Kansallispukukeskus

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Suomen kansallispukukeskus)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomen kansallispukukeskus esittelee ja tallentaa suomalaisia kansallispukuja sekä muuta perinteistä pukeutumista. Kansallispukukeskus palvelee kaikkia kansallispuvuista kiinnostuneita vastaamalla kansallispukuja koskeviin kysymyksiin esimerkiksi kansallispuvun käytöstä ja hankinnasta. Keskus on perustettu vuonna 1991, ja se toimii Suomen käsityön museon yhteydessä Jyväskylässä.[1]

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen kansallispukukeskus järjestää näyttelyitä, työnäytöksiä, työpajoja ja tapahtumia. Sen tietopalvelu vastaa kansallispukuja koskeviin kysymyksiin. Kansallispukuraati on osa kansallispukukeskuksen toimintaa, Suomen kansallispukukeskuksessa työskentelevät kansallispukukonsultti Taina Kangas ja kansallispukuamanuenssi Marja Liisa Väisänen.[1] Kansallispukukeskuksen perusnäyttelyssä esitellään kansallispukujen historiaa, kauneutta, värikkyyttä. Kujalla-näyttelytilassa esitellään perinteiseen pukeutumiseen liittyviä lyhytaikaisia pieniä näyttelyitä.[2] Tietopalvelu on avoinna puhelimitse keskiviikkoisin ja torstaisin kello 10–15 ja kansallispukukeskus ylläpitää tietoja suomalaisista kansallispuvuista verkkosivustolla kansallispuvut.fi.[3]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Suomen kansallispukukeskus www.craftmuseum.fi. Arkistoitu 29.1.2018. Viitattu 28.1.2018.
  2. Suomen kansallispukukeskus www.craftmuseum.fi. Arkistoitu 29.1.2018. Viitattu 28.1.2018.
  3. Suomen kansallispukukeskus www.craftmuseum.fi. Arkistoitu 29.1.2018. Viitattu 28.1.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kulttuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.