Suomen Tolkien-seura

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suomen Tolkien-seura Kontu ry
Suomentolkienseura.png
Perustettu 1992
Kotipaikka Helsinki
Puheenjohtaja Leena Peippo
Hallitus Wenla Gustafsson, Minna Keinänen, Mikko Nikkilä, Silja Ojanen, Jaakko Pirinen, Janne Seppänen, Jasmin Syrjälä, Miikka Uotila
Sivusto suomentolkienseura.fi
Jäsenlehti Legolas, Hobittilan sanomat

Suomen Tolkien-seura Kontu ry on vuonna 1992 perustettu yhdistys, joka on osa kansainvälistä Tolkien-fandomia. Seura on tarkoitettu kirjailija J. R. R. Tolkienin tuotannon ja muun fantasiakirjallisuuden ystäville. Seura perustettiin Tolkienin satavuotispäivänä Helsingissä 1992. Seura julkaisee neljä kertaa vuodessa ilmestyvää Legolasta, Suomen ainoaa pelkästään fantasiakirjallisuuteen keskittynyttä fanzinea. Seura jakaa Kuvastaja-palkintoa parhaalle suomalaiselle fantasiakirjalle.

Sisällysluettelo

Toiminta [muokkaa]

Seura julkaisee Legolaksen lisäksi neljästi vuodessa ilmestyvää tiedotuslehteä Hobittilan sanomia. Yhdistys järjestää virallisia jäsentapaamisia kuudesti vuodessa ja paikallisyhdistykset eli smialit järjestävät kuukausitapaamisia. (smial on Tolkienin hobittien kieltä ja tarkoittaa heidän kotikoloaan).[1] Seuran sivustolla on wiki-muotoinen tietopankki Kontuwiki[2], uutisia ja keskustelupalsta[3]

Historia [muokkaa]

Suomen Tolkien-seuran alku juontuu vuoden 1990 Worldconiin, jonka Tolkien-teema innoitti vierailevia suomalaisen science fiction -fandomin edustajia. Jukka Halme, Marko Kivelä, Leena Peltonen ja Johanna Vainikainen-Uusitalo keskustelivat suomalaisen Tolkien-aiheisen lehden tekemisestä. Helsingin sf-tapaamisessa Halme, Kivelä ja Vainikainen laativat peruskirjan ”Tolkien-painotteiselle fantasialehdelle”. Vainikaisen päätoimittama ensimmäinen Legolas ilmestyi Finnconissa 1991 ja sen pääartikkelina oli Leena Peltosen ”Sormuksen orjat”. Finnconin jälkeen Mikael Ahlström ja Johanna Vainikainen ryhtyivät järjestämään Tolkien-seuran perustamista Suomeen. Seuran perustava kokous pidettiin Uudella ylioppilastalolla 3. tammikuuta 1992 Tolkienin satavuotissyntymäpäivänä.[4]

Seuran tunnukseksi valittiin vuonna 1994 Tove Janssonin piirtämä kuva ”Bilbo drömmer om ett äventyr”, joka oli alun perin ilmestynyt osana Hobitin ruotsalaisen laitoksen kuvitusta.

Vuonna 2006 perustettu Verkkoyhteisö Kontu ry yhdistyi vuonna 2012 Suomen Tolkien-seuran kanssa. Yhdistyksen nimeksi tuli Suomen Tolkien-seura Kontu ry.[5] Vesa Piittinen perusti Kontu-sivuston vuonna 2000 Tolkienin elämäntyöhön keskittyväksi sivustoksi ja keskustelupalstaksi. Vuonna 2003 joukko kontulaisia teki Suomen ennätyksen leiriytymällä kahdeksi viikoksi Tennispalatsin edustalle Helsingissä jonottamaan lippuja Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu -elokuvan ensi-iltaan.

Lähteet [muokkaa]

  1. Yleistä 2012. Suomen Tolkien-seura Kontu ry. Viitattu 21.11.2012.
  2. Kontuwiki
  3. Vihreä Lohikäärme
  4. Vainikainen-Uusitalo, Johanna: Leena Peltonen 1951–2007. Legolas, 2/2007–2008.
  5. Tervehdys vuoteen 2012!. Hobittilan Sanomat, 1/2012, nro 93, s. 1. Suomen Tolkien-seura Kontu ry. Artikkelin verkkoversio (PDF) Viitattu 21.11.2012.

Aiheesta muualla [muokkaa]

Tämä järjestöön, yhdistykseen tai organisaatioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.