Tämä on hyvä artikkeli.

Suomen koripallon historia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vasemmalta oikealle: Raimo Lindholm, Martti Liimo, Markku Torkkeli.

Suomen koripallon historia käsittelee koripallon historiaa Suomessa.

Koripalloa on pelattu Suomessa 1900-luvun alusta alkaen. Laji oli pitkään keskittynyt Helsinkiin ja muualle pääkaupunkiseudulle, kunnes se levisi 1940–luvun jälkeen rajusti muualle Suomeen. Koripallon menestysvuodet elettiin Suomessa 1960–luvulla, jolloin Suomen koripallomaajoukkue pääsi karsintojen kautta kesäolympialaisiin historian ainoana suomalaisena palloilujoukkueena.[1]

Suomessa on historian aikana pidetty kerran koripallon EM-kisat. Tämä tapahtui vuonna 1967, jolloin Suomi sijoittui kuudenneksi. Suomessa järjestettiin vuonna 2017 koripallon EM-kisojen alkulohko yhdessä Turkin, Israelin ja Romanian kanssa. Viimeisen kerran Suomi on esiintynyt miesten EM-kisoissa vuonna 2017. Kuuluisia suomalaisia koripalloilijoita ovat muun muassa Hanno Möttölä, Kari Liimo ja Kalevi Sarkalahti, jotka on kaikki varattu NBA:han.[2] Muut samaan sarjaan varatut suomalaiset ovat Timo Saarelainen ja Petteri Koponen.[2]

1900−luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koripallon tulo Suomeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset kosketukset lajiin tapahtuivat jo 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, jolloin muun muassa raittiusyhdistys Koiton jäsenet pelasivat koripalloa muistuttavaa peliä Helsingin Hakasalmen puistossa. Pelissä pallo heitettiin umpikoriin, josta se otettiin pois kepillä tai riu'ulla. Pääkaupungista laji alkoi levitä muuallekin Suomeen ja vuosina 1917 ja 1918 Kotkassa pelattiin samantapaista peliä.[3] Suomen Työväen Urheiluliiton jäsenet tekivät vuonna 1922 matkan Neuvostoliittoon, jossa lajia pelattiin jo enemmän. Matkalaisten joukossa heräsi halu tuoda laji myös Suomeen ja tarkoituksena oli ottaa koripallo lajiohjelmien joukkoon. Suomessa ollut hallipula sekä innostuksen puute kuitenkin latistivat haaveet tästä.[4]

Vuonna 1927 Kööpenhaminassa järjestettiin NMKY-järjestön kansainväliset suurkisat, joihin myös Suomesta lähetettiin joukkue. Lajeina kisoissa olivat yleisurheilu, uinti, tennis, lentopallo sekä NMKY:n omissa piireissä syntynsä saanut koripallo. Kisoissa lajiin rakastui helsinkiläinen Vilho Nuoreva, joka halusi tuoda lajin Suomeen. Tämän johdosta Helsingin NMKY:n osastot alkoivat pelata vuodesta 1927 lähes aitoa amerikkalaista ”basketballia”. Pelin säännöt eivät kuitenkaan vastanneet lajin virallisia sääntöjä, koska Nuoreva ei ollut pystynyt tuomaan Kööpenhaminasta yhtään virallista sääntökirjaa.[5]

1930-luku ja ensimmäiset EM-kisat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1930-luvulla peli alkoi levitä ympäri Suomea ja siitä tuli lukuisten naisvoimisteluseurojen harjoitusohjelma. Berliinin olympialaisissa 1936 koripallo oli ensimmäistä kertaa virallisena lajina mukana. Kisoilla oli myös suuri vaikutus Suomen koripalloon, sillä kisoja seurattiin Suomessa innokkaasti. Kisoja oli myös seuraamassa savonlinnalainen voimisteluopettaja Veikko Ervola. Hän seurasi koripalloa kisoissa tiiviisti, koska huomasi lajin mahdollisuudet koululiikunnassa. Lisäksi hän pani merkille kisoissa käytetyt viralliset koritelineet. Hänen johdollaan Savonlinnan Lyseon voimistelusaliin pystytettiin Suomen ensimmäiset viralliset koritelineet vuonna 1937. Viralliset säännöt Suomeen saatiin vuonna 1938, jolloin maassa pystyttiin aloittamaan aidon ”basketballin” pelaaminen.[6] Sääntökirjan Suomeen toi Saksasta karhulalainen voimistelunopettaja Nils Fabricius.[7]

Suomen koripallomaajoukkue vuonna 1939.

Vuoden 1939 helmikuussa Suomen Koripalloliitto perustettiin Helsingin Osuuskaupan kerhohuoneistossa.[8] Vielä tällöin koripalloväki ei halunnut liittyä Suomen Valtakunnan Urheiluliittoon, vaan se halusi ensin voimistaa toimintaansa, minkä jälkeen liittymistä pohdittaisiin uudestaan. Pari kuukautta ennen Koripalloliiton perustamista oli Suomen Pesäpalloliitto päättänyt ottaa koripallon omaan ohjelmistoonsa.[9] Pesäpalloliiton omassa ”Kiri”-lehdessä sanottiinkin, että liiton jäsenet olivat innostuneet koripallosta jo vuosina 1936–1938 ja halusivat lajin ohjelmistoonsa.[10] Maassa syntyi siis tilanne, jossa koripalloa pelattiin kahden liiton alaisuudessa. Tämä hiersi Pesäpalloliiton ja Koripalloliiton välejä, ja Koripalloliitto oli jopa vihjaillut tilanteen olevan laiton. Pesäpalloliitto yritti vakiinnuttaa koripallotoimintaansa, mutta vielä kevääseen 1939 mennessä se ei ollut saanut edes sarjoja alkuun – Koripalloliitto oli käynnistänyt sarjat ensi töikseen. Episodi sai paljon julkisuutta myös mediassa.[11] Muun muassa Suomen Urheilulehti sanoi osapuolien tekevän itsensä naurunalaisiksi ja vähätteli koripalloa urheilulajina.[12] Koripalloliitto ehdotti, että asiaan haettaisiin ratkaisua puolueettomalta taholta. Toukokuussa 1939 koottiinkin raati, jonka puheenjohtajana toimi Valtion urheilulautakunnan puheenjohtaja Arvo Vartia. Raati päätti lopulta tapauksen Koripalloliiton hyväksi, mutta Pesäpalloliitto ei hyväksynyt päätöstä. Vuoden 1939 EM-kilpailut lähestyivät, ja ennen kisoja sopu olisi ollut hyvä saada aikaan, jotta olisi tiedetty kisajoukkueen kokoonpano ja matkojen maksujen hoidosta. Lähiviikkoina Suomessa vieraili myös FIBA:n pääsihteeri Renato William Jones, joka ei ottanutkaan kantaa asiaan.[13]

Riitaa ei saatu sovittua ennen EM-kisojen alkua, ja Pesäpalloliitto lähetti oman joukkueensa kisoihin. Kisat sujuivat Suomen maajoukkueelta masentavasti, sillä se hävisi kaikki kahdeksan otteluaan selvästi. Suurin tappio oli Liettualle kärsitty 112–9 tappio. Ottelussa Viroa vastaan Suomi teki ainoastaan yhden pisteen.[14] Kisojen jälkeen Pesäpalloliitto vetäytyi koripallosta ja Koripalloliitto sai vetovastuun toiminnasta.[15] Samana vuonna Suomi hyväksyttiin jäseneksi Kansainväliseen koripalloliittoon.[16]

Suomessa koripallon asema oli alhainen ja medialla oli runsaasti ennakkoluuloja lajia kohtaan. Esimerkiksi Suomen Urheilulehti sanoi lajin oleva tyttökoululaisille sopiva ja tyrmäsi lajin kokonaan.[17] Kaikesta vastustuksesta huolimatta Koripalloliitto kokosi keväällä 1939 kahdentoista joukkueen SM-sarjan. Ensimmäisen kauden loppuotteluun selvisivät Ylioppilaskoripalloilijat ja Eiran Kisa-Veikot mutta ottelu jäi pelaamatta, kun Kisa-Veikot joutui luovuttamaan. Monet Kisa-Veikkojen pelaajista pelasivat myös jalkapalloa Palloliiton Helsingin sarjoissa, jotka olivat jo ehtineet alkaa.[18]

1940-luvun talousvaikeudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvisota vaikutti myös koripalloon. Lajia pystyttiin jatkamaan vasta syksyllä 1940, mutta silloinkin rahaa oli vaikea saada lajin pariin. Tämä pyrittiin ratkaisemaan perustamalla Veikkaus, mihin Koripalloliittokin oli osallisena. Samalla Koripallon SM-sarjasta tuli yksi Veikkauksen pelikohteista.[19] Vuonna 1941 SM-sarjassa tehtiin Erkki Vasaran mielestä melko huvittava sääntöuudistus, jonka mukaan yli 190 cm pitkä pelaaja ei saanut olla mukana normaalissa koripallo-ottelussa.[20]

Jatkosodan aikana koripallo levisi edelleen muualle Suomeen. Turun Riento ja Tampereen Pyrintö ottivat lajin ohjelmistoonsa.[21] Turussa oli vuonna 1942 myös oma paikallissarja, jossa pelasi kymmenen joukkuetta. Vuoden päästä siitä kaupungissa pelattiin myös oma sotasarja, jossa oli mukana 11 joukkuetta. Lisäksi kaupungin oppikoululaiset pelasivat omaa sarjaa, jossa oli kahdeksan joukkuetta. Turkua voitiinkin pitää aikansa koripallokaupunkina.[22] Vuonna 1941 pelattiin myös ensimmäinen virallinen naisten ottelu.[8] Sotavuosina oman mausteensa Suomen koripalloon toivat virolaiset pelaajat, jotka olivat tulleet Suomeen.[21] Sodan loppupuolella pelaaminen muuttui vaaralliseksi pommitusten takia ja pelit saattoivat venyä jopa kuuden tunnin mittaisiksi.[23] Rintamalla pelattiin myös paljon koripalloa itserakennetuilla pelikentillä.[24]

Sotien jälkeen Suomen koripallopiirit kärsivät taloudellisista vaikeuksista. Esimerkiksi Koripalloliiton liittohallituksen jäsenet joutuivat takaamaan henkilökohtaisesti liiton lainoja.[25] Myös välineistä ja pelipaikoista oli huutava pula. Vuonna 1945 hallitilanne oli pahimmillaan Helsingissä ja pelejä jouduttiin siirtämään jopa Karhulaan saakka. Välinepula alkoi hellittää pari vuotta myöhemmin, kun Työväen Urheiluliitto ja Koripalloliitto päättivät hankkia 200 palloa seuroille. Vaikka pallojen saanti helpotti välinepulaa, oli vielä 1950-luvullakin monella seuralla käytössä ainoastaan yksi pallo.[26] Vuonna 1946 Koripalloliitto liittyi Suomen Valtakunnan Urheiluliittoon.[27] Samana vuonna Turun NMKY pelasi yhdysvaltalaista kauppalaivan miehistöä vastaan koripallopelin Turussa. Pelistä historiallisen tekee se, että ensimmäistä kertaa Suomessa nähtiin mustaihoisia amerikkalaisia pelaamassa. Kaiken lisäksi Turun NMKY voitti pelin. Vuoden synkimpänä hetkenä Koritalkoot-kirjan kirjoittanut Erkki Vasara pitää Geneven EM-kisoja. Suomi oli jo lähettämässä kisoihin oman joukkueensa mutta joutui lopulta vetäytymään pois kisoista, koska liitolla ei ollut varaa lähettää joukkuetta kisoihin.[28]

Vuonna 1948 Suomeen saapuivat yhdysvaltalaiset mormonit, jotka ilmoittivat halukkuutensa harrastaa peliä maassa. Vuoden 1949 huhtikuussa mormonit aloittivatkin kiertueen Suomessa ja pelasivat seitsemän ottelua suomalaisjoukkueita vastaan. Voiton mormonijoukkueesta saavuttivat ainoastaan Tampereen Pyrintö ja Jyväskylän Palloilijat.[29] Mormoniseurueesta ainoastaan Robert Petersen jäi Suomeen.[30] Myöhemmin Petersen toimi Suomen maajoukkueen valmentajana.[31]

1950-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1950 pidettiin ensimmäiset koripallon maailmanmestaruuskilpailut, joihin myös Suomi karsi. Nizzassa järjestetyissä karsinnoissa Suomi sijoittui lopulta kuudenneksi eikä päässyt mukaan kisoihin.[8] Vaikka Suomi olisi päässyt jatkoon kahdeksan joukkueen aluekarsinnasta, olisi kisamatka kaiketi jäänyt toteutumatta, sillä joukkueen lähettämistä Argentiinaan pidettiin lähes mahdottomana talousvaikeuksien takia.[32] Suomalaisten peli kehittyi karsintaturnauksen loppua kohden ja oli aivan eri luokkaa kuin vuoden 1939 kisoissa. Paikallislehti Le Patriot de Nice et du Sud-Est kehui suomalaisten atleettisuutta ja povasi joukkueelle loistavaa tulevaisuutta.[33] Suomi onnistui turnauksessa voittamaan Itävallan ja Hollannin.[34]

Lajin leviäminen Suomessa pysähtyi hieman ja se säilyi vauraimpien alueiden harrastuksena.[35] Vuonna 1951 Suomi lähti Pariisin EM-kisoihin. Kisat pelattiin Vélodrome d'hiverissa, joka oli pyöräilyyn tarkoitettu sisävelodromi. Pelaaminen sisähallissa oli noihin aikoihin vielä harvinaisuus Länsi-Euroopassakin.[36] Suomi sijoittui lohkonsa kolmanneksi ja oli lopulta turnauksen yhdeksäs.[37] Pentti Salmi tuomitsi otteluita ensimmäisenä suomalaisena arvokisaerotuomarina.[38] Vuonna 1952 Suomen naisten koripallomaajoukkue pelasi ensimmäisen kerran EM-kilpailuissa ja sijoittui turnauksessa yhdeksänneksitoista.[39] Ainoa voitto tuli turnauksen viimeiseksi sijoittunutta Itä-Saksaa vastaan luvuin 45–27. Suomen tehokkain ottelussa oli 12 pistettä heittänyt Anja Lamminpää.[40] Samana vuonna Suomen Koripalloliitto vaihtoi nimekseen Suomen Koripallo- ja Lentopalloliitto, jotta toiminnassa mukana ollut lentopallo tulisi paremmin näkyviin. Nimi pidettiin yhdeksän vuoden ajan kunnes lentopallo sai oman liittonsa.[41]

Suomi–Meksiko peli Tennispalatsissa. Kuvassa Suomen maajoukkueen jäsenistä Raimo Lindholm(5) ja Timo Suviranta(6).

Helsingin olympialaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Koripallo kesäolympialaisissa 1952

Helsingin olympialaisilla on tärkeä rooli Suomen koripallossa. Suomi pääsi kisaisäntänä osallistumaan ensimmäistä kertaa olympialaisiin. Valmistelut kisoihin aloitettiin jo hyvissä ajoin, mutta viivästyksiä silti tuli. Esimerkiksi Suomen Olympiakomitea unohti, että koripallo alkaa muita lajeja aikaisemmin. Tämän takia Olympiakomitean vastuulla ollut lipunmyynti ei sujunut aivan ongelmitta. Lisäksi Tennispalatsin lattia maalattiin vasta ensimmäistä peliä edeltävänä iltana.[42]

Suomi pelasi kaikki alkusarjan ottelunsa Tennispalatsissa. Joukkue hävisi kaikki kolme otteluaan: Neuvostoliitolle, Bulgarialle ja Meksikolle.[43] Bulgariaa pidettiin yhtenä sen ajan parhaimmista eurooppalaisjoukkueista mutta sille Suomi hävisi niukasti lukemin 65–64.[44] Neuvostoliitolle Suomi hävisi ainoastaan luvuin 35–47 .[45] Myöhemmin samassa turnauksessa Neuvostoliitto voitti olympiahopeaa hävittyään finaalissa Yhdysvaltain maajoukkueelle.[46]

Joukkue Helsingin olympialaisissa 1952[42]
Pelaajat
Kalevi Heinänen, Esko Karhunen, Juhani Kyöstilä, Pentti Laaksonen, Olavi Lahtinen, Raimo Lindholm, Pertti Mutru, Raine Nuutinen, Tapio Pöyhönen, Tuomo Ristola, Eero Salonen, Timo Suviranta, Kalevi Sylander, Oiva Virtanen
Valmentaja
Matti Simola
Hilkka Hakola voitti naisten EM-kisojen korikuninkuuden vuonna 1956.
HKT:n ja Kotkan TP:n välinen ottelu vuonna 1961.


Olympiakisojen jälkeen Suomi osallistui 1950-luvulla vielä neljiin EM-kisoihin. Paras sijoitus oli vuoden 1955 kisojen kymmenes sija.[47]

Suomalaisjoukkueet Euroopan Cupissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisenä suomalaisjoukkueena kansainvälisiä pelejä pelasi Pantterit, joka kaudella 1957–1958 osallistui juuri perustettuun Euroopan Cupiin. Joukkue sai vastaansa puolalaisen Legia Varsovan, jonka se ensimmäisessä osaottelussa voitti. Toisessa ottelussa Pantterit kuitenkin hävisi neljällä pisteellä ja Legia Varsova pääsi jatkoon yhteiskorin turvin.[48] Nykyisin sarjasta käytetään nimitystä Euroliiga.[49]

Kotimaan sarjassa mestarien joukkoon nousi ensimmäistä kertaa Helsingin ulkopuolinen seura kun Kotkan TP voitti ensimmäisen Suomen mestaruutensa vuonna 1958. Kauden paras helsinkiläisseura oli vasta kolmanneksi sijoittunut Helsingin Jyry.[50]

1960-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

»Silloin 60-luvulla Suomessa elettiin oikeasti korisbuumia»
(Kari Liimo[51])

Enemmän kuin peli – Menestystä elämässä ja koripallossa -kirjankin kirjoittanut Mikko Simon on hehkuttanut 1960-lukua Suomen koripallon menestysvuosiksi. Syitä hyvään koripallomenestykseen arvellaan olleen monia. Robert Petersen toi Suomeen lajituntemusta Yhdysvalloista ja Kalevi Tuominen teki vuonna 1960 neljän kuukauden opintomatkan Yhdysvaltoihin katsomaan paikallista yliopistokoripalloa.[52] Vuonna 1961 maajoukkueessa tehtiin mittavia uudistuksia ja nuoria pelaajia ajettiin joukkueeseen sisään. Joukkueen itseluottamus oli kohdallaan Puolan EM-kilpailujen alla vuonna 1963 mutta menestystä ei vielä tullut vaan Itäblokin maat voittivat suomalaiset selvästi.[53]

Tokion olympialaiset 1964[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Koripallo kesäolympialaisissa 1964

EM-kisojen pettymyksestä huolimatta maajoukkueen päävalmentajana tuolloin toiminut Kalevi Tuominen ei antanut periksi vaan neuvotteli Suomen Koripalloliiton ja Olympiakomitean kanssa, että joukkue lähetettäisiin Tokion olympialaisten karsintoihin Geneveen. Koripalloliitto muisti vielä viime EM-kisojen katastrofin, jonka takia se ei halunnut lähettää joukkuetta matkaan.[54] Kovien neuvottelujen jälkeen Tuomisen onnistui saada Olympiakomitea maksamaan matkasta aiheutuvat kulut sillä ehdolla, että Suomi selviytyisi kisoihin. Riskin otosta tiesi ainoastaan Tuominen, sekä liittohallitus jollakin tapaa. Olympiakomitean mielestä sopimuksella ei ollut niin paljon väliä, koska Suomen mahdollisuuksiin ei uskottu.[53]

Suomi aloitti karsinnat selvällä voitolla Unkarista luvuin 80–58. Seuraavaksi Suomi voitti Israelin, Sveitsin, Itä-Saksan ja Itävallan. Ennen Itävalta-peliä Suomi oli jo varmistanut lohkovoiton, mutta nyt Suomi voitti A-lohkon ilman tappioita.[55] Ratkaisupeleissä vastaan tuli Bulgaria, jota Suomi ei ollut aiemmin voittanut kertaakaan. Peli oli tasaista viime minuuteille saakka kunnes päävalmentaja Kalevi Tuominen otti aikalisän ja komensi pelaajat paikkaprässiin, jonka hän oli oppinut Yhdysvalloissa ollessaan. Viimeiset minuutit Suomi vei luvuin 14–2 ja varmisti kisalipun olympialaisiin.[56] Suomen koripallomaajoukkue onkin edelleen ainoa suomalainen palloilujoukkue, joka on selviytynyt karsintojen kautta olympialaisiin.[1][57][huom 1] Olympiakomitea joutui pitkin hampain lähettämään joukkueen pitkälle matkalle Tokioon, mutta kinaa syntyi siitä, kuinka monta pelaajaa lähetetään mukaan kisoihin. Suomen päävalmentajan Kalevi Tuomisen järkkymätön mielipide oli, että kisoihin lähetetään kaksitoista pelaajaa, kun taas Olympiakomitea halusi kustantaa ainoastaan kymmenen pelaajan matkan. Lopulta Olympiakomitea joutui taipumaan Tuomisen kahteentoista pelaajaan.[58]

Itse olympialaisissa Suomi aloitti urakkansa kahdeksan pisteen voitolla Etelä-Koreasta. Toisessa ottelussa vastaan asettui kisojen ehdoton ennakkosuosikki Yhdysvallat. Suomi aloitti ottelun yllättävän hyvin ja oli alkuminuutit johdossa. Lopussa yhdysvaltalaisten fysiikka kuitenkin tuli esille ja Suomi hävisi ottelun luvuin 51–77. Suomen parhaan pistemiehen (19) Kari Liimon mukaan tulos oli loppujen lopuksi ihan hyvä. Viimeisen alkusarjapelinsä Suomi hävisi Uruguaylle, mihin kaatuivat mahdollisuudet mitaleille.[59] Jatkopeleissä Suomi sai samaan lohkoon Brasilian, Australian, Perun ja Jugoslavian. Suomi voitti Australian ja Perun, jolloin se pääsi pelaamaan sijoista 9–12. Vastaan tuli isäntämaa Japani, jolle Suomi hävisi. Sijoista 11–12 käyty kamppailu päättyi Suomen 73–72 voittoon Meksikosta.[60] Suomen pelaajat uskoivat, että mahdollisuudet olisivat olleet parempiinkin sijoituksiin. Muun muassa Suomen joukkueen pelaaja Risto Kala on myöhemmin sanonut Suomen sijoituksesta:

»Olisi voinut yhtä hyvin olla viides tai viidestoista»
(Risto Kala[61])

Joukkue Tokion olympialaisissa 1964[55]
Pelaajat
Teijo Finneman, Juha Harjula, Risto Kala, Kauko Kauppinen, Pertti Laanti, Timo Lampen, Kari Liimo, Martti Liimo, Raimo Lindholm, Uolevi Manninen, Jorma Pilkevaara, Raimo Vartia
Valmentaja
Kalevi Tuominen

HKT:n pelit Euroopassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kari Liimo Real Madridin pelaajien ympäröimänä.

Helsingin Kisa-Toverit kuului 1960-luvun puolivälissä tuloksellisesti Euroopan parhaimpien seurojen joukkoon. Kotimaassa seura voitti viisi Suomen mestaruutta vuosina 1961–1965 valmentajansa Pentti Salmen johdolla. Suomen mestaruuksien ansiosta joukkue sai ainoana suomalaisjoukkueena mahdollisuuden edustaa maataan Euroopan Cupissa. Kaudella 1963–1964 ”Kisis” eteni Euroopan Cupissa aina puolivälieriin saakka, jossa se sai vastaansa Italian suurseuran Simmenthal Milanon. Ensimmäisen Helsingissä pelatun osaottelun HKT voitti luvuin 97–88, mutta Italiassa kärsityn tappion takia kausi oli HKT:n osalta ohi. Saavutus on paras suomalaisen koripallojoukkueen saavutus Euroopan kentillä. Kaudella 1964–1965 HKT oli taas mukana ja pääsi karsintakierrokselta jatkoon. Ensimmäisellä varsinaisella kierroksella tuli vastaan Euroopan parhaiten menestynyt seura Real Madrid Baloncesto. Ensimmäinen peli pelattiin Helsingissä ja se päättyi HKT:n tiukkaan tappioon. Ottelu oli historian ensimmäinen Euroopan Cup -peli, jossa molemmat joukkueet tekivät yli 100 pistettä. Vieraspelin Madridissa HKT hävisi selvästi.[62] Kauden lopulla Real Madridista tuli Euroopan mestari kun se voitti loppuotteluissa TsSKA Moskovan.[63] Saman kauden lopussa HKT:n pelaajat Martti ja Kari Liimo valittiin Euroopan tähdistöjoukkueeseen.[52]

Vuoden 1967 kotikisat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Koripallon Euroopan-mestaruuskilpailut 1967
Helsingin jäähalli.

Vuonna 1967 Suomi sai järjestettäväkseen koripallon Euroopan-mestaruuskilpailut, mikä takasi myös automaattisen pääsyn mukaan kisoihin. Kisat pidettiin Helsingin ja Tampereen jäähalleissa. Suomen kisaurakka alkoi helpoksi vastukseksi osoittautunutta Hollantia vastaan. Seuraava peli oli kovaa Romaniaa vastaan. Helsingin jäähallissa käyty ottelu päättyi Suomen niukkaan 57–51-voittoon. Suomen päävalmentajana tuolloin toiminut Kalevi Tuominen sanoi voiton olleen Suomen maajoukkueen kaikkien aikojen paras ottelu.[64] Voittoputki katkesi heti seuraavassa ottelussa, jonka Suomi hävisi 68–80 Puolalle. Voittokantaan Suomi palasi heti Tšekkoslovakiaa vastaan pelatussa ottelussa. Tšekkoslovakiaa pidettiin yhtenä tuon ajan kirkkaimmista koripallomaista, mutta Suomi onnistui voittamaan ottelun silti luvuin 54–49. Seuraavassa pelissä vastustajana oli Espanja. Suomi oli ottelun lopulla lähellä romahdusta, mutta voitto kirjattiin lopulta Suomelle luvuin 76–69.[65]

Turnauksen kenties kuumin ottelu pelattiin Suomen ja Jugoslavian välillä. Suomen päävalmentajana toiminut Kalevi Tuominen käski Olavi Ahosta rikkomaan jugoslavialaispelaajaa, jolla oli pallo hallussa. Tuomisen mukaan taktiikkaa käytetään yleisesti koripallossa, jotta pallo saataisiin nopeammin haltuun vastustajalta. Tunteet kuumenivat ottelun päätuomarin ajettua Olavi Ahosen kentältä. 10 000-päinen yleisö reagoi tuomioon heittämällä kentälle kaikenlaista tavaraa, minkä seurauksena joukkueet ajettiin pukuhuoneisiin kymmeneksi minuutiksi ja ottelu keskeytettiin puoleksi tunniksi.[66] Tapahtumien seurauksena FIBAn pääsihteeri Renato Williams Jones uhkasi sulkea Suomen pois kisoista, jolloin katsojat rauhoittuivat.[67] Tämän jälkeen ottelu saatettiin päätökseen, mutta yleisön vihellys jatkui ottelun loppuun saakka. Ottelu päättyi lopulta Jugoslavian 68–59-voittoon ja Suomi menetti mahdollisuutensa mitalipeleihin.[68] Viimeisessä alkulohko-ottelussaan isännät voittivat Belgian selvästi luvuin 82–62.[65]

Suomi sijoittui lohkonsa kolmanneksi ja pääsi pelaamaan sijoista 5–8. Ensimmäisessä pelissä Suomi voitti Israelin helpohkosti luvuin 73–60. Viimeisen sijoituspelin Romaniaa vastaan Suomi hävisi luvuin 64–71 ja sijoittui turnauksen kuudenneksi.[69]

Liimosta ensimmäinen NBA-varaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Luettelo NBA:han varatuista suomalaisista

Vuoden 1969 NBA:n varaustilaisuudessa Los Angeles Lakers varasi Kari Liimon seitsemännellä kierroksella. Näin hänestä tuli ensimmäinen NBA:han varattu suomalainen.[8] Liimo ei koskaan kuitenkaan pelannut NBA:ssa, sillä hän palasi Suomeen pelaamaan.[70]

1970-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1960-luvun menestysvuosien jälkeen Suomen koripallon taso alkoi laskea. Laji kuitenkin laajeni Helsingin ulkopuolelle niin, että pääsarjatason joukkueita oli Joensuussa asti.[71] Kaudeksi 1972–1973 SM-sarjassa sallittiin merkittävänä uudistuksena ulkomaalaisten pelaajien palkkaaminen seuraan.[72] Ensimmäisellä kaudella Suomessa pelasi kolme yhdysvaltalaista pelaajaa sekä yksi turkkilainen pelaaja.[8] Seuraavana kautena sarjassa otettiin käyttöön pudotuspelit, joiden malli lainattiin NBA:sta. FIBA Europen jäsenmaista Suomi otti systeemin ensimmäisenä käyttöön. Myöhemmin pääsarja jaettiin lohkoihin, mutta siitä luovuttiin, koska yleisö ei pitänyt järjestelmästä.[73]

Kaudella 1975–1976 perustettiin koripallon I-divisioona, koska SM-sarjan ja silloisen Suomen-sarjan tasoeroa pidettiin liian suurena.[74]

Tapion Honka voitti viisi perättäistä mestaruutta 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa. Tämän jälkeen menestyneimmät seurat olivat Turun NMKY sekä Playboys. Turun NMKY voitti mestaruuden neljästi kymmenen vuoden aikana.[50] Playboys voitti 1970-luvulla kaksi mestaruutta, ja Tapion Hongan ja Playboysin yhdistyttyä espoolaiset voittivat vielä yhden mestaruuden vuonna 1979.[75]

Paluu EM-kisoihin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Koripallon Euroopan-mestaruuskilpailut 1977

Vuonna 1977 Suomi pääsi kymmenen vuoden tauon jälkeen EM-kisoihin. Suomi järjesti karsinnat kisoihin Helsingissä ja voitti ratkaisupelissä Unkarin. Usko Suomen mahdollisuuksiin EM-kisoissa oli kotimaassa kuitenkin vähäinen.[76] Belgiassa pidetyt EM-kisat eivät sujuneetkaan Suomelta aivan parhaalla tavalla. Joukkue hävisi kaikki alkusarjan pelinsä ja päätyi pelaamaan sijoista 9–12. Ensimmäisessä sijoitusottelussaan Suomi voitti Ranskan niukasti yhdellä pisteellä. Toisessa pelissään Suomi hävisi selvästi Espanjalle.[77] Tämän jälkeen Suomi jäi 18 vuoden ajaksi arvokisojen ulkopuolelle.[47]

1980-luvun vaatimaton jakso[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1981 Suomen naisten koripallomaajoukkue pääsi naisten EM-kisoihin. Sijoitus oli kahdestoista eli viimeinen, mutta kisojen korikuninkuuden voitti Lea Hakala.[78]

Timo Makkonen voitti vuonna 1982 samassa Pohjois-Carolinan yliopiston joukkueessa Michael Jordanin kanssa ensimmäisenä suomalaisena mieskoripalloilijana arvostetun NCAA-mestaruuden.[79]

Kaudella 1984–1985 koripallon SM-sarjassa jatkettiin sarjauudistuksia ja käyttöön otettiin kolmen pisteen heitot. Ensimmäisen kolmen pisteen arvoisen heiton teki Kari-Pekka Klinga 14. lokakuuta 1984.[8]

B-poikien EM-kisat 1981[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Koripallon alle 16-vuotiaiden Euroopan-mestaruuskilpailut 1981

1980-luvulla Suomen menestyksestä vastasivat juniorimaajoukkueet. Vuonna 1981 Suomi oli ensimmäistä kertaa mukana B-poikien EM-lopputurnauksessa, joka pidettiin Kreikassa. Ensimmäisissä otteluissa Suomen nuoret saivat vastaansa kovat koripallomaat Neuvostoliiton ja Jugoslavian, joille Suomi hävisi selvästi. Jugoslavian paras pelaaja ottelussa oli 35 pistettä heittänyt Dražen Petrović, joka valittiin kuolemansa jälkeen Basketball Hall of Fameen.[80] Tämän jälkeen Suomi voitti Ranskan, Espanjan ja Israelin. Voittoputki katkesi selvällä tappiolla Italialle, mutta Suomi pääsi silti pronssiotteluun. Sen Saksa voitti luvuin 78–64.[81] Neljäs sija on edelleen Suomen maajoukkueiden historian paras EM-sijoitus.[8] Suomen paras pistemies turnauksessa oli Jyrki Kutvonen, joka teki seitsemässä ottelussa yhteensä 117 pistettä.[80]

1990-luku: paluu Euroopan kärkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1990-luvulla Helsingin alueen seurojen voima pieneni ja uusia Suomen mestareita tuli kauempaa kuin Helsingistä. Esimerkiksi Uudenkaupungin Urheilijat ja Kouvot olivat uusia koripallomestareita. Lisäksi muun muassa Lahden NMKY voitti cup-mestaruuden vuosina 1989 ja 1994.[82]

Ateenan EM-kisat 1995[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Koripallon Euroopan-mestaruuskilpailut 1995

Suomi eteni vuonna 1995 EM-kilpailuihin kahdeksantoista vuoden tauon jälkeen. Hanke lähti käyntiin jo vuonna 1991, jolloin maajoukkueen valmentajaksi hankittiin Henrik Dettmann. Hän sai takakentälle palaamaan Kari-Pekka Klingan, joka oli vuoden 1989 EM-karsintojen episodin jälkeen jäänyt pois maajoukkueesta.[83] Ensimmäisessä Unkarissa pidetyssä EM-kisojen karsintaturnauksessa Suomi sai vastaan Englannin, Romanian, Valko-Venäjän, Albanian ja Luxemburgin. Joukkue selvitti tiensä finaaliin, vaikka pelit eivät olleet helppoja. Viimeisessä ratkaisupelissä Suomi voitti Englannin niukasti ja pääsi jatkamaan karsintoja. Pian karsintojen jälkeen Klinga sanoi jättävänsä maajoukkueen, koska ei mielestään saanut tarpeeksi vastuuta Petri Niirasen takana. Yllättävä käänne tapahtui kuitenkin pian kun Niiranen loukkaantui sen verran pahasti, ettei hän olisi päässyt loppukaudeksi pelaamaan. Klingaa pyydettiinkin pian takaisin maajoukkueeseen ja hän suostui pienen taivuttelun jälkeen.[84]

Syksyn 1993 jatkokarsinnoissa taso nousi ja vastaan tulivat Ukraina, Bosnia ja Hertsegovina ja Venäjä. Pelit lähtivät heti hyvin käyntiin ja Suomi voitti Helsingin urheilutalolla käydyssä ottelussa lajin suurmaan Venäjän luvuin 98–96. Ottelu oli joukkueiden historian ensimmäinen kohtaaminen. Peliä toimittajana seurannut Pentti Salmi sanoi vierasjoukkueen tulleen peliin takki auki, mutta pelin taso oli silti korkea. Voiton ratkettua Suomelle Salmi itki yleisön joukossa vuolaasti.[85] Seuraavissa peleissä Suomi voitti Ukrainan kahdesti sekä Bosnia ja Hertsegovinan kotona, joten ratkaisua odotettiin Venäjän ja Bosnian välisestä pelistä. Kun Venäjä voitti ottelun, varmistui Suomen paikka lopputurnauksessa.[86]

Ennen kisoja joukkueeseen nostettiin nuoret pelaajat Hanno Möttölä ja Jyri Lehtonen. Muiden pelaajien keskuudessa tämä aiheutti pientä närää, koska koettiin, että he tulisivat viemään heidän peliaikansa ja aikaansaannoksensa. Kun pelit alkoivat, loppuivat myös puhelut.[87] Ensimmäisen pelin Suomi hävisi Venäjälle selvästi luvuin 74–126. Pelin arveltiin olleen kasvojenpesu joukkueelta. Esimerkiksi Venäjän joukkueen takamiestä Sergei Bazarevitšia haukuttiin lehdissä, joten hän halusi näyttää pelitaitonsa.[88] Hän olikin joukkueensa parhaimpia pistemiehiä tehtyään 16 pistettä.[89] Seuraavat pelit Suomi hävisi Espanjalle, Turkille, Ranskalle, Kroatialle ja Slovenialle. Ottelu Turkkia vastaan oli turnauksen tiukin, ja Suomi hävisi sen ainoastaan kahdella pisteellä.[90] Vaikka Suomen mahdollisuudet jatkopeleihin olivat pienet, pidettiin voitotta jäämistä silti pettymyksenä.[88]

Joukkue vuoden 1995 EM-kisoissa[90]
Pelaajat
Kari-Pekka Klinga, Martti Kuisma, Markku Larkio, Jyri Lehtonen, Juha Luhtanen, Pekka Markkanen, Riku Marttinen, Hanno Möttölä, Petri Niiranen, Sakari Pehkonen, Mika-Matti Tahvanainen, Jarkko Tuomala
Valmentaja
Henrik Dettmann

Torpan Poikien nousu ja tuho[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1995 Jukka Suomela siirtyi Torpan Poikien puheenjohtajaksi ja seura ilmoitti tavoitteekseen nousta lähelle Euroopan kärkeä.[91] Joukkueen kokoaminen aloitettiin hankkimalla seuraan yhdysvaltalainen valmentaja Aaron McCarthy. Suomalaiset pelaajat suhtautuivat ulkomaalaisen valmentajan palkkaamiseen pienellä varauksella mutta valmentajan lajituntemus oli suurempi kuin suomalaisilla, joten pelaajatkin tottuivat valmentajaan. Ensimmäisellä kaudella 1995–1996 seura voitti heti Suomen mestaruuden. Seuraavaksi kaudeksi ToPo:on siirtyi Saksasta Pekka Markkanen ja joukkue pääsi pelaamaan myös Euroopan Cupia. Heti syksyllä se nousikin suomalaisjoukkueiden Eurocup-voittojen listalla kärkeen.[92]

Kausi 1997–1998 oli ToPo:n historian menestyksekkäin. Joukkue aloitti Euroopan Cupin pelit voitolla Tofaş Bursasta juuri rakennetulla Hartwall Areenalla. Seuraavaksi ToPo voitti ranskalaisen Le Mansin ja varmisti paikkansa kuudentoista parhaan joukkoon.[92] Neljännesvälierissä joukkue sai vastaansa CSK VVS Samaran. Ensimmäinen ottelu päättyi tiukkaan kolmen pisteen tappioon. Lopussa ToPo jopa johti ottelua, mutta hävisi lopulta luvuin 77–74.[93] Toisessa osaottelussa ToPo johti ottelua puoliajalla jo kahdeksalla pisteellä, mutta onnistui voittamaan ottelun lopulta ainoastaan yhdellä pisteellä. Se ei auttanut, sillä Samara meni jatkoon korieron turvin.[94] Ottelussa oli paikalla yli 10 000 ihmistä, joka on Suomen koripallon katsojaennätys.[95]

Seuraavina kausina joukkue koki kovia muutoksia, kun pelaajat lopettivat uransa ja pelaajia siirtyi muihin seuroihin. Lisäksi loukkaantumissumat ja rahavaikeudet tekivät tilanteesta kestämättömän.[96] Toukokuussa 2000 ToPo joutui luopumaan sarjapaikastaan talousvaikeuksien takia.[97]

2000-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2000-vuosikymmen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2000-luvun alussa helsinkiläisseurojen määrä kahdella korkeimmalla tasolla laski merkittävästi. Sarjapaikasta luopui muun muassa lukuisia Suomen mestaruuksia voittanut Helsingin NMKY.[98] Pantterit putosi I-divisioonasta eikä ole onnistunut nousemaan takaisin. Muita pääkaupunkiseudun seuroja, jotka ovat vetäytyneet korkeimmilta tasoilta ovat Vantaan Pussihukat ja Rekolan Urheilijat.[99][100]

Dennis Rodman Topon paidassa.

FIBA teki vuonna 2003 uudistuksen, jolla maajoukkueet jaettiin A- ja B-divisioonaan. Uudistuksen arveltiin nostavan Suomen juniorimaajoukkueiden mahdollisuuksia nousta arvokisoihin. Uudistuksen myötä EM-karsinnat toimisivat myös olympiakarsintoina, jolloin Olympiakomitealta toivottiin lisäystä tukirahoihin.[101]

Vuonna 2006 Korisliigassa jatkettiin sääntöuudistuksia, joilla poistettiin ulkomaalaisrajoitukset sarjasta. Ennen sarjassa sai käyttää kahta ulkomaalaista pelaajaa, joiden lisäksi saattoi olla Cotonoun sopimuksen perusteella muitakin ulkomaalaisia.[102] Kauden lopussa seurat tekivät rajoitusten poistamisen takia herrasmiessopimuksen, jonka nojalla seuroissa saisi olla ainoastaan kolme ulkomaalaista pelaajaa.[103]

Suomen koripallokentillä nähtiin myös entisiä NBA-tähtiä kun Aleksi Valavuori hankki Dennis Rodmanin ja Scottie Pippenin Suomeen muutaman pelin ajaksi.[104] Rodmanin pelissä tehtiin Korisliigan yleisöennätys kun ottelua seurasi paikan päällä 7420 katsojaa.[105]

Kaudella 2008–2009 Korisliigassa otettiin käyttöön kolmen tuomarin käytäntö. 1990-luvulla oltiin kokeiltu samanlaista käytäntöä, mutta tämä kaatui siihen, että seurat joutuivat leikkaamaan ylimääräisiä menoja, jolloin tuomareista luovuttiin. Tällä kertaa Koripalloliitto lupautui kattamaan kaikki kolmannesta tuomarista koituvat ylimääräiset kulut.[106]

Möttölästä ensimmäinen NBA-pelaaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hanno Möttölä osallistui vuoden 2000 NBA:n varaustilaisuuteen, jossa hänet varattiin hieman yllättäen vasta toisella kierroksella.[107] Atlanta Hawks varasi hänet 40:ntenä pelaajana eli suomalaispelaajien siihenastisen historian alhaisimmalla varausnumerolla.[108] Kuukausi varaustilaisuuden jälkeen Möttölä ja Atlanta tekivät yhden vuoden sopimuksen, joka sisälsi option myös yhdestä lisäkaudesta.[109]

Ensimmäisen pelinsä Atlantassa Möttölä pelasi Charlotte Bobcatsia vastaan ja kuului heti aloituskokoonpanoon.[110] Möttölä aloitti pelin hyvin tehden pelin ensimmäiset pisteet. Ottelu päättyi lopulta Atlantan selvään tappioon, mutta Möttölä keräsi ottelussa 10 pistettä ja viisi levypalloa.[111] Ensimmäisen kauden hän päätti NBA:ssa 4,4 pisteen ja 2,4 levypallon keskiarvoihin.Kaudella 2001–2002 Möttölä pelasi kaikissa runkosarjan peleissä ja aloitti pelin kentältä 14 kertaa.[112] Kesällä 2002 Möttölällä ei ollut enää sopimusta minkään joukkueen kanssa. NBA:n ja NBA:n pelaajayhdistyksen väliset riidat vaikeuttivat pelaajien sopimuksen saantia, jolloin etenkin Möttölän kaltaiset pienipalkkaiset pelaajat kärsivät tilanteesta. Kun tarjouksia ei tullut NBA:sta, mutta Euroopasta kiinnostusta osoitettiin, päätti Möttölä siirtyä Espanjan pääsarjaan TAU Cerámican joukkueeseen.[113]

Taru Tuukkasesta ensimmäinen WNBA-varaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: WNBA:n varaustilaisuus 2001

Taru Tuukkanen osallistui huhtikuussa 2001 WNBA-seurojen katsastusleirille, joka järjestetään ennen varsinaista varaustilaisuutta. Tuukkasen mukaan leiri meni hänen osaltaan huonosti, eikä hän odottanut NBA-varausta. Tuukkasen nimi poistettiin New York Libertyn pelaajalistalta ennen harjoituspelien alkua. Osasyy tähän oli se, että kaksi WNBA-joukkuetta lopetettiin, jolloin markkinoilla oli paljon pelaajia, sekä tähtipelaaja Rebecca Lobon tulo takaisin Libertyn joukkueeseen.[114]

Varaustilaisuus aloitettiin Lauren Jacksonin varaamisella. New York Libertyn ensimmäinen varausmahdollisuus tuli vasta 57:ntenä, jolloin seura varasi Tuukkasen.[115] Seura karsi Tuukkasen myöhemmin pelaajaringistään, jolloin se menetti myös pelioikeutensa Tuukkaseen.[116]

Dettmannille MM-pronssia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Koripallon maailmanmestaruuskilpailut 2002

Henrik Dettmann siirtyi Saksan koripallomaajoukkueen valmentajaksi toukokuussa 1997 kaksivuotisella sopimuksella. Dettmannin hyvien tulosten ansiosta osapuolet tekivät uuden sopimuksen, jota jatkettiin vielä myöhemmin vuoteen 2003 asti.[117] Maajoukkueen menestys oli vaatimatonta mutta Dettmann sai kurssin kääntymään vasta vuonna 2001, jolloin Saksa hävisi olympiahopeamitalisti Ranskalle pisteellä. Saman vuoden kesällä Dettmann nuorensi joukkuetta tuntuvasti ja nosti tulevaisuuden lupauksia mukaan joukkueeseen. Vuoden 2001 EM-kisoissa Dettmann valmensi joukkueensa välieriin saakka ja samalla se varmisti paikkansa MM-kisoihin.[118]

Dettmann valitsi kisajoukkueeseen nuoria pelaajia; ainoa yli 30-vuotias pelaaja oli Henrik Rödl.[119] Mukana oli muun muassa 19-vuotias Misan Nikagbatse, jonka äiti on suomalainen.[120] Alkulohkossa Saksa sijoittui toiseksi Yhdysvaltain taakse.[121] Jatkopeleissä Saksa sai vastaan kisojen yllättäjäjoukkue Uuden-Seelannin ja Argentiinan. Argentiinaa vastaan Saksa kärsi kisojen toisen tappionsa.[122]

Puolivälierissä Saksa voitti Espanjan, ja välieriin se sai vastaansa Argentiinan.[122] Tiukan väännön jälkeen Saksa hävisi Argentiinalle luvuin 80–86.[123] Pronssiottelussa Saksa voitti Uuden-Seelannin selvästi luvuin 117–94. Mitalia Dettmann piti piristysruiskeena Saksan koripallolle.[124]

Koposesta ensimmäisen kierroksen NBA-varaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koponen Hongan paidassa kaudella 2006–2007.
Pääartikkeli: NBA:n varaustilaisuus 2007

Petteri Koponen vahvisti kesäkuussa 2007 ilmoittautuvansa NBA:n varaustilaisuuteen. Alun perin Koponen sanoi, ettei lähde varaustilaisuuteen, jos häntä ei valita 30 ensimmäisen joukossa. Ennen varaustilaisuutta Koponen kävi lukuisten joukkueiden testattavana.[125]

Ensimmäisenä pelaajana varattiin Greg Oden, joka siirtyi Portland Trail Blazersin riveihin. Sama joukkue ilmoitti halunsa varata Koponen, mutta ei uskaltanut varata häntä, koska heidän varausvuoronsa olisi ollut vasta 37. Muista joukkueista Boston Celtics oli ilmoittanut halunsa varata Koponen ja heidän vuoronsa tuli 32:ntena. Tämän takia Portland pyysi Philadelphia 76ersia varaamaan Koposen. Philadelphia tekikin näin ja varasi Koposen 30:ntena pelaajana. Pian varauksen jälkeen Portland osti Koposen oikeudet. Näin Koposesta tuli historian ensimmäinen suomalainen ykköskierroksen NBA-varaus.[126]

2010-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paluu arvokisoihin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2011 EM-kilpailuita laajennettiin 24 joukkueen turnaukseksi, minkä myötä Suomi pääsi jatkokarsinnoista EM-kilpailuihin.[127][128] Kisoissa joukkue selviytyi karsimaan paikasta puolivälieriin, mutta hävisi ratkaisuottelun Slovenialle.[129]

Tilastot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maajoukkueiden arvokisojen tilastot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miehet[90]
Arvokisat Vuosi Ottelut Voitot Tappiot Sijoitus
EM-kisat 1939 7 0 7 8.
EM-kisat 1951 7 5 2 9.
Olympialaiset 1952 3 0 3 15.
EM-kisat 1953 8 4 4 12.
EM-kisat 1955 7 4 3 10.
EM-kisat 1957 10 6 4 11.
EM-kisat 1959 7 2 5 13.
EM-kisat 1961 7 3 4 14.
EM-kisat 1963 9 2 7 14.
Olympialaiset 1964 9 4 5 11.
EM-kisat 1965 9 3 6 12.
EM-kisat 1967 9 6 3 6.
EM-kisat 1977 7 1 6 10.
EM-kisat 1995 6 0 6 13.
EM-kisat 2011 8 3 5 9.

Naiset[130]
Arvokisat Vuosi Ottelut Voitot Tappiot Sijoitus
EM-kisat 1952 5 1 4 11.
EM-kisat 1956 8 3 5 11.
EM-kisat 1981 7 1 6 12.
EM-kisat 1987 7 0 7 12.

Huomautukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Suomi on päässyt myös jalkapallossa olympialaisiin vuonna 1912, 1936, 1952 ja 1980, mutta tällöin ei järjestetty karsintoja.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b TOKIO 1964 Olympiakomitea. Arkistoitu 15.2.2010. Viitattu 20. syyskuuta 2009.
  2. ↑ a b Koposen NBA-unelmasta tuli totta mtv3.fi. 29.6.2007. MTV3 Oy. Viitattu 23.9.2009.
  3. ↑ Vasara s. 21
  4. ↑ Seppo Hentilä: Suomen työläisurheilun historia I. Työväen Urheiluliitto 1919-1944, s. 147. Hämeenlinna: Suomen Työväen Urheiluliitto, 1982. ISBN 951-23-2009-6.
  5. ↑ Vasara s. 23
  6. ↑ Vasara s. 25–26
  7. ↑ Kotkan koripallomuseon näyttely alkaa olla koossa 22.3.2009. Kymen Sanomat. Viitattu 19. syyskuuta 2009. [vanhentunut linkki]
  8. ↑ a b c d e f g Suomi-koriksen tärkeimmät rajapyykit Suomen Koripalloliitto. Arkistoitu 9.9.2017. Viitattu 5. syyskuuta 2009.
  9. ↑ Vasara s. 28–29
  10. ↑ Koripalloilu ja Pesäpalloliitto. Kiri, 1.4.1939, nro 5. Suomen Pesäpalloliitto.
  11. ↑ Vasara s. 30–34
  12. ↑ Mitä on tehtävä (Pesäpalloliitto vastaa Koripalloliiton viimeiseen 'tempaukseen'). Suomen Urheilulehti, 11.4.1939, nro 29. Helsinki:
  13. ↑ Vasara s. 35
  14. ↑ Schedule FIBA Europe. Viitattu 5. syyskuuta 2009. (englanniksi)
  15. ↑ Vasara s. 37
  16. ↑ Finland (FIN) FIBA. Arkistoitu 11.1.2014. Viitattu 5. syyskuuta 2009. (englanniksi)
  17. ↑ Pyrähdyksiä. Suomen Urheilulehti, 30.5.1939, nro 43. Helsinki:
  18. ↑ Vasara s. 38–39
  19. ↑ Vasara s. 40–41
  20. ↑ Vasara s. 42
  21. ↑ a b Vasara s. 53
  22. ↑ Bror-Nils Flincke: Turun Riento ry 75 vuotta 1906–1981, s. 147. Turku: Suomen Koripalloliiton toimintakertomus, 1981.
  23. ↑ Vasara s. 57
  24. ↑ Vasara s. 60–61
  25. ↑ Vasara s. 62
  26. ↑ Vasara s. 67–68
  27. ↑ Vasara s. 66
  28. ↑ Vasara s. 71–72
  29. ↑ Vasara s. 119
  30. ↑ Vasara s. 124
  31. ↑ Kaikkien aikojen valmentaja. Kori-lehti, 2003, nro 3/2003, s. 8–9. Helsinki:
  32. ↑ Vasara s. 152
  33. ↑ Victoires de la Suisse et la Finlande sur l'Autriche et la Hollande, Aujourd' hui: Journée décisive. Le Patriot de Nice et du Sud-Est, 7.1.1950. Nizza: (ranskaksi)
  34. ↑ Vasara s. 153
  35. ↑ Vasara s. 76
  36. ↑ Eurobasket history – the 50's FIBA Europe. Viitattu 6. syyskuuta 2009. (englanniksi)
  37. ↑ European Championship for Men 1951 FIBA Europe. Viitattu 6. syyskuuta 2009. (englanniksi)
  38. ↑ Vasara s. 130
  39. ↑ 1952 European Championship for women FIBA. Viitattu 6. syyskuuta 2009. (englanniksi)
  40. ↑ FINLAND vs GERMAN DEMOCRATIC REPUBLIC FIBA. Viitattu 6. syyskuuta 2009. (englanniksi)
  41. ↑ Vasara s. 85
  42. ↑ a b Vasara s. 158–159
  43. ↑ Koripallo Suomen olympiakomitea. Arkistoitu 9.4.2010. Viitattu 6. syyskuuta 2009.
  44. ↑ Vasara s. 151
  45. ↑ Sulo s. 684
  46. ↑ Sulo s. 691
  47. ↑ a b Finland 14.4.2003. FIBA Europe. Viitattu 20. syyskuuta 2009. (englanniksi)
  48. ↑ Vasara s. 191
  49. ↑ February 22, 1958: The day it all started 22.2.2008. Euroliiga. Viitattu 6. syyskuuta 2009. (englanniksi)
  50. ↑ a b Miesten SM-mitalitaulukko kautta aikain Suomen Koripalloliitto. Arkistoitu 20.10.2014. Viitattu 16. syyskuuta 2009.
  51. ↑ Simon s. 64
  52. ↑ a b Simon s. 46
  53. ↑ a b Simon s. 52
  54. ↑ Tuominen s. 37
  55. ↑ a b Vasara s. 168–169
  56. ↑ Simon s. 54
  57. ↑ Suomi-koriksen ja kansainvälisen koriksen historia pähkinänkuoressa Suomen Koripalloliitto. Arkistoitu 10.11.2011. Viitattu 7. syyskuuta 2009.
  58. ↑ Tuominen s. 45
  59. ↑ Simon s. 55–56
  60. ↑ Vasara s. 171
  61. ↑ Hyväkuntoiset herrasmiehet koolla Rymättylässä 4.6.2004. Turun Sanomat. Viitattu 9. lokakuuta 2009.
  62. ↑ Simon s. 62–63
  63. ↑ History Real Madrid. Viitattu 8. syyskuuta 2009. (englanniksi)
  64. ↑ Vasara s. 176
  65. ↑ a b Vasara s. 177–179
  66. ↑ Tuominen s. 56
  67. ↑ Salmi s. 8
  68. ↑ Jugoslavia pudotti Suomen kärkikamppailuista 68–59, ennätysmäinen vihellyskonsertti oli lopettaa ottelun. Helsingin Sanomat, 5.10.1967. Helsinki:
  69. ↑ Schedule 1967 FIBA Europe. Viitattu 9. syyskuuta 2009. (englanniksi)
  70. ↑ Simon s. 75
  71. ↑ Simon s. 108
  72. ↑ Simon s. 109
  73. ↑ Vasara s. 257
  74. ↑ Vasara s. 258–259
  75. ↑ SM-koripalloa 1960-70-luvuilta YLE. Viitattu 16. syyskuuta 2009. [vanhentunut linkki]
  76. ↑ Syvänen, Juhani: Turnaus osoitti: Suomella henkisesti kypsä joukkue. Helsingin Sanomat, 16.9.1977.
  77. ↑ Vasara s. 293
  78. ↑ 1981 European Championship for Women FIBA. Viitattu 11. syyskuuta 2009. (englanniksi)
  79. ↑ Vuolle, Jouko: Vuolle: Yksi 72 456 joukossa! 5.4.2009/26.4.2012. YLE. Viitattu 21.3.2016.
  80. ↑ a b Israel, Jugoslavia, Ranska ja Espanja Suomen takana EM-kisoissa!. Kori-lehti, 10.6.2009, nro 1/2009, s. 8–9. Suomen Koripalloliitto.
  81. ↑ Vasara s. 304–305
  82. ↑ Miesten Suomen cup -voittajat kautta aikain Suomen Koripalloliitto. Arkistoitu 9.9.2017. Viitattu 15. syyskuuta 2009.
  83. ↑ Simon s. 218–220
  84. ↑ Simon s. 221–222
  85. ↑ Simon s. 223–224
  86. ↑ Simon s. 225
  87. ↑ Simon s. 231
  88. ↑ a b Simon s. 230
  89. ↑ 126–74 Final score FIBA Europe. Viitattu 11. syyskuuta 2009. (englanniksi)
  90. ↑ a b c Roster FIBA Europe. Viitattu 11. syyskuuta 2009. (englanniksi)
  91. ↑ Jukka Suomela vie Topoa uusille urille. Helsingin Sanomat, 13.11.1996. Helsinki:
  92. ↑ a b Simon s. 240–243
  93. ↑ Raatikainen, Jorma: Torpan Pojat venyi Venäjällä 10.2.1998. Turun Sanomat. Viitattu 11. syyskuuta 2009. [vanhentunut linkki]
  94. ↑ Raatikainen, Jorma: Samara pudotti ToPon kahden pisteen turvin 17.2.1998. Turun Sanomat. Arkistoitu 27.9.2011. Viitattu 11. syyskuuta 2009.
  95. ↑ Simon s. 244
  96. ↑ Simon s. 245–246
  97. ↑ Laitinen, Jarkko: Koriskuviot selville selville kuun puolivälissä 2.6.2000. Turun Sanomat. Viitattu 11. syyskuuta 2009. [vanhentunut linkki]
  98. ↑ HNMKY luopuu edustuskoripallosta, keskittyy juniorityöhön 28.3.2009. Suomen Koripalloliitto. Viitattu 13. syyskuuta 2009.
  99. ↑ Velkaantunut Pussihukat pisti lapun luukulle 25.11.2008. Helsingin Sanomat. Viitattu 13. syyskuuta 2009. [vanhentunut linkki]
  100. ↑ Rekolan Urheilijat luopuu miesten I divisioonasta 23.9.2008. Suomen Koripalloliitto. Viitattu 13. syyskuuta 2009.
  101. ↑ Mäkelä, Mika: Maajoukkueremontti. Kori-lehti, 2003, nro 4/2003, s. 6–7. Suomen Koripalloliitto.
  102. ↑ Ulkomaalaispelaajien kiintiöt poistuvat Suomen koripallosta 11.4.2006. Suomen Koripalloliitto. Viitattu 12. syyskuuta 2009.
  103. ↑ Herrasmiessopimus päättää Korisliigan ulkomaalaisruletin 27.3.2007. Turun Sanomat. Viitattu 11. syyskuuta 2009.
  104. ↑ Pippen-otteluiden liput myyntiin torstaina 11.12.2007. Ilta-Sanomat. Viitattu 15. syyskuuta 2009. [vanhentunut linkki]
  105. ↑ Korisliigan yleisöennätys 7420 katsojaa 7.11.2005. Suomen Koripalloliitto. Viitattu 13. syyskuuta 2009.
  106. ↑ Järvinen, Henry: Korisliigapeleissä kolme tuomaria. Kori-lehti, 2008, nro 4/2008, s. 26–27. Suomen Koripalloliitto.
  107. ↑ Möttölä Atlantaan 40. varauksena 29.6.2000. Suomen Koripalloliitto. Viitattu 12. syyskuuta 2009.
  108. ↑ Koponen osallistuu NBA-draftiin 18.6.2007. Suomen Koripalloliitto. Viitattu 12. syyskuuta 2009.
  109. ↑ Hanno Möttölän NBA-unelma toteutui 26.7.2000. Suomen Koripalloliitto. Viitattu 12. syyskuuta 2009.
  110. ↑ Möttölän NBA-avaus sekunti sekuntilta 1.11.2000. Suomen Koripalloliitto. Viitattu 12. syyskuuta 2009.
  111. ↑ Simon s. 294
  112. ↑ Hanno Mottola NBA. Viitattu 12. syyskuuta 2009. (englanniksi)
  113. ↑ Simon s. 345–346
  114. ↑ Taru Tuukkanen varattiin WNBA:han 21.4.2001. Suomen Koripalloliitto. Viitattu 5. lokakuuta 2009.
  115. ↑ All-Time WNBA Draft List WNBA. Viitattu 5. lokakuuta 2009. (englanniksi)
  116. ↑ Taru tähyää hyvillä mielin Eurooppaan 9.5.2001. Suomen Koripalloliitto. Viitattu 5. lokakuuta 2009.
  117. ↑ Simon s. 300
  118. ↑ Simon s. 307–310
  119. ↑ Simon s. 318
  120. ↑ Nikagbatse spielt mit den Extremen 2.9.2002. Berliner Morgenpost. Viitattu 12. syyskuuta 2009. (saksaksi)
  121. ↑ 2002 World Championship for men FIBA. Viitattu 12. syyskuuta 2009. (englanniksi)
  122. ↑ a b Simon s. 334–335
  123. ↑ Simon s. 338–341
  124. ↑ Lampert, Andreas: "Eine große Sache für den deutschen Basketball" 9.9.2002. Spiegel. Viitattu 12. syyskuuta 2009. (saksaksi)
  125. ↑ Koponen osallistuu NBA-draftiin 18.6.2007. Suomen Koripalloliitto. Viitattu 12. syyskuuta 2009.
  126. ↑ Koponen varattiin NBA Draftin ensimmäisellä kierroksella 29.6.2007. Suomen Koripalloliitto. Viitattu 12. syyskuuta 2009.
  127. ↑ Suomi pelaa koripallon EM-kisapaikasta kotiyleisön edessä 15.8. ja 21.8.2011 8.10.2010. Suomen Koripalloliitto. Viitattu 7.4.2016.
  128. ↑ Koponen ja Rannikko heittivät Suomen karsintaykköseksi 25.8.2011. Suomen Koripalloliitto. Viitattu 7.4.2016.
  129. ↑ Slovenia päätti Suomen kisat 12.9.2011. YLE. Viitattu 20.9.2011.
  130. ↑ Accumulated historical results Women Eurobasket 2009. Viitattu 7. lokakuuta 2009. (englanniksi)[vanhentunut linkki]


Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Suomen_koripallon_historia&oldid=22120643”