Suomen Huolto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suomen Huolto oli jatkosodan ja sitä seuranneiden pulavuosien aikana toiminut, vapaaehtoista kansalaisten huoltoa tehneiden järjestöjen keskuselin, jonka tarkoituksena oli taata avustustyön tasapuolisuus ja tarkoituksenmukaisuus. Järjestön edeltäjä oli talvisodan jälkeen perustettu Suomen huollon komitea. Virallisesta kansanhuollosta vastasi kansanhuoltoministeriö.

Suomen Huolto perustettiin vuonna 1941. Järjestö välitti ulkomailta, lähinnä Ruotsista, Tanskasta, Sveitsistä ja Yhdysvalloista aineellista apua pääasiassa sotaleskille ja -orvoille, sotainvalideille ja siirtoväelle. Suomen Huolto suoritti myös välitöntä avustustyötä lääninkeskusten ja paikallisten vapaan huollon keskusten kautta, etenkin Pohjois-Suomessa. Avustuksia jakaessaan järjestö käytti maan eri osien välillä tarveharkintaa.

Avustustoiminnan kokonaisarvo oli noin 14 miljardia silloista markkaa (nykyrahassa vajaat 500 miljoonaa euroa). Vuosina 19421949 Suomen Huolto toteutti Kansanavun suurkeräykset, jotka tuottivat noin 1,2 miljardia markkaa (noin 40 miljoonaa euroa). Tunnetussa Kansanavun suurkeräysjulisteessa oli kuvattuna evakkomatkalla ollut poika ja teksti "Oletko auttanut minua?"

Suomen Huolto isännöi vuonna 1950 Yhdysvaltain presidentin Franklin D. Rooseveltin lesken Eleanor Rooseveltin vierailua Suomessa.

Katsottuaan tehtävänsä tulleen suoritetuksi Suomen Huolto lopetti toimintansa vuonna 1952.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Otavan iso tietosanakirja (osa 8), 1964

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]