Suomen ilmavoimat

Wikipedia
Ohjattu sivulta Suomen Ilmavoimat
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suomen ilmavoimat
Suomen Ilmavoimien tunnus.svg
tunnus

Finland roundel border.svg
konetunnus
Toiminnassa 6. maaliskuuta 1918 alkaen
Valtio Suomi
Puolustushaarat ilmavoimat
Rooli puolustushaara
Tukikohta Tikkakoski, Jyväskylä
Motto Qualitas Potentia Nostra (Laadussa voimamme)
Komentajat
Nykyinen komentaja prikaatikenraali Kim Jäämeri[1]
Suomen ilmavoimien esikunnan lippu

Suomen ilmavoimat on yksi Suomen puolustusvoimien kolmesta puolustushaarasta. Muut kaksi ovat maavoimat ja merivoimat.

Nimitys ilmavoimat tuli käyttöön 1. elokuuta 1940 välirauhan aikana. Sitä ennen ilmavoimia oli kutsuttu ilmapuolustusjoukoiksi. Uusiin ilmavoimiin kuuluivat ilmavoimien esikunta, lentojoukot, ilmatorjuntajoukot, joiden osana toimi ilmavalvonta, Suomen tapauksessa ilmavalvonta-alueet sekä ilmavoimien asevarikko.

Ilmavoimien perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli Suomen ilmavoimien historia

Suomen sisällissodan aikana hallituksen eli Suomen tasavallan joukkojen, valkoisten lentojoukkoja perustettaessa oli sekä lentokoneiden että lentohenkilöstön saamiseksi turvauduttava ulkomaiseen apuun. Puolueettoman Ruotsin viralliset tahot suhtautuivat torjuvasti avunpyyntöihin, mutta yksityiset Ruotsin kansalaiset halusivat auttaa Suomen hallituksen joukkoja. Se osti 20. helmikuuta 1918 Ruotsista N.A.B. Albatros -koneen (Ruotsissa valmistettu saksalaisen Albatros-koneen muunnos kulki nimellä SW 20) Aftonbladetin toimittaja Waldemar Langletin keräämillä lahjoitusvaroilla. Suomen armeijan ensimmäisen sotilaskoneen lensivät Haaparannasta 25. helmikuuta ruotsalaiset luutnantit Per Svanbäck ja John-Allan Hygerth, josta tuli 10. maaliskuuta Suomen ilmavoimien ensimmäinen komentaja. Kone teki välilaskun Kokkolassa ja pakkolaskun Pietarsaareen, josta lähdettäessä moottori leikkasi kiinni. Sen korjaaminen kesti niin pitkään, että toinen kone ehti palveluskäyttöön sitä ennen ja N.A.B. Albatross sai myöhemmin Suomen ilmavoimissa tunnuksen F2 (F=ruots. flygmaskin, suom. lentokone).[2]

Ruotsalainen kreivi Eric von Rosen lahjoitti Suomen tasavallan joukoille Morane-Saulnier Parasol -lentokoneen ruotsalaisen Enoch Thulinin lentokonetehtaan valmistaman muunnoksen Thulin Typ D. Luutnantti Nils Kindberg lensi sen Uumajasta Vaasaan 6. maaliskuuta 1918. Lahjoittaja von Rosen oli koneessa matkustajana. Tämäkin kone tuotiin Suomeen vastoin Ruotsin virallista linjaa. Se ei ollut saanut lähtölupaa Ruotsista ja Kindberg sai 100 kruunun sakon luvattomasta poistumisesta maasta. Tätä konetta pidetään Suomen ilmavoimien ensimmäisenä lentokoneena, koska aiemmin saapunut ja pian rikkoutunut N.A.B. Albatross oli korjattavana eikä täten vielä palveluskäytössä. Thulin Typ D sai tunnuksen F1 tuhoutuen kuitenkin pian miehistöineen huhtikuussa 1918 putoamiseen Näsijärveen Tampereella.[2]

Ilmavoimien vuosipäivää ei vietetä ensimmäisen koneen, N.A.B. Albatrossin hankkimisen tai sen Suomeen tuomisen päivämääränä 20. tai 25. helmikuuta, vaan von Rosenin lahjoittaman Thulin Typ D:n luovutuksen päivämääränä 6. maaliskuuta (vuodesta 1923). Vuonna 1920 tapahtuneen tuhoisimman Suomen ilmavoimien onnettomuuden (sotia lukuun ottamatta), alppilentäjien surman päivämääränä 7. syyskuuta on puolestaan ilmavoimien vainajien muistopäivä.[3]

Suomen ilmavoimien nimenä oli vuoden 1937 loppuun saakka ilmailuvoimat ja sen synty tapahtui hyvin varhain: esimerkiksi Ison-Britannian Kuninkaalliset ilmavoimat perustettiin itsenäisenä aselajina 1. huhtikuuta 1918 ja Ruotsin Lentoase vuonna 1925.lähde?

Ilmavoimien organisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmavoimat on organisoitunut yhdeksään joukko-osastoon: esikuntaan sekä kahteen laitokseen, kolmeen kouluun ja kolmeen lennostoon. Ilmavoimissa tapahtui vuoden 2005 alussa kaksi koulujen nimi- ja organisaatiomuutosta.

Puolustusvoimien rakenne
Suomen Maavoimien tunnus.svg maavoimat
Sotilaslaanin tunnus.svg aluehallinto
sotilaslääni
aluetoimisto
Suomen Ilmavoimien tunnus.svg ilmavoimat
Suomen Merivoimien tunnus.svg merivoimat
puolustusvoimien joukot
joukko-osasto
joukkoyksikkö
perusyksikkö
  • Tikkakoskella sijaitsevan Ilmavoimien Viestikoulun (IlmavVK) nimi muutettiin Ilmasotakouluksi (IlmaSK), josta samalla tuli ilmavoimien puolustushaarakoulu. Samalla Kauhavalla sijaitseva Ilmasotakoulu muuttui Lentosotakouluksi (LentoSK), jonne myös vuoden 2005 lopulla keskitettiin Hawk-suihkuharjoituskonekoulutus ja -kalusto. Vinka-kalusto siirtyi puolestaan sitä ennen Kauhavalta Tikkakoskelle.
  • Tikkakoskella sijainnut Tukilentolaivue (TukiLLv), aikaisemmalta nimeltään Tiedustelulentolaivue (TiedLLv), lakkautettiin itsenäisenä joukko-osastona ja liitettiin Ilmasotakouluun.
  • Ilmavoimien sodanajan organisaatioon kuuluu kolme F-18-hävittäjälaivuetta, yksi Hawk-koulutuslentolaivue, kuusi valmiustukikohtaa, yksi tukilentolaivue ja seitsemän yhteyslentolaivuetta. Kokonaishenkilöstövahvuus on 38 000 henkeä.[4]

Ilmavoimien komentaja Lauri Puranen siirtyi eläkkeelle maaliskuussa 2014, ja hänen seuraajakseen on 1.4.2014 nimitetty prikaatikenraali Kim Jäämeri.[1]

F-18 C Hornet Rissalan kentällä.

Julkistetussa puolustusvoimauudistuksessa helmikuussa 2012 esitettiin perustettavaksi Tikkakoskelle pääjokejen tehtävät kootusti hoitavaa Ilmaoperaatiokeskusta (IOK). Tukilentolaivueen toiminnot kuljetus- ja yhteyskoneineen on tarkoitus siirtää Pirkkalaan. Kaksi koulua päätettiin lakkauttaa ja materiaalilaitos fuusioida tulevaan, 1.1.2015 perustettavaan Puolustusvoimien logistiikkalaitokseen (PVLOGL). Satakunnan Lennoston alainen 3. Pääjohtokeskus lakkautetaan vuoteen 2014 mennessä.

Esikunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös Luettelo Suomen ilmavoimien komentajista

Ilmavoimien esikunta, ILMAVE (Tikkakoski) johtaa ilmavoimien toimintaa.

Lennostot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Operatiivisten hävittäjälennostojen määrä on kolme kattaen koko valtakunnan ilmatilan:

Kaikki operoivat McDonnell Douglas/Boeing F-18 Hornet -torjuntahävittäjiä.

Koulut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmavoimilla on kolme koulua, joissa koulutetaan puolustushaaran varusmiehet ja kantahenkilökunta:

Näistä Ilmasotakoulu aloitti toimintansa nimellä Ilmavoimien Viestivarikko.

Laitokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmavoimilla on kaksi laitosta hoitamassa pääosin hyvin teknisen aselajin lento- ja viestitekniikan hallitsemisesta ja kehittämistä:

Ilmavoimien Materiaalilaitokseen on sulautunut aikaisemmin itsenä yksikkönä toiminut Lentotekniikkalaitos (ent. Lentovarikko).

Nykyinen lentokalusto ja lentotoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös Luettelo Suomen ilmavoimien ilma-aluksista

Hawk Rissalan kentällä.

Lentokalusto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taistelukoneet:

  • Boeing F-18C Hornet (HN) torjuntahävittäjä on ilmavoimien tärkein ase. Niitä hankittiin 57 kappaletta, joista yksi on tuhoutunut lento-onnettomuudessa ja toinen vaurioitunut kone muutettiin kaksipaikkaiseksi.
  • Boeing F-18D Hornet (HN) on kaksipaikkainen torjuntahävittäjä, joita hankittiin seitsemän kappaletta tyyppikoulutukseen. Lisäksi onnettomuudessa vaurioitunut F-18C muutettiin kaksipaikkaiseksi. Tämä kone kuitenkin tuhoutui myöhemmin maahansyöksyssä.

Jatkokoulukoneet

  • BAe Hawk Mk51/51A (HW) on harjoitushävittäjäkone. Niitä hankittiin 57 kappaletta, joista yhdeksän on tuhoutunut onnettomuuksissa. Kesäkuussa 2007 solmitun ostosopimuksen mukaan vuosina 2009–2010 Sveitsi toimittaa ilmavoimille 18 käytettyä Hawk Mk66:ta. RAF on 1980-luvulla luokitellut Hawkin aputaistelukoneeksi, mutta Suomen ilmavoimissa koneella ei ole enää tällaista roolia.

Kuljetuskoneet:

  • Learjet 35A/S (LJ) on alun perin liikesuihkukone. Kolme Learjetia toimii yhteys-, kartoitus- ja maalinhinauskoneina.
  • Fokker F.27 Friendship (FF) koneet ovat toimineet laskuvarjojääkärien kuljetuskoneina ja yhteyskoneina ja elektronisessa tiedustelussa. Koneita on tällä hetkellä yksi kappale käytössä, mutta se poistettaneen käytöstä käyttötuntien täyttyessä. Kahdesta koneesta luovuttiin 2004 ja 2013. Korvaava CASA-kalusto on ollut rinnakkain käytössä vuodesta 2007 lähtien.
  • EADS CASA C-295M (CC) koneet toimitettiin maalis-huhtikuussa 2007, noin vuoden alkuperäisestä toimitusaikataulustaan edellä. Ensimmäinen kone, CC-1, saapui Suomeen 6. maaliskuuta 2007 Ilmavoimien 89. vuosipäivänä. Koneita tilattiin aluksi kaksi ja lisäksi ilmavoimilla on optio viiteen lisäkoneeseen. Kolmas kone on tilattu ja se varustetaan kehittynein valvontalaittein. Kone korvaa nykyisin Viestikoelaitoksen käyttämän Fokkerin (FF-1).

Koulukoneet:

  • Valmet L-70 Vinka (VN) on ilmavoimien ohjaajien peruskoulutuskone. Niitä on käytössä 28 kappaletta. Koneet siirtyivät vuonna 2006 Patria Aviation -osakeyhtiön operoitaviksi peruslentokoulutuksen siirtyessä sen tehtäväksi.

Yhteyskoneet:

Koneiden käyttöperiaatteet vuoteen 2010 asti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1970-luvun alusta alkaen ilmavoimat ja valtiojohto ovat pyrkineet hankkimaan suorituskykyisempiä hävittäjäkoneita. Tuolloin suuret lentokonetuottajat alkoivat myydä yhtä suorituskykyisiä koneita sotilasliittojensa ulkopuolisiin maihin. Tässä jouduttiin valtiotasolla ulkopoliittiseen tasapainoiluun länsimaisten ja neuvostoliittolaisten koneiden välillä 1970- ja 1980-luvulla. 1990-luvulla tapahtunut siirtyminen yhteen hävittäjäkoneeseen, Hornetiin, on globaali trendi, myös suurissa maissa. Hornetien nykyinen rooli Suomessa on torjuntahävittäjä. Tätä roolia on harjoiteltu myös ulkomaisten ilmavoimien koneita vastaan, esimerkiksi 2000-luvulla Hornetit ovat käyneet ilmataisteluharjoituksia Luftwaffen MiG-29-koneita vastaan Saksassa. Puolustuspoliittisen selonteon linjausten myötä 2010-luvulle mennessä lisätään F-18 Hornet -hävittäjiin ilmasta-maahan iskukykyä, toisin sanoen niiden rynnäkkökoneominaisuuksia otettaisiin käyttöön. Näin ollen F-18 Hornetista tulisi F/A-18 Hornet aseistuksensa perusteella, jolloin se olisi muutakin kuin tutka- ja infrapunaohjuksin varustettu torjuntahävittäjä.

Vuoden 2004 lopulla keskusteltiin ja vuonna 2005 päätettiin ilmavoimien peruslentokoulutuksen siirtämisestä Patria Aviationin hoidettavaksi. Ilmavoimien koulutuksessa on kysymys sopivien lentäjätyyppien etsimisestä, ja sen toteuttaminen yrityksessä voi olla vaikeaa jopa entisille sotilaslentäjille. Toisaalta on keskusteltu yhteiseurooppalaisen lentokoulun saamisesta Suomeen. Suomen rauhallisempi ilmatila ja suuret harvaan asutut alueet puoltavat tätä, kun taas huono lentosää ja Natoon kuulumattomuus ovat sitä estämässä.

Huhtikuussa 2006 puolustusvoimien silloinen komentaja Juhani Kaskeala arvioi julkisesti, että Suomi joutuu 2020-luvulla Hornet-kaluston vanhenemisen myötä miettimään pystyykö se ylläpitämään omaa ilmapuolustusta. Ilmapuolustusyhteistyö Euroopan maiden kesken on Kaskealan mukaan joka tapauksessa edessä parin vuosikymmenen kuluessa.[7]

Valmet Vinka ja Redigo olivat suomalaisen lentokoneteollisuuden viimeiset omat lentokoneet. Tämä kansallisen konetuotannon lopettaminen oli noin vuosikymmentä edellä esimerkiksi Hollantia. Toisaalta kotimaisen tuotannon vahvuus on aina Suomessa ollut lisenssivalmistus ja loppukokoonpano, jotka ovat ilmavoimille tärkeitä kriisiaikana huoltovarmuuden ylläpitämiseksi. Ilmavoimien tarkoitus on korvata myös nykyiset Valmet L-90 TP Redigo- ja Piper Chieftain -yhteyskoneet yhdellä konetyypillä. Pilatus PC-12-koneet otetaan käyttöön vuoden 2010 aikana. Pilatuksista ensimmäiset saapuivat Suomeen useita kuukausia suunniteltua aikaisemmin heinäkuun alussa ja loput kesän aikana.[8]

Harjoitushävittäjänä jatkaa British Aerospace Hawk Mk.51 2010-luvulle asti. Tällöin koko EU:n 1970-luvulla käyttöön otetut harjoitushävittäjät alkavat olla suhteellisen ikääntyneitä. Suomessa Ilmavoimat on jo jatkanut Hawkien elinikää erikoistoimin. Kesäkuussa 2007 julkistettu kauppa 18 käytetystä sveitsiläisestä Hawk Mk66:sta (toimitus 2009-2010) kerrotaan kuitenkin mahdollistavan Hawkien palveluksen harjoitushävittäjinä aina 2020-luvun puoliväliin asti.[9]

Fokker F.27-kuljetuskoneiden korvaajaksi valittiin espanjalainen CASA C-295. Toisena vaihtoehtona esillä oli italialainen Alenia C-27J Spartan. Tarjouspyynnöt lähetettiin valmistajille tammikuussa 2005 ja arviointilennot päättyivät keväällä 2006. Toimitusten oli määrä sijoittua vuoden 2008 alkupuolelle, mutta ne aikaistuivat noin vuodella. Kuljetuskoneet ovat jatkossa enemmän kansainvälisiin tehtäviin liittyviä ja laskuvarjojoukot käyttävät enenevästi maavoimien helikoptereita kuljetuksiinsa.

18. tammikuuta 2007 puolustusministeriön muodostama työryhmä ehdotti, että Suomeen hankittaisiin noin kaksi raskaan kuljetuskoneen ja ilmatankkauskoneen yhdistelmää. Mahdollisesti konetyyppi olisi Airbus A330 MRTT. Yksinomaan Ilmavoimien käyttöön koneet olisivat liian kalliita ja niille olisi liian vähän käyttöä, joten ehdotettiin, että koneet tulisivat Finnairin ja Puolustusvoimien yhteiskäyttöön. Tämä oli 1950- ja 1960-luvulla toimintamoodi esimerkiksi helikoptereiden Imatran voiman ja rajavartiolaitoksen sekä ilmavoimien välillä. Tällä kertaa Finnair tyrmäsi hankkeen täysin sen kaupallisen roolin vastaisena.

Helikopterit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maavoimien käytössä oleva Mi-8-kuljetushelikopteri.

Suomen ilmavoimat operoivat 1990-luvun jälkipuolelle asti kaikkia sotilaallisia ilma-aluksia. Helikopteri oli pääosin rahdinkuljetusväline ja pelastusväline. Helikoptereita ei alun alkaen hankittu maahanlaskujoukkoja varten, vaikka laskuvarjojääkärit käyttivät niitä toiminnassaan. Helikoptereiden siirto maavoimille Utin Jääkärirykmentin alaisuuteen erilliseksi Helikopteripataljoonaksi on merkki niiden käytön luonteen muuttumisesta osaksi maavoimien taktiikkaa.

Ilmavoimien symbolit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Akseli Gallen-Kallelan suunnitelma Sotalentäjien merkiksi vuodelta 1918.

Suomen armeijan ensimmäisen lentokoneen lahjoittanut Eric von Rosen oli maalauttanut siipiin onnenmerkkinsä, sinisen hakaristin. Tunnuksen tausta, valkoinen ympyrä syntyi kun koneen siivissä ollut Thulinin lentokoulun tunnus maalattiin piiloon.[10] Hakaristi määrättiin ylipäällikkö Gustaf Mannerheimin päiväkäskyllä ilmavoimien konetunnukseksi. Akseli Gallen-Kallela puolestaan suunnitteli ilmavoimien tunnuksen, jonka keskellä on hakaristi – väriltään kuitenkin musta eikä sininen kuten von Rosenin merkissä. Sotalentäjän merkkinä, myöhemmin Suomen lentomerkkinä toimi ilmavoimien tunnus. Toisen maailmansodan päättyessä vuonna 1945 liittoutuneiden valvontakomission kehotuksesta hakarististä luovuttiin, sillä se muistutti kukistumassa olleen natsi-Saksan hakaristisymbolia. Tilalle otettiin konetunnuksessa valko-sini-valkoinen tunnus, ilmavoimien tunnuksessa kultainen kotka ja lentomerkissä uudistettu ilmavoimien tunnus lisättynä vaakasiivillä. Ilmavoimien joukko-osastojen lipuissa ja kunniamerkeissä esiintyy kuitenkin edelleen musta hakaristi.

Vuonna 2002 ilmavoimien tunnus käännettiin heraldisten sääntöjen mukaiseksi: siipikehä pyörii vastapäivään ja kotka etenee eli lentää oikealta vasemmalle.[11]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Nikunen, Heikki; Talvitie, Jyrki; Stenman, Kari; Geust, Karl-Fredrik; Haapavaara, Heikki: Suomen ilmasodan pikkujättiläinen. WSOY, 2011.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Keskinen, Kalevi, Partonen,Kyösti & Stenman, Kari: Suomen ilmavoimat I 1918–1927. Tietoteos, 2005. ISBN 952-99432-2-9.
  • Heinonen, Timo: Thulinista Hornetiin – 75 vuotta Suomen ilmavoimien lentokoneita. Tikkakoski: Keski-Suomen ilmailumuseo, 1992. ISBN 951-95688-2-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Ilmavoimien komentaja vaihtuu Yle. Viitattu 24.1.2012.
  2. a b Keskinen, Partonen, Stenman 2005.
  3. Keskinen et al. 2005 s. 55
  4. Puolustusvoimien tulostavoitteet vuosille 2009–2012 (PDF) (Liittyy Puolustusministeriön hallinnonalan toiminta- ja taloussuunnitelmaan 2009-2012) Puolustusministeriö. Viitattu 2.3.2008.
  5. http://www.mil.fi/ilmavoimat/tiedotteet/5731.dsp
  6. Rytkönen, Olli: Redigo poistui ilmavoimien palveluskäytöstä Ruotuväki. 1.11.2013. Viitattu 10.12.2014.
  7. Kaskeala: Naton jäsenyys ei säästäisi puolustusmenoja HS.fi. 23.4.2006. Helsingin Sanomat Oy. Viitattu 2.3.2008.
  8. http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/07/ilmavoimien_uudet_koneet_saapuvat_suomeen_1808473.html
  9. Suomi hankkii lisää Hawk-hävittäjiä YLE Uutiset. 28.6.2007. Yleisradio Oy. Viitattu 2.3.2008.
  10. Heinonen 1992 s. 16.
  11. Laurila, Kari K: Ilmavoimien ja helikopterijoukkojen baretit Ruotuväki. Puolustusvoimat. Viitattu 20.12.2009.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suomen ilmavoimat.