savon maakunta
Mustassa kentässä ylös vasemmalle palkeittain viritetty käsijousi; kaikki kultaa paitsi jousen jänne sekä nuolen kärki ja sulitettu pyrstö hopeaa. |
|
| Päijät-Hämeen maakunta
Sinisessä kentässä vedenneito ja oikeassa yläkulmassa käki; kaikki kultaa. |
|
| Satakunnan maakunta
Sini-kultakatkoisessa kilvessä pystyyn kavahtanut musta, punavaruksinen kruunupäinen karhu, joka pitää kämmenissään hopeista miekkaa; kruunu ja miekan kahva kultaa; saatteena karhun molemmin puolin yläkentässä seitsensakarainen hopeatähti. |
|
| Uudenmaan maakunta
Sinisessä kentässä kaksi aaltokoroista hopeahirttä ja niiden välissä peräsimellä varustettu kultainen vene. Kruunu: kreivikunnan kruunu. |
|
| Varsinais-Suomen maakunta
Punaisessa kentässä ristikkäin kaksi kultaista peistä; kumpaankin peitseen on kiinnitetty kaksikielekkeinen sininen lippu, jossa reunoihin ulottuva kultainen risti; peitsien päällikkeenä kruunullinen kultainen turnajaiskypärä. Kruunu on herttuakunnan kruunu. |
Entisten maakuntien vaakunat [muokkaa]
| Vaakuna | Maakunnan nimi, vaakunan kuvaus ja suunnittelija |
|---|---|
| Itä-Uudenmaan maakunta
Sinisellä kilvellä kolme hopeista liekkiä. |