Suomen islamilainen puolue
Suomen islamilainen puolue (SIP) on suomalainen poliittinen yhdistys, joka on aloittanut kannattajakorttien keräämisen päästäkseen puoluerekisteriin[1]. Yhdistys on perustettu 1. syyskuuta 2007[2] ja rekisteröity 25. helmikuuta 2009.[3] Yhdistyksen perustajat ovat syntyperäisiä suomalaisia ja sunnimuslimeiksi kääntyneitä[4], ja heidän tavoitteenaan on edistää "terveitä elämäntapoja ja islamilaista elämäntyyliä".[1] Yhdistys pitää ulkoparlamentaarista vaikuttamista riittämättömänä ja pyrkii siksi ”sinne, missä politiikkaa Suomessa tehdään”.
Yhdistykseen ensimmäinen puheenjohtaja oli Abdullah Tammi. Joulukuussa 2009 Tammi ilmoitti eroavansa Suomen islamilaisen puolueen puheenjohtajan asemasta. Tammelle ja puolueen hallituksen muiden jäsenten välille oli tullut kiistaa, kun Tammi otti kantaa terrorismia vastaan. Hallituksen jäsenen Sauli Ingmanin mukaan Tammi oli yksipuolinen tuomitessaan Tšetšenian terrorismin mutta ei Venäjän valtion terrorismia Tšetšeniassa.[5]
Sisällysluettelo |
Historia[muokkaa]
Yhdistys sai syksyllä 2007 huomiota tiedotusvälineissä. Sen puheenjohtajan, Abdullah Tammen, mukaan sillä oli muutamia satoja kannattajakortteja tammikuussa 2008 ja sillä oli vielä matkaa vaadittuun 5000 rekisteröityyn kannattajaan. Rekisteröitymisprosessi yhdistysrekisteriin alkoi marraskuussa 2007.[6]
YLE:n TV-uutisissa 3. syyskuuta 2008 Tammi kertoi yhdistyksen sääntöjen olevan ministeriössä tutkittavana. Puolueella oli tässä vaiheessa oman ilmoituksensa mukaan yli 3 500 kannattajakorttia koossa. Yhteensä kannattajakortteja tarvitaan 5 000. Tammi uskoi, että yhdistyksen päästessä rekisteriin on kannattajakorttien keruukin aivan loppusuoralla. Tammen mukaan puolueella oli lokakuun lopussa 2008 jäseniä vajaa 200 ja näiden lisäksi satakunta jäsentä, joiden jäsenyys pitää vielä hyväksyä puoluehallituksessa.[7]
Syksyn 2008 kunnallisvaaleihin yhdistys ei ehtinyt, mutta se asetti Helsingissä kaksi puolueiden ulkopuolista ehdokasta – Abdullah Tammen ja Sauli Ingmanin – valitsijayhdistyksen kautta.[8] ”Suomen Islamilaisen Puolueen yhteislista” keräsi Helsingin vaalipiirissä 160 ääntä, mutta yhtäkään ehdokasta ei valittu kaupunginvaltuustoon[9].
Tavoitteet[muokkaa]
Kotimaanpolitiikka[muokkaa]
Yhdistys korostaa perhearvoja ja siveellisyyttä islamin arvojen mukaan. Se vaatii alkoholijuomien poistamista päivittäistavarakaupoista ja urheilu- ja kulttuuritapahtumista sekä alkoholin ja tupakan mainostamisen kieltämistä[1]. Yhdistys pyrkii edistämään poikien ja miesten ympärileikkausta julkisessa terveydenhoidossa, halal-teurastuksen sallimista sekä muslimien oikeutta päästä perjantaina työstä moskeijaan. Yhdistys vaatii myös Suomeen korotonta islamilaista pankkijärjestelmää[1] ja muslimimiehille avioitumismahdollisuutta neljän naisen kanssa.[10]
Ulkopolitiikka[muokkaa]
Ulkopolitiikassa yhdistys vaatii ehdotonta puolueettomuuspolitiikkaa, ydinaseetonta Pohjolaa ja mahdollisesti eroamista Euroopan unionista puolueettomuuden nimissä. Yhdistyksen mielestä Suomen pitäisi osallistua vain YK:n rauhanturvatehtäviin[11].
Yhdistys pitää George W. Bushin Irakin sotaa islamin vastaisena sotana ja Irakin kansan riistämisenä sekä mm. Viroa ja Georgiaa sen liittolaisina. Yhdistys esittää myös, että Viron hallituksen osallistuminen "saatanallisen hallituksen miehitystoimiin Irakissa" on sodanjulistus "Islamia vastaan kaikkialla maailmassa."[12].
Šaria-laki[muokkaa]
Yhdistys kunnioittaa Suomen lakeja, mutta kannattaa pitkällä tähtäimellä niiden korvaamista islamilaisella šaria-lailla.
Kritiikki[muokkaa]
Maahanmuuttoministeri Astrid Thors (r) ilmoitti 2008, ettei halunnut sallia islamilaisen puolueen syntyä. Eräänä syynä tähän oli puolueen ajama islamilaisen lain eli šarian käyttöönotto, mikä oli Thorsin mukaan islamin vastaista.[13]
Lähdeviitteet[muokkaa]
- ↑ a b c d Islamilainen puolue pyrkii puoluerekisteriin
- ↑ Suomen islamilaisen puolueen verkkosivut
- ↑ Patentti- ja rekisterihallitus: Yhdistysnetti, Rek. nro 200.365
- ↑ Hanna Kaarto: Islamilainen puolue poistaisi oluen kaupoista ja edistäisi ympärileikkauksia Hs.fi. 7. syyskuuta 2007. SanomaWSOY. Viitattu 15. helmikuuta 2008.
- ↑ Suomen islamilaisen puoleen johtaja erosi: Terrorismikiista 19.12.2009. Uusi Suomi
- ↑ Hanna Kaarto: Islamilainen puolue kerää kannattajakortteja kebab-ravintoloissa. Helsingin Sanomat, 7. tammikuuta 2008. Artikkelin verkkoversio Viitattu 10. tammikuuta 2008.
- ↑ Ilta-Sanomat: IS paikalla Suomen Islamilaisen puolueen vaalivalvojaisissa Ilta-Sanomat, Videot. 26.10.2008. Viitattu 27.10.2008.
- ↑ YLE: TV-uutiset: Suomen puoluekartalle ilmestynyt uusia yrittäjiä YLE Areena. 3.9.2008. Viitattu 20.10.2008.
- ↑ Oikeusministeriö: Etusivu - KUNNALLISVAALIT 26.10.2008 - Tulos - Helsinki
- ↑ http://suomenislamilainenpuolue.fi/puolueohjelma.html
- ↑ Kuolemantuomio uskottomalle, Aamulehti 7.2.2008
- ↑ Yhdistyksen tiedotteet
- ↑ Astrid Thors haluaa kieltää islamistisen puolueen Ilta-Sanomat 8.2.2008. Viitattu 6.3.2010
Aiheesta muualla[muokkaa]
Edistyspuolue | Suomen islamilainen puolue | Suomen Isänmaallinen kansanliike | Suomalainen puolue | Suomen Kansallissosialistinen Työväenpuolue | Suomen Kansan Sinivalkoiset | Suomen Senioripuolue
Sivulta puuttuu